Tähystelyä ja törmäilyä jäävuoriin: Huippuvuoret osa 3

Behind the Frames
Reissun viimeinen lasku

Toukokuu 2017. Huippuvuorten seikkailun viimeinen osa. Lue täältä myös osat 1 ja 2.

Herään päiväunilta hurjaan paukkeeseen ja rytinään, jonka jälkeen tulee hiljaista. Veneen moottorin kierrokset ovat laskeneet ja matkavauhti on hidastunut. Kapteeni huutaa, ettei hätää ole, osuimme vain pieneen jääpalaan. Kerta sen on ensimmäinen, ei ole aiemmin tullut törmättyä minkään kokoiseen jäävuoreen.

Saavumme luoteeseen Kongsfjordeniin, jossa olemme taas suojassa aalloilta ja kovalta tuulelta. Suuntaamme ensimmäisenä Ny-Ålesundin ohi vasemmalla sijaitsevaan vuonoon yöksi. Pitkän ajomatkan jälkeen menemme heti takaisin nukkumaan. Ennen nukahtamista seinien takaa vedestä kuuluu erikoista, kaikuvaa kujerrusta: Hylkeet ne siellä juttelevat keskenään.

Behind The Frames
Kolme huippua, jotka ovat nimeltään Tre Kronor.

Heräämme aamulla reissun ensimmäiseen pilviseen ja sumuiseen keliin. Laskeminen ei näytä hirveän houkuttelevalta, mutta heti aamupalan jälkeen suuntaamme kuitenkin rantaan pohjoisen parhaalla taksilla, kumiveneellä. Jospa sieltä kuitenkin jotain laskettavaa löytyisi, tuumimme. Hienot jäätiköt jäävät vasemmalle puolelle rantautumispaikasta, josta lähdemme kiipeämään ylöspäin. Isot märät lumihiutaleet viilentävät naamaa kiipeämisen aikana.

Behind the Frames
Jäinen aamutunnelma.

Näkyvyys on todella heikko kostean sumun ja kovan lumisateen vuoksi. Kiivettyämme noin 500 metriä ylös solaa pitkin näemme kivoja kuruja oikealla. Kurujen rinteillä lentelee lintuja ja muutama poro etsiskelee ruokaa. Otan kameran ja kuvailen videota poroista, jotka vain tuijottavat takaisin ja ihmettelevät tätä 2000-luvun kameraihmistä. Sillä välin Andrew, Ode ja Heppu pähkäilevät, mistä olisi hyvä laskea. Tunnelma joka vuorilla vallitsee on erittäin mystinen ja rauhaisa, en ole tuntenut sellaista tunnetta pitkään aikaan. Tuntuu hieman syylliseltä tuoda tälläiseen paikkaan kameraa ja yrittää tallentaa tämä tunnelma ja nämä hetket. Paikka keskellä ei mitään, jota ympyröi pelkkä luonto ja eläimet. Tuo kaikelta tekniikalta ja ihmisen infastruktuurilta säilynyt luonto vapauttaa mieleni kaikesta, mitä nykypäivänä pidetään normaalina ja välttämättömänä. Hetki tuntuu kuin pidennetyltä laskuvarjohypyltä, elät vain hetkessä ja katsot mitä eteen tulee.

Behind the Frames
Toinen ryhmä on jo matkalla meidän vielä arpoessa parasta kurua.

Lopulta retkisaattueemme saa päätettyä, että lähdemme katsomaan missä kunnossa edessä olevat kurut ovat. Lumisade jatkuu ja tuntuu hieman kostealta. Saavumme kurujen pohjalle, joka ei näytä hyvältä. Jäisiä isoja möykkyjä ja hieman kovaa lunta eli korppua. Retkueemme ei kuitenkaan luovuta vaan jatkamme kiipeämistä ylemmäs kohti kurun kapenevaa kohtaa. Linnut lentelevät ja pitävät ääntä ympärillä, kun nousemme jyrkkää rinnettä jääraudat jalassa. Vihellyttää ja puuskututtaa samaan aikaan, mutta suusta tulee vain mutinaa. Hikinen pipo pyörii päässä ja toistan mielessäni mantraa: “Oikea jalka, vasen jalka, oikea jalka, vasen jalka, ei enää paljoo, oikea jalka, onpa korppua, vasen jalka”. Hokema auttaa ja matka etenee, kunnes pysähdymme pitääksemme palaverin. “Tuleeko tästä nyt yhtään mitään, ei hyvältä näytä!” toteaa Ode. Yritämme löytää vielä positiivista ajattelua kurun laskemisen suhteen, että ehkä se tästä. Hetken päästä olosuhteet huomioon ottaen ja melkoisen pohdinnan jälkeen päädymme tulokseen, että ei kannata mennä ylemmäs. Lumi ei näytä niin hyvältä, että olisi kiva laskea. Oppaamme Andrew soittaa veneelle radiopuhelimella, hän pyytää lounaan valmiiksi ja kumiveneen takaisin rantaan hakua varten. Tämän jälkeen laitamme sukset jalkaan ja laskemme alas samaa reittiä mitä tulimmekin takaisin rantaa.

