Copa Peugeot eli isku Brasiliaan

Osallistuin urani eksoottisimpaan kisaan vuonna 2009 Brasiliassa.
Ennen kuin etenemme asiassa tämän pidemmälle, varoitan, että tarina on pitkähkö. Katsele siis vaikka kuvat tai ota ainakin hyvä asento. (Edellinen rallimuistelo oli Mersulla Ruotsiin -tapaus, johon voit palata hiplaamalla tätä linkkiä.) 

Ensiksi on varmaan syytä selvittää, mikä vei minut ja kartturini Salmisen Markon Brasiliaan, tuohon ei-ehkä-niin-tunnettuun-rallimaahan. Vastausta voisi kuvailla termillä "vahinko kiertämään": Paasosen Jania oli kysytty sinne ajamaan, mutta hänellä oli muuta menoa samaan aikaan, joten Jani sitten kysyi, haluaisinko mennä ajamaan. Ei pitäisi maksaa mitään muuta kuin lentoliput, joten tuumattiin hetken harkinnan jälkeen, että no kai nyt Brasiliassa voi käydä – eipä tartte kenenkään viisastella, että oli tutut tiet. Kartanpitäjä Salminen on lisäksi sen verran kova reissuperuna, että hänen puhumisensa matkaan oli helppo homma.

Matkaoppaaksi meille lähti mukaan rallikaveri Tampereelta, joka oli ollut useita vuosia Nokialla töissä Rio de Janeirossa ja hän oli osaltaan sotkeutunut myös tämän rallikeikan järjestelyihin jo aiemmin. Paikan päällä periltä saatiin mukaan vielä Brasilian organisaattori, Jose Carlos (nimeä ei oikeasti ole muutettu).

Lensimme Helsingistä Pariisiin, josta oli sitten jatkoyhteys Rio de Janeiroon. Tunnelma Air Francen terminaaleissa oli melko jäätävä, sillä vain joitain viikkoja aiemmin oli juuri samalla Rio–Pariisi-välillä sattunut tuhoisa lento-onnettomuus Air Francen Airbussille vaatien yli 200 ihmisen hengen. Olen kevyesti lentopelkoinen, joten tuijottelin sitten koko 12 tunnin lennon ajan livekameraa ja Atlanttia samalla, kun Salminen ja tamperelaiskaverimme valuttivat vieressä kuolaa poskelle. Onneksi omilleen.

Kilpailun tapahtumapaikka oli n. 200 km Riosta luoteeseen sijaitseva Penedo, joka on itse asiassa alun perin suomalaisten siirtokuntien perustama kylä Brasiliassa. Suomalaisuus näkyi (meidän lisäksi) kaupungissa vieläkin: oli joulupukin kesämökkiä, Koskenkorvaa ja korvapuustia. Kaiken kaikkiaan ensimmäinen päivä meni täysin ihmetellessä paikallisia maisemia. Kannattaa muistaa, että meistä toinen on ponnistanut maailmaan Rautjärven Korpjärveltä ja toinen Merikarvian Tuorilasta.

Rallin huoltoparkki Penedossa
Joulupukin kesämökki. Ilman ilmalämpöpumppua.

Rallin keskuspaikka oli siis tuo kummallinen suomalais-brasilialainen Penedo. Ralli oli osa brasilialaista Copa Peugeot -sarjaa, jossa ajettiin – aivan oikein! – Peugeoteilla. Etuvetoisilla sellaisilla, ja äärimmäisen vakioilla. Pösöt oli jaettu kahteen luokkaan, joista toisessa oli pösöjä ja toisessa myös pösöjä. Jaottelu meni ilmeisesti kokemuksen mukaan, ja meidän laitettiin junioriluokkaan. Salminen otti tämän imarteluna. Tässä kohtaa elämää olin itse vielä kohtalaisen junnu näissä hommissa, ja en ollut itse asiassa ajanut koskaan ikinä etuvetoisella metriäkään kilpaa. Siviilipuolellakin kokemukset rajoittuivat mummon FX-Corollaan, jonka niittasin silloin tällöin jääradalla hankeen. Tähän kokemukseen viitaten pyysimme sitten nöyrästi, saisikos sen kisaohjuksen mahdollisesti nähdä.

