Neste Ralli 2017

Tätä blogia kirjoittaessani olohuoneen äänimaailman on vallannut Ylen Ralliradio, jossa kuulutetaan aikoja Harjun erikoiskokeelle. Harjun nopein kuljettaja tulee Virosta, kakkonen Belgiasta ja kolmanneksi nopein on ranskalainen. Vankka usko silti säilyy, että varsinaisten erikoiskokeiden alkaessa perjantaina valtikka siirtyy suomalaisille. Voittajaveikkaus blogin lopusta perustuu tosin puhtaasti järkeen, ei tunteeseen.

Hiljalleen ralliradion lähetys kääntyy lopuilleen, ja vuoron saa sen iltaohjelma, Bensaa Suonissa. On muuten ohjelmalla perhanan hyvä nimi! Vaikkei olisikaan sen suurempi rallifani, kannattaa ihan hupimielessä kuunnella tätä lähetystä. Homman juoni on yksinkertainen: suoraan lähetykseen soittaa vuorollaan rallikatsojia, jotka ovat huolehtineet omasta nesteytyksestään enemmän tai vähemmän päivän aikana. Viimeistään lauantaina juontajan ja