Minun teinicorollani: AE86

Oma, kaikkien aikojen hienoin autoni on hieman yllättäen Toyota Corolla. Mutta ei nyt sentään ihan mikä tahansa riisikuppi ole kyseessä!

Suomessa rallitaipaleen ensiaskeleet on mahdollista ottaa rallisprintissä ja siellä nuortenluokassa eli kilpailuluokassa, johon saa osallistua samana vuonna, kun täyttää 16 vuotta. Osallistumisoikeus päättyy 18 vuoden iän tärähtäessä mittariin.

Nimekkäin nuortenluokasta startannut kuljettaja lienee Jari-Matti Latvala. Muutkin Toyotan nykyiset tehdaskuskit eli Juho Hänninen ja Esapekka Lappi taisivat aloittaa ralliuransa myös samasta luokasta. 2000-luvun alkuvuosina luokan säännöt oli rajattu niin, että käytännössä parhaimmat autot olivat vapaasti hengittäviä alle 1600-kuutioisia Toyotia ja hieman myöhemmin N-ryhmäläisiä Hondia tai Opeleita. Latvala aloitti Toyota Corollien ”buumin”, ja varmasti pitkälti hänen ansiostaan GT Corollasta tuli luokan pitkäaikainen suosikkiauto.

Toyota Corolla AE86, eli tuttavallisemmin Toyota Corolla 1600 GT löytyi myös onneksi meidän perheen tallista. Vaikka isäukolla ei aina ole säteillyt, niin onneksi oli tämän autovalinnan suorittanut sentäs oikein. Isä ja hänen paras kaverinsa A-P kilpailivat N-ryhmäläisellä Corolla GT:llä jo 1990-luvulla rallin junioreiden SM-sarjassa, ja vanhat sedät rakensivat sitten 2000-luvun alussa uuden, vapaammin viritetymmän Corollan rallikäyttöön. Tuo samainen auto ”periytyi” sitten itselleni, ja se on ehdottomasti hienoin ja hauskin kilpa-auto, jolla olen koskaan ajanut.

Vanhan liiton miehet vauhdissa Jyväskylän Talvirallissa 1993

Miksi se on hauska? Rallisprint-vireessä meidän automme painoi parhaimmillaan noin 880 kiloa, sen 1600-kuutioinen moottori tuotti vajaat 220 hevosvoimaa ja kierrosluvunrajoitin hilattiin uhmallaan pahimmillaan lähelle 10 000 rpm. Sitten kampe luovutettiin 16-kesäselle jantterille, jonka suurin ongelma oli odottaa, koska vasen kives laskeutuu oikean tasolle ja ääni palautuu normaaliksi. Toimiva yhtälö!

Vuosina 2005 ja 2006 kiersimme isän kanssa Suomea yhteensä 49 kilpailun edestä, parhaimpina viikonloppuina kisoja oli sekä lauantaina että sunnuntaina, joten vapaa-ajan täyttämisessä ei ollut ongelmaa. Kisojen välit parsittiin vehkeitä kasalle, lasikuitupuskurin piikkejä löytyy varmasti vieläkin kynsien alta. Kiersimme kisoja pääasiassa melko samalla kokoonpanolla: iskä, minä, MAN-kuorma-auto ja Corolla. Kuorma-auton etuosaan rakensimme makuutilat, jossa vietettiin lukuisia öitä huoltoasemien pihalla tai kilpailuvarikolla. Siihen aikaan ei glamour ollut se juttu, vaan pääasia oli, että pääsi ”vetämään”.

Corolla GT ja MAN 14-192. Tällä yhdistelmällä kiersimme Suomea noin 30 000 kilometriä vuosina 2005-2006
Varikkopilttuu. Varikkotyttö on vieraileva artisti.
Kohti Iso-Syötteen juhannuskisaa 2006

Aloitin ajoharjoittelun meidän kotitilallamme reilun neljän vanhana, joten 16-vuotiaana kisoihin lähdettäessä olin jo niin sanotusti kokenut. Tuosta pitkälti johtuen pärjäsimme tässä nuortenluokassa hyvin, joka sitten luonnostaan ruokki itseluottamusta ja tavoitteita entisestään. Viikkojen kulku oli melko selkeä: ainut tavoite oli kituuttaa alkuviikko lukiossa, jotta pääsee viikonloppuna kisoihin. Tuohon aikaan ei ollut vielä kovin häävejä järjestelmiä kilpailuiden ympärillä, ja esimerkiksi ilmoittautuneet kilpailijat selvisivät vasta viikkoa ennen kisaa yhdellä listalla jostain internetin syövereistä. Tuota listaa sitten kyttäsin kuumeisesti, tulostin sen ja merkitsin oman luokkani pahimmat kilpailijat sekä kokeneempien luokkien kovat nimet. Kokeneempien kuljettajien perään laitoin ruksin sillä mielialalla, että ”tänä viikonloppuna saat sitten ajokortittomalta turpaan”. Koska Youtubea ei ollut ja langaton nettikin oli ameriikkaa, löytyi kilpailuvideoita lähinnä VHS- ja DVD-muodossa. Ostin kaikki mahdolliset rallisprint-videokoosteet, kelasin nauhoja edestakaisin ja opettelin tulevan kilpailujen ratoja sen minkä osasin. Jos joku kysyisi, laskisitko oman poikasi ajamaan samassa tilanteessa, niin vastaus on helppo: en laskisi. Kyllä sen verran tyhjällä kopalla sitä oli itse tuohon aikaan varustettu, kuolemanpelkoa ei ollut ja järkeä vielä vähemmän. Corolla olisi varmaan vieläkin varustettu tyhjällä iskarilla, ellei tuleva kartanlukijani Marko Salminen olisi erään kilpailun yhteydessä huomauttanut, että pikkasen pomppii tuo teidän auto, onkohan siinä kaikki kunnossa? No ei ollut, mutta eipä tuota tullut huomattua, sillä edelleen pääasia oli, että vain pääsi ”vetämään”.

