Ikimuistoinen aamiainen: Måtindenin huiputus Norjan Lofooteilla

Behind the Frames
Näkymiä Måtindenin kapuamisen alkupäästä. Emmepä vielä tässä kohtaa tienneet, että vielä mahtavampia maisemia oli luvassa.

Elokuu 2017. Huristelimme retkeilyautollamme pois Norjanmeren rannalla sijainneen leirintäalueen pihasta muiden samalla maapläntillä majoittuvien vielä nukkuessa. Lauri reippaampana herääjänä söi aamupalan jo autossa, itse pakkasin eväät reppuun. Aamun missiona oli kiivetä Måtindenille, joka on osa Staven rannikkoreittiä ja lienee maisemineen yksi Lofoottien pohjoisosien kauneimmista kukkuloista.

Kruisailimme typötyhjää pikitietä Måtindenin parkkipaikalle aamuauringon sarastaessa. Aikainen ajankohta osoittautui hyväksi valinnaksi, sillä parkkipaikan tuntumassa vastaan tuli vain kaksi kiipeilijää, jotka olivat jo urakkansa suorittaneet ja lähdössä pois. Lukitsimme auton, kiristimme vaelluskenkien nauhat ja aloitimme taivalluksen kohti huippua. Emme oikeastaan tienneet mitä odottaa, mutta sehän on vain etu kun ollaan seikkailulla. 

Behind the Frames
Tuohon suuntaan, saa suorittaa

Reitin alussa kuljettiin alati jyrkkenevää polkua ensin kitukasvuisten, käkkäröiden koivujen keskellä ja puurajan ylityksen jälkeen hetken matkaa kivikossa. Kiipeämisessä on jotain mukavan alkukantaista, sitä vain mönkii eteenpäin miettimättä sen kummemmin tekniikkaa tai kalorinkulutusta. Reitti sinällään oli helpohko, mutta Lofooteilla reitin helppous tuntui määräytyvän sen mukaan, tarvittiinko matkan varrella esimerkiksi köyttä tai laskuvarjoa. Jos ei tarvittu, niin reitti lukeutui helpoksi.

Jyrkän osuuden jälkeen pääsimme jonkinlaiselle ensimmäiselle huipulle. Maisemat olivat mahtavat, ja olin jo asettumassa aamiaiselle mukavalle kivelle auringon paisteeseen. Lauri otti tuttuun tapaansa muutaman kuvan ja jatkoi matkaa päättäväisesti kuin vuoristohirvi (aiemmin törmäsimme nimittäin sellaiseenkin, uskomattoman ketteräksi paljastunut otus, palataan siihen toisessa tarinassa). Koska varsinainen huippu siinsi vielä kaukana edessä, oli matkaa jatkettava, edelleen tyhjin vatsoin.

Behind the Frames
Merta jo näkyvissä, mutta matkaa vielä jäljellä.

Hetken matkaa polku vei alaspäin, kunnes kääntyi taas nousuun kohti huippua. Rinteillä laidunsi lampaita, jotka tarkkailivat meitä uteliaina ja kilisyttelivät kaulassa roikkuvia kellojaan. Lampaat ovat mainioita eläimiä, ja nämä yksilöt vaikuttivat elelevän varsin onnellisina laiduntaessaan uskomattoman kauniissa maisemissa. Jyrkänteiden reunat eivät tuntuneet pelottavan niitä, vaan päiväunille saattoi hyvin asettua vaikka vieressä oli satojen metrien pudotus. Suunnittelin aamiaistavani lampaiden seurassa, mutta niin lähellä huippua ei enää malttanut pysähtyä.

Behind the Frames
Onnellisen oloinen Lofootti-lammas

Lopulta pääsimme ylös saakka ja oivalsimme, että matkan varrella näkemämme maisemat eivät olleet vielä mitään verrattuna niihin, jotka avautuivat meren puolelle. Vasemmalla, jossain kaukana alhaalla lepäsi valkohiekkainen ranta kuin suoraan Karibian matkaoppaasta, ja oikealla terävähuippuinen vuorijono kylpi auringossa. Ketään ei ollut lähimaillakaan ja oli niin hiljaista ja kaunista kuin vain voi olla. Matka huipulle oli kuvaustaukoineen kestänyt noin puolitoista tuntia eikä eksymään olisi päässyt, vaikka olisi kovasti yrittänyt. 

Behind the Frames
Kaunista rantaviivaa on muuallakin kuin Kanarialla, näemmä.

Nyt jos koskaan oli hyvä hetki ottaa ensimmäinen puraisu eväsleivästä. Måtindenin 408:n metriin kohoavalla huipulla oli ulkoneva kieleke, joka vaati tulla kuvatuksi. Vaara ei viehätä, mutta pakkohan eväs oli päästä syömään juuri tuossa kohtaa. Nappasin leivän käpälään ja hivuttauduin istuma-asennossa kohti reunaa. Lauri asettui kuvausasemiin ja nappasi kuvan aamiaishetkestä. Ja kun maisemissakaan ei ollut valittamista, oli tuo kyseinen aamupala epäilemättä koko reissun ikimuistoisin.

Behind the Frames
Breakfast with view - Lofoten edition