Alfa-projekti: isän, äidin ja koiranvirka

Kiellä lasta leikkimästä tai kiellä isääsi rakentamasta omaa Alfaasi. Lopputulos on sama.

- Et koske sitten siihen, vaikken kerkeisi itte tehdä sitä.

- No en koske en. No mutta jos ei mitään hommia oo iltasin niin jos vähän?

- Et saatana tee kun teen itte. Rakenna omia autojas.

- No riittää siinä siule tekemistä vaikka vähän jeesaisin.

Ja teki kanssa vaikka erikseen kiellettiin. Näin keskusteltiin nimittäin minun ja isäni välillä muutama viikko sitten, koska minulla ei muiden kiireiden takia ole ollut kauheasti aikaa edistää harrasteprojektiani. Ja kyllä isäukko oli ihan oikeassa, riittää siinä edelleen myös minulle tekemistä.

Alfan keula oli vinossa kuin Pisan torni, minkä lisäksi en itse pidä kahdella umpiolla varustetusta keulasta, joten siihen piti saada tuplavalot. Tarkoittaa yhtä kuin leikkaa, liimaa ja askartele. Keulaan tarvittiin hieman osia, joten uusi maski, hiekkapelti ja vilkut pääsivät tilaukseen. Tai tarkalleen ottaen: ilmoitin äidilleni että tarvitsen nuo nuo ja nuo, tilaa ne. Maksoin siis toki ne hänelle. Näin käytetään häikäilemättä hyödyksi vanhempien 30 vuoden kokemusta Alfa Romeoista ja varaosaverkostoista.

Uusi etumaski, hiekkapelti sekä tutumpi apuasentaja
Etumaski, vilkut ja umpiot odottamassa uutta osoitetta

Edelliseltä peltisepältä oli siis lipsahtanut etuhiekkapelti hieman vinoon, joten se oli oikaistava. Samalla sitten isä sovitteli etumaskin paikoilleen sekä uudet neljä umpiota ja niiden pohjat omiin osoitteisiinsa. Ihan hyvin osaisi, ei tarvinnut minun neuvoa. Hetken pohdin, että en edes kerro kuka nämä keulan sovitustyöt teki, mutta ei viitsi vanhaa miestä kiusata. Hän oppi tämän projektin aikana myös käyttämään Whatsuppia, jotta voi lähettää kuvia siitä, mitä kaikkea on saanut aikaan. Pidän tätä asiaa yhtenä tämän blogin suurimmista kasvutarinoista!

Uuden hiekkapellin sovitus. Tässä vaiheessa Alfa vielä kaksilamppuisena versiona.
Keulan ilme päivittynyt neljälle valolle ja uudelle hiekkapellille.

Hommahan jatkuu sitten keulan peltitöiden siistimisellä ja viimeistelyllä, pientä parsimista siinä riittää vielä aivan riittävästi ennen kuin tarvitsee maaliruiskun kanssa edes uneksia heiluvansa. Eli kittilasta ja hiomakalikka kaivetaan syyslomaltaan takaisin käyttöön. Lisäksi aikomus oli pudottaa auton etuakseliston rakenne pois paikoiltaan, joka pääsee sitten jatkokäsittelyyn hiekkapuhalluksen ja maalauksen muodossa.

Kromikehysten ja umpiopohjien sovitusta. Näyttää jo vähän paremmalta!
Ei huonompi koiranvirka.

Jos joku ihmettelee kuka on kuvissa esiintyvä nuorempi ajoneuvonasentaja, niin kyseessä on vanhempieni saksanpaimenkoira Viki, kolme vuotta. Lupasin blogin alussa laskea, kuinka monessa kuvassa koira esiintyy kunnes auto on valmis. Vahva veikkaukseni on lähempänä kolmeakymmentä poseerausta.