Parempi varmaan olisi ollut, jos ei olisi edes pyytänyt. Auto oli 206 Peugeot, 1.6 litraisella ja 16 V -moottorilla. Ja ihan todellakin äärimmäisen vakio. Autossa oli Peugeot sportin iskunvaimentimet, joista ei kannattane raportoida tämän enempää. Tuijoteltiin Salmisen kanssa autoa ja nykäistiin ovet auki.

Ralliohjuksemme, Peugeot 206

Sitten alkoikin jännittää jo vähän enemmän. Turvakaaria oli n. 40 % siitä määrästä, johon olimme tottuneet. Lisäksi turvakaaret loppuivat valehtelematta ennen kuljettajan penkkiä, joten sopivassa kulmassa paikalliseen bambuun tapahtuvaa törmäystä jarruttaa ensimmäisenä lasikuitupenkki. Ja se penkki – no se oli käytännössä tasoa Biltema, joten ei siitäkään sen enempää. Tuijoteltiin siinä hetki toisiamme, ja rohkaistuimme istumaan autoon sisälle.

Jussi: Onkos teillä muuten toista rattia tähän autoon?
Paikallinen ”kisainssi”: Mitäs meinaat?
Jussi: No sitä vaan että tässähän on tällainen 10cm paksu vakioratti ja on aika liukas.
”Kisainssi”: Niin?
Jussi: Niin sitä vaan, että tässä ei kestä kädet kiinni ja toisekseen vasen käsi ei mahdu olemaan tässä, kun se hakkaa tuohon turvakaareen kiinni. Tilaa on kolme senttiä. Niin että pitää ajaa yhdellä kädellä tällä ratilla, vai saako tätä säädettyä?
”Kisainssi”: Hei, minulla on ratkaisu! Ota ajohanskat pois niin tulee tilaa ja pitoja!
Jussi: OK…

Kun homma oli ratkaistu, ”kisainssi” siirtyi Salmisen pihteihin.

Marko: En löydä kaikkia vöitä, mistä kautta ”munavyöt” tulee?
”Kisainssi”: Ne vyöt tulee täältä ja täältä.
Marko: Joo nämä löysinkin, mutta tästä jalkojen välistä tulevat vyöt…

(Ja tässä vaiheessa Salmisen päässä raksahtelevat rattaat krak krak krak… tässä ei sitten varmaan olekaan kuin 4-pistevyöt. Rallia vähemmän tunteville kerrottakoon taustatietona, että Suomessa on ajettu noin 150 vuotta 6-pistevöillä, eli vyöt kiinnittyvät auton koriin kuudesta eri pisteestä, jotta homma olisi rahtusen turvallisempaa. Olisin nauranut Salmisen ilmeelle, mutta kun perkele omatkin vyöt oli valitettavan samanlaiset.)

”Kisainssi”: Siinä on kaikki vyöt mitä on, sinulla on kaikki jo kiinni!
Marko: OK…

Tässä kohtaa sitten toivottiin, että reitillä ei ole mitään hortensiaa suurempaa tai vahvempaa, johon törmätä. Toivo oli siinä mielessä turha, että osa pätkistä kulki ihan kirjaimellisesti viidakossa.

Koska tunne ei nätisti sanottuna ollut kovin vahva, tiedusteltiin seuraavaksi, että pääsisikö tätä tykkiä mahdollisesti koittamaan johonkin ennen kisaa eli onko teillä shakedown? No ei ollut testierikoiskoetta, mutta meille ystävällisesti järjestettiin sellainen. Ilta alkoi hämärtää, jolloin porukka ilmoitti, että nyt lähdetään ajamaan. Hypättiin autoon ja ajettiin illan hämärässä keskelle peltoja. Tunne oli vähän kuin elokuvassa Maissilapset: helvetillisesti uhkaavan näköistä puskaa joka puolella. Horisontissa häilyi autojen valoja, joten tuumailtiin Markon kanssa, että kai siellä jonkinlainen tien sulkeminen on käynnissä. Lopulta paikalle tuli joku ennennäkemätön kaveri Peugeotin paidassa ja ilmoitti, että voitte lähteä ajamaan.

