Taivas on hattaraa! Yötön yö neljässä kilometrissä

Behind the Frames
Ranskalainen Aurel johtaa laskuvarjohyppääjäjoukkoa Suomen yöttömässä yössä.

Kesäkuu 2017. Olimme Alavudella, joka on pieni kaupunki Etelä-Pohjanmaalla, aivan kuuluisan Tuurin vieressä. Juhannusviikolla tuohon pieneen kaupunkiin oli kerääntynyt väkeä ympäri maailmaa, ei ainoastaan Juhannuksen vaan myös Sunset Boogieksi nimetyn laskuvarjohyppytapahtuman vuoksi. Tapahtuman ideana oli levätä päivät ja hypätä yön yli. Muualla maailmassa auringonlaskuhyppyjä ehtii tehdä yhden tai kaksi illassa, mutta pohjolan yöttömässä yössä auringon laskut ja nousut kestävät tunteja. Tämä maailman mittakaavassa harvinainen mahdollisuus oli houkutellut paikalle laskuvarjohyppääjiä 19:sta eri maasta.

Tapahtuma järjestettiin toista kertaa peräkkäin ja sen voisi sanoa saavuttaneen jonkinlaisen kulttimaineen etenkin ulkomaisessa laskuvarjohyppy-yhteisössä. Ensimmäiseltä vuodelta levinneet kuvat ja videot herättivät kiinnostusta aina Chilessä saakka, ja kaukaisimmat osallistujat olivatkin lähtöisin Etelä-Amerikasta, Japanista ja Australiasta. Monelle huomattavasti lämpimämpään ilmastoon tottuneelle elämyksen voimakkuutta lisäsi paitsi valoisa yö, myös suomalaisittain tavanomainen kesäkeli: Öisin lämpötila laski +10:n kieppeille. Kylmästä kelistä huolimatta hyppysää oli öisin erinomainen, tuuli maltillisesti ja sadepilvetkin hälvenivät sopivasti illan tullen. Aamulla, kun hyppytoiminta loppui ja päivälepo alkoi, pääsivät ulkomaan vahvistukset lämmittelemään suomalaiseen saunaan.

Behind the Frames
Alavuden taivas oli kuin tulessa.

Lauri oli tapahtumassa mukana järjestäjän sekä kuvaajan ominaisuudessa, ja Liisa kuvasi laskeutumisia ja meininkiä maasta sekä koosti päivittäisiä videoita tapahtuman tunnelmista. Tämän postauksen pääkuvaa lähdettiin hyppäämään tapahtuman puolessa välissä keskiviikkona.

Tunnelma oli hyvä ja hieman jännittynyt, kuten aina ennen hypylle lähtöä. Maasta katsoen pilvet näyttivät olevan noin neljän kilometrin korkeudessa, ja vaikka maassa oli hämärää, alkoi nouseva aurinko värjätä pilviä punaisen ja keltaisen sävyillä.

Laskuvarjohyppyboogeissa on tavanomaista, että joka hypyllä on ainakin yksi organisaattori eli kokeneempi hyppääjä, joka päättää millaisia kuvioita lennetään ja ohjaa hyppääjäjoukkoa. Niin toimittiin myös Sunset Boogiessa, ja tällä nimenomaisella hypyllä porukkaa ohjasi ranskalainen ystävämme Aurel. Yhteensä hypylle lähti kymmenisen henkilöä, suomalaisia ja muunmaalaisia samassa joukossa. Lauri oli hypyllä mukana niin sanottuna ulkopuolisena kuvaajana.

Behind the Frames
Pilvien päällä.

Mitä ylemmäs mentiin, sitä kauniimmaksi nousevan auringon värjäämien pilvien punerrus muuttui. Kun käännyttiin hyppylinjalle, oli kuin lentokone olisi lentänyt punaisessa meressä. Koko taivas tuntui palavan pinkkinä ja oranssina. Uloshypyn jälkeen maisema vain parani, mitä alemmas mentiin. Koko ryhmä lensi muodostelmana vaaleanpunaisessa hattarassa.

Tällaisella hypyllä nopeudet liikkuvat 250-350 kilometrin tuntivauhdeissa, ja koko ajan on keskityttävä kuvaamiseen ja tarkkailtava, missä muut hyppääjät liikkuvat. Myös kylmyys ja väsymys tuovat lisähaastetta hypylle. Vaikka oli keskikesä, neljässä kilometrissä lämpötila oli jopa -30 astetta.

Behind the Frames
Alastulo aamunkoitteessa.

Lauri on kuvannut laskuvarjohyppäämistä jo kymmenen vuotta, ensin harrastuksena ja sittemmin myös ammattimaisesti. Tämä hyppy oli tuhansien hyppyjen joukossa ainutlaatuinen: Vastaavaa hyppyä ei voi koskaan enää toistaa samanlaisena. Samanlaista näkyä ei myöskään voi kokea missään muualla kuin yläilmoissa.

Sunset Boogien ainutkertaisia tunnelmia voi fiilistellä kuvien lisäksi myös tältä videolta. Sitä katsoesssa ei ole vaikeaa päätellä, miksi Suomen ainutlaatuista yötöntä yötä tullaan ihmettelemään maailman toiselta puolelta saakka.