Hämeenkyrössä 2006 oltiin jo vähän herran hallussa. Kuva: Pekka Mäkinen
Kuva: Pekka Mäkinen

Kyseisen Corollan ympärillä sain oman vähäisen teknisen ymmärrykseni autoista, sillä moottoria, vaihteistoa, koria ja kaikkea mahdollista rumpattiin jatkuvasti. Kaivoin aikanani internetistä kuvan vastaavanlaisesta 4A-GE moottorista, jota käytettiin myös yhdysvaltalaisessa pikkuformulaluokassa. Tuosta kuvasta innostuneena päätin hinkata oman autoni moottorin alumiiniosat kiiltäviksi, aikaa meni lähemmäs sata tuntia pelkkään kiillottamiseen, mutta se tuntui silloin vaivan arvoiselta. Ylipäätänsä kilpaileminen nuorella iällä on mielestäni hyvä asia, sillä se antaa valmiuksia ihan arkielämäänkin. Kilpailuun ilmoittautumiset piti huolehtia itse, piti olla itse yhteyksissä yhteistyökumppaneihin ja tietysti auttaa auton ylläpidossa. Kilpailutapahtumassa olin paikan päällä takuuvarmasti yksi nuorimmista, joten se opetti omanlaistaan nöyryyttä ja kunnioitusta kokeneempia ihmisiä kohtaan.

Inspiraation lähde... ...ja sen vaikutukset. Varikkokoira Roki on kiinnostunut kamerasta Joskus kävi näin, sitten tarvittiin vahvemmat veivit ja männät. Konttori Ja runkia Iskä Tohmajärven jääsprintissä 2003 Riihimäki 2005, huomaa aikansa action-kamera penkin vieressä! Pertunmaa 2006

Rallisprintissä varikolla kilpailijat ovat ikään kuin yhtä isoa perhettä ja tunnelma on tosi leppoisa, vaikka kilpaa ajetaankin sitten tosissaan. Minä sain itse kokeneemmilta kuskeilta todella paljon neuvoja ja apuja, jotka auttoivat paljon. Tuohon aikaan suurin esikuvani ei ollut Kankkunen tai Mäkinen, vaan Pasi Erkkilä, joka kilpaili samanlaisella Corollalla kokeneempien kuljettajien ns. yleisessä kilpailuluokassa. Pasi oli Suomenmestari ja ajoi Corollalla ihan käsittämättömän kovaa. Tutustuin Pasiin jo varhaisessa vaiheessa ja hän auttoi minua paljon pienillä asioilla. Ajoimme kisoissa melko isoilla lähtönumeroeroilla, joten kun Pasi oli ajanut oman kierroksensa, hän antoi autonsa sisäkameran minulle: katso siitä kierros lävitse ja poimi hänen virheensä ylös, ole nopeampi. Teinille, jonka itsetunnon hauraus oli verrattavissa Litmasen polviin, tuntui tämä luonnollisesti aika hienolta.

Vaikka kokeneemmalla iällä ajoin isompia kisoja hienoilla autoilla, oli tämä nuortenluokka ja Corolla GT-aika ehdottomasti parasta. Ennen lähtöä kuuntelin korvalapuilta metallimusiikkia, pumppasin uhon päälle ja ei kun lähtöviivalle vailla huolia ja murheita. Vaikka ajaminen vaati itseltäkin hurjasti töitä, olin silti erittäin etuoikeutettu, että sain jo nuorena mahdollisuuden ajaa kilpaa huippukalustolla. Eniten tämä tietysti vaati iskältä ja äidiltä, jotka tekivät jo tuolloin mahdottomasti töitä poikansa ajamisen vuoksi. Kaikesta työstä palkintona oli 44 voittoa noista 49 ajetusta kilpailusta, jotka ruokkivat niin omaa kuin taustajoukkojenkin motivaatiota.

Kausi 2005 paketissa, tukkamuoti on onneksi mennyt mielestäni hieman eteenpäin.

(Jos haluat lukea lisää automuistelujani, niin löydät niitä näistä linkeistä: Mitsubishi Evo 7 ja diesel-Mersu)