Jussi: Mihinhän pitäisi ajaa?
Peugeot-kaveri: Tuonne (käden suuntaan)!
Jussi: Ok, no mihinhän sinne? Ja pitäisikö tuosta vastaantulevasta autosta olla huolissaan?

Tässä kohtaa kaveri kääntyi ja näytti, että odottakaa sittenkin hetki. Mielellämme odotimme.
Lopulta mysteeriauto ajoi pois ja tie oli vapaa. Tiellä oli yksi risteys ja kaksi sadan metrin suoraa sen molemmin puolin. Mikä jottei.

Sade oli pehmittänyt tien niin, että koostumus muistutti lähinnä mutakakkua ilman pohjaa. Lisäksi kilpa-autossamme toimivat vain sen omat valot, eli lisävaloja ei ollut. Ajettiin risteys muodon vuoksi pariin kertaan lävitse ja todettiin, että kierrokset eivät saa laskea alle 6000:n ja että ehtiihän sitä kisassa sitten opetella lisää.

Seuraavana aamuna edessä oli reittiin tutustuminen ja iltapäivällä itse kilpailun ensimmäinen osio. Nuotitus taisi olla samaan tapaan kuin Suomessa, eli kahteen kertaan ajettiin reitti lävitse. Erikoiskokeita oli kaksi, jotka ajettiin molemmat kolmeen kertaan. Näistä ensimmäinen oli todella hieno, paikallisessa rinnemaastoissa kiertelevä sorapintainen tie miljoonine mutkineen. Toinen oli sitten täysin päinvastainen: tasaisella pellolla tai aavikolla suoraan menevä tie neljällä kurvilla. Oli niitä muutama enemmän, mutta melko suorasta lentokentästä oli kuitenkin kysymys. Nuotituksessa paikalliset päättivät ottaa luulot pois: jos ajettiin Italiassa ja MM-rallien nuotituksissa lujaa, täällä oli vielä eri meininki. Erikoiskokeiden välisellä siirtymälläkin paikalliset työntelivät ulko- ja sisäkautta ohitsemme, vähän siinä naureskelimmekin touhua. Nuotitus meni kutakuinkin helposti, mitä nyt kertaalleen meinasimme täräyttää erikoiskokeella laiduntaneeseen lehmälaumaan. Tiekirjan tulkinta ja suunnistaminen tuottivat pieniä ongelmia, sillä äärimmäisen lyhyellä ralliportugalin kurssilla ei vielä ihan kaikkea voi sisäistää.

Paikallinen tiekirja
Liikkuva shikaani, vähän ahdas.
Maisemia siirtymäreitin varrelta. Vähän erilaisia kuin Kouvolan SM-rallissa.

Let the race begin, eli itse kisaan! Tuumattiin ennen lähtöä, että kokeillaan vähän ensimmäisellä siirtymällä sitä autoa. No ei onnistunut, sillä kaikki tiet olivat asfalttia ja muuta liikennettä liikaa, joten opettelut jäivät ekalle pätkälle. Siirtymän aikana Pökötin kopissa alkoi kärytä melko voimakkaasti bensa, joka on tietysti semmoinen vähemmän mukava juttu. Haju voimistui ja ennen erikoiskokeen lähtöä oli pakko ottaa laitaan tutkimaan, missä vika. Vikaa ei löytynyt, eikä kyllä suurempaa vuotoakaan, joten todettiin, että jos syttyy niin nopeahan täältä on paeta kun on vähemmän vöitä avattavana ja turvakaaria väisteltävänä. Erikoiskokeen lähdössä oli pientä epäselvyyttä Merikarvia-Brasilia-Merikarvia-maaottelussa siitä, millä minuutilla erikoiskokeelle pitäisi lähteä. Lopulta joku toimitsijoista näytti vain että nyt menkää, ja myöhän sitten vaan mentiin. Saatiin erikoiskokeelle kyllä ihan aikakin!