Vaikka olosuhteet eivät ole ihanteelliset, riittää mukavaa, loivaa ja rentoa laskua yli 15 minuuttia, kunnes saavumme rantaan, jossa vene jo odottaa. Itse en tahtoisi ihan vielä lähteä, vaan mennä lähemmin katsomaan vieressä olevaa jäätikköä, josta sortuu jäätä mereen. Puolet porukasta siirtyy veneeseen, minä ja Andrew lähdemme vielä kohti jäätikköä.

Behind the Frames
Andrew matkalla kohti jäätikköä.

Jäätikkö on valtava ja välillä rannassa kuuluu loiskahduksia, kun jääkimpaleet tippuvat mereen. Etenemme sukset jalassa merijäätä pitkin lähemmäs, otan muutaman kuvan edelläni etenevästä Andrewsta. Matkamme pysähtyy, kun mantereelta tullut jää ja jäätikkö kohtaavat. Emme pääse katsomaan jäätikön etupuolta, eikä jäätikön päälle kannata lähteä kävelemään. Turhien riskien otto on tällä matkalla kielletty, sillä jos jotain käy, pilaa se kaikkien reissun. Soitamme veneelle, että tarvitsemme kyydin takaisin.

Iltapäivällä lounaan ja ruokalevon jälkeen lumisade loppuu ja pilvipeite alkaa rakoilla. Ode alkaa pyöriä levottomana veneen kannella, siitä on helppo tulkita että rinteeseen lähtö on lähellä. Tilaamme kumiveneen kohti Feiringfjelletiä, jonka korkeus on 1058m. Aurinko paistaa ja hymyilyttää, sinisen meren ja taivaan sekä valkoisen lumen ja pilvien harmonian rikkoo vain meidän täyttä vauhtia rantaa kiitävä punainen kumiveneemme.

Behind The Frames
Kumiveneellä kohti rantaan. Aurinko paistaa!

Alkumetrit selätettyämme olemme edenneet noin viidesosan noususta, kun kohtaamme ensimmäiset porot etsimässä ruokaa. Etäisyyttä porohin on liikaa mukana oleville linsseille, joten päätän nauttia hetkestä ja pitää kameran vain repussa. Lumi alkaa muuttua paremmaksi, kevyemmäksi ja pehmeämmäksi. Nyt vain pitää malttaa kiivetä ylös asti, eikä sortua vielä laskemaan alas. Aurinko paistaa ja lämmittää, paras kaverini hiki alkaa taas pyörittää pipoa päässäni.

Behind the Frames
Luminen erämaa
Behind The Frames
Andrew ja ase, jota täytyy pitää mukana jääkarhujen varalta.
Behind the Frames
Heppu ja kylmä pilven alapohja, joka alkaa vaania meitä.

Pääsemme vihdoin huipulle, jossa vuoristokauriin lailla eteenpäin harppova Ode on jo jonkin aikaa odottanut meitä. Huippu on hieman pilvessä, joten kylmyys tulee läpi ohuiden vaatekerrosten. Äkkiä lämmintä päälle. Sovimme että laskemme Andrewn kanssa hieman alemmaksi, mistä lähetän dronen lentoon. Lähdemme laskuun, ja Heppu sekä Ode jäävät odottelemaan jäiseen pilveen kunnes olemme kuvausvalmiudessa. Laskemme muutama sata metriä alaspäin ja teemme lähtöpaikan dronelle. Akut ovat hieman kylmiä, mutta päätän silti käynnistää dronen. Aikaa kuluu dronen asetuksien säätämisessä ja pojat kuumottelevat radiolla, “Joko saa tulla, alkaa tulla kylmä”. Vastaamme, että pieni hetki vielä pitäisi jaksaa odottaa. Ikäväksemme dronen ohjelma alkaa valittaa magneettisesta häiriöstä ja samaan aikaan kylmässä ja kosteassa pilvessä ollut kännykkä, joka toimii ohjaimen näyttönä, alkaa valittaa vähäisestä akun varauksesta. Totean itsekseni että tälläinen keissi sitten tällä kertaa ja sammutan dronen. Ilmoitamme Odelle ja Hepulle, että ei tule dronella kuvaa tästä laskusta. Päädymme ottamaan muutaman valokuvan kun he laskevat ohitsemme.

Behind The Frames
Ode viilettää alaspäin.

Kaiken kiipeämisen ja pienten kalustovastoinkäymisten jälkeen koittaa kuitenkin jälleen hetki, joka pyyhkii pois kaiken stressin ja harmituksen. Pitkä lasku alas parhaassa lumessa tähän asti tällä reissulla. Ensimmäiset käännökset ja suupielet ovat korvissa, wuuhuu! Hyvänolontunne valtaa kehon.

Pääsemme upean ja omasta mielestäni tähän mennessä reissun parhaan laskun päätteeksi alas rantaan, jossa myös toinen porukka odottaa noutoa veneelle. Porukkaa hymyilyttää ja kaikki vitsailevat keskenään, otan muutaman kuvan hyvistä fiiliksistä. Kumivene saapuu hakemaan ensimmäistä ryhmää ja vie heidät veneelle, tämän jälkeen se palaa hakemaan meitä.

Behind The Frames
Taksin odottelua rannalla ja hyvää fiilistä.

Matka jatkuu samaan tapaan kuin tähän asti: Siirrymme paikasta toiseen, kiipeämme ja laskemme, lepäämme veneellä ja nautimme yksinkertaisesta elämästä, johon ei kuulu sosiaalista mediaa tai työkiireitä. Matkan loppupuolella päädymme reissun hienoimpaan vuonoon nimeltä Lillehöökfjorden.

Behind The Frames
Kapteeni ja hänen "miehistönsä" eli vaimo.
Behind The Frames
Kannella päivää viettämässä.

Vuonon päässä on käsittämättömän kokoinen jäätikkö, johon nopealla laskulla yhdistyy 9 eri vuonoa. Jäätiköiden korkeutta on vaikea käsittää, ne ovat arviolta 40-60 metrisiä. Vene törmäilee pienempiin ja suurempiin jääpaloihin vedessä. Ajamme hidasta vauhtia eteenpäin, ja päätän kiivetä mastoon ottamaan kuvan veneestä keskellä sohjoista merta ja fiilistellä maisemia. Mastossa roikkuminen kahden kameran kanssa sujuu yllättävän hyvin, kunnes huomaan veneen lähestyvän massiivista jäälohkaretta. Otan tiukemman otteen mastosta ja valmistaudun törmäykseen. Vene törmää lohkareeseen ja masto heilahtaa, mutta törmäys ei ole niin paha kuin kuvittelin. Samaan aikaa rannassa iso jäälohkare murtuu jäätiköstä mereen ja aiheuttaa suhteellisen suuret aallot, iso ja painava kun on. Aallot alkavat lähestyä venettä ja arvaan että kohta heiluttaa. Heilahtelen 5-15 metriä edestakaisin mastossa ja samalla pitelen kameroista kiinni etteivät ne tipu. Aallot tasaantuvat ja minut lasketaan alas mastosta. Sain hienoja kuvia ja jatkamme matkaa seuraavan laskukohteeseen.

Behind The Frames
Masto-selfie :)
Behind The Frames
Vuonoon sortuva jäätikkö.
Behind The Frames
Näkymä mastosta tulosuuntaan.

Matka huippuvuorille oli mielenkiintoinen matka, yksi ikimuistoisimmista koskaan tekemistäni. Matkasta jäi todella positiivinen fiilis ja oikein tunsi, kuinka hyvin mieli puhdistui kaikesta arjen järjettömyydestä. Matka olisi voinut olla pidempikin, kaksi viikkoa minimissään. Turismi huippuvuorilla lisääntyy tasaiseen tahtiin, joten siinäkin suhteessa muutoksia on odotettavissa alueella. Oli hienoa vierailla jäätikön keskellä nyt, kun mahdollisuus tarjoutuu vielä vain harvalle.

Behind The Frames
Malmö-alus parkkeerattuna keskelle pohjoisen hienointa viihdekeskusta.

Koska Huippuvuoria on lähes mahdotonta pukea sanoiksi, suosittelen katsomaan videon, jonka kokosin reissusta. Aika vaikuttava ympäristö, eikö vaan?

Behind The Frames
Jännä paikka tuo Svalbard, yksi niistä jotka täytyy itse kokea!