Millaista oli sitten varsinainen kilvanajo? Melko hurjaa. Tasan ensimmäisessä jarrutuksessa lähti perä alta, autossa oli käytännössä vain ja ainoastaan takajarrut. Bensa kärysi vielä erikoiskokeellakin melko voimakkaasti. Lisäksi auton takaiskarit eivät oikein kestäneet menossa mukana, vaan joka rytkystä otettiin sen verran ilmaa että Bubkakin olisi ollut kateellinen. Meinasimme ajaa ulos tai spinnata noin 50 kertaa 15 kilometrin matkalla, ja kerran oikein huolella eräällä vuorenrinteellä. Pohdittiin kyseistä kohtaa jo nuotituksessa, että tuonne rotkoon ei olisi kiva pudota. Siihen sitten esitettiin melkoinen tilanne itse kisassa, josta selvittiin, mutta seuraava kilometri meni nauraessa pahinta tärinää pois.

Peugeot lähdössä maata kiertävälle radalle.
Leijona ja lampaat

Seuraavalla siirtymällä ryhdyttiin säätötoimenpiteisiin. Bensan käry hävisi, ja todennäköisesti se tuli tankin huohottimesta liiaksi täyteen tankatun tankin seurauksena. Jarru- ja iskarihomma olikin sitten toinen juttu. Jarrupaineensäädin nimittäin purkautui Salmiselle käsiin, ja taas meinasi vähän naurattaa. Saimme sen kuitenkin korjattua, joskaan nyt ei ollut enää mitään hajua siitä, missä asennossa säädin on. Iskareille ei voinut mitään, sillä ne eivät olleet säädettävät ja ne ”ovat kuulemma ihan hyvät ja toimivat”. Seuraavan erikoiskokeen Marko istui käytännössä koko matkan käsi jarrupaineensäätimellä ja käänsi jarruja sitä mukaa etupainoisemmaksi kun pyysin. Selvisimme nämä kaksi pätkää kuitenkin lävitse ja sijoituksemme taisi olla 40 auton joukossa suunnilleen 8:s. Jostain syystä ei ole jäänyt varmaan muistikuvaa.

Toisen kisapäivän startti olikin sitten erittäin paljon helpompi. Nyt meillä oli kohdalleen säädetyt jarrut ja alustan toimivuus (toimimattomuus) ei tullut enää yllätyksenä. Lisäksi bensankärykin helpotti, kun osasimme toppuutella yli-innokasta tankkausmiestä, että ei välttämättä tartte laittaa tankkia täyteen, kun lenkillä kuluu bensaa vajaa 20 litraa. Ensimmäiselle lenkille EK-ajat taisivat olla kolmen parhaan joukossa, ja viimeisellä ajokerralla ajoimme molemmille pätkille pohja-ajan. Erikoiskokeista nopeampi oli melko raju, sillä jopa tuolla vakio-Peugeotilla keskinopeus oli yli 140 km/h.

Tämä tulee varmasti täydellisenä yllätyksenä, mutta erikoiskokeilla sattui myös joitakin kommelluksia.

Tässä parhaimmat:

Eräällä erikoiskokeella yhden kurvin takaa juoksi vastaan koira, johon ei onneksi osuttu. Seuraavan mutkan takaa juoksi vastaan mies sombrero päässään ja villisti käsillään huitoen. Ei osuttu häneenkään. Viimeisenä kurvin takaa löytyi sitten kuollut hevonen keskellä tietä. Ilmeisesti edellinen auto oli osunut siihen. Väistettiin hevonen, ja koska kotitilallamme on aina ollut hevosia, uhrattiin muutama surullinen ajatus hevosen muistolle.

Toisella erikoiskokeella lähtöä odotellessa vierestä humautti maasturi täynnä paikallisia kavereita. Istuskeltiin autossa jo kypärät päässä ja vyöt kiinni, ja tuumailtiin että mihinhän nuo menee. Maasturi ajoi koko letkan ohi aina lähtöviivalle saakka ja ajoi siitä erikoiskokeelle. Kukaan ei tehnyt elettäkään estääkseen autoa menemästä muulta liikenteeltä suljetulle erikoiskokeelle. Auto heitti pätkällä pienen lenkin, kääntyi takaisin ja ajoi lopulta pois koko alueelta. Katseltiin siinä taas kerran toisiamme, että turvallista matkaa vaan.

Paikallisen siltainsinöörin taidonnäyte lujuuslaskennasta

Kisassa sijoituimme lopulta kokonaiskilpailun neljänneksi ja oman luokkamme toiseksi. Tasosta voi sanoa sen, että puolenkymmentä kaveria ajoi hyvin ja molemmissa luokissa oli selkeästi kaksi autokuntaa, jotka olivat vielä naksun muita brasilialaisia edellä. Esimerkiksi paikallinen mestari Rafael Tulio on osallistunut etuvetoisilla mm. Brasilian IRC-osakilpailun yhteydessä ajettuihin etuvetoluokkiin, ja on pärjännyt niissä hyvin.

Kisan jälkeen vietimme vielä kaksi yötä Riossa, joka teki kyllä maalaisjullikkaan vaikutuksen. Lasiseinäisen pilvenpiirtäjän vieressä nukkui ihmisiä vesisateessa pahvilaatikot suojanaan ja nurkan takaa tiilimuurin välistä oli puolestaan kulku yhteen Rion faveloista. Pysähdyimme favelan kulkuaukon kohdalle, ja katselin tyhjää katua ja hökkelikylää. Pikkuhiljaa kulmien takaa alkoi ilmestyä ihmisten hahmoja, jotka ikään kuin tirkistelivät, että mitäs te siihen pysähdyitte. Istuimme siis autossa, onneksi, koska selkäpiitä karmi aikalailla. Paikalliset kertoivat, että yöllä näkee usein aseen suuliekkejä, kun faveloiden jengejä selvittelevät välejään kukkuloilla. Sitä sai taas miettiä, mitkä ovat niitä oman elämän oikeita ongelmia – ja onko niitä ongelmia oikeastaan ollenkaan.

Kaupungin kaunista puolta edustivat puolestaan Cobacabana, Ipanema ja Sokeritoppavuori. Sokeritoppavuorelta Atlanttia tuijotellessa tunsi kyllä itsensä todella pieneksi. Vaikka Brasiliassa oli meidän elokuumme aikaan talvi ja kaupunki oli turisteista lähes tyhjä, oli kaupunki ehdottomasti näkemisen arvoinen. Ilman paikallista kuskia olisimme todennäköisesti vieläkin ohitustien liikenneruuhkissa, jotka meinasivat koitua turmioksi paluumatkallamme. Juutuimme ruuhkaan ja saavuimme lentokentälle auttamattoman myöhässä. Turvatarkastuksissa oli aivan tajuttomat jonot, sillä joku muukin kuin naapurin Irma oli päättänyt lähteä reissuun. Ei auttanut muu kuin etuilla melko törkeästi, jolloin meinasimme saada niin sanotusti turpaan. Vaihdettiin Salmisen kanssa tasaisen hiipimisen taktiikkaan eri jonojen välillä, jota oli muiden matkustajien vaikea havaita. Vielä viimeisillä metreillä tämä meidän kullanarvoinen suomalaiskaveri nykäistiin jonosta sivuun ja talutettiin koko letkan viimeiseksi etuilun takia. En ihan tarkkaan tiedä vieläkään, miten me kaikki kerkesimme sitten lopulta paluulennolle.

(Klikkaa alla olevia kuvia isommaksi!)

Sokeritoppavuori Sokeritoppavuori Paikallinen Fingrid? Ei kerrota mitä kuvan ottamisen jälkeen tapahtui.. Tuhat kärpästä ei voi olla väärässä Rallityttöjä

Kaiken kaikkiaan voi todeta, että tämä reissu kuuluu niihin omien kilvanajohommien hienoimpiin kokemuksiin. Vielä nytkin, lähes tarkalleen kahdeksan vuotta myöhemmin tätä blogia kirjoitellessa naurettiin puhelimessa Salmisen kanssa vedet silmissä muistoille.

Ralli on hieno laji, myös maailman toisella puolella.

 

Ja vastaus viime viikon kuva-arvoitukseen: kyseessä on rengaspumppu. Eli auton sytytystulppa pois reiästään, ja asennetaan härpäkkeen toinen pää sylinteriin tulpan paikalle ja auto käyntiin.Vapaaksi jäänyt pää kiinnitetään rengasventtiiliin, ja kolmisen minuutin päästä renkaan pitäisi olla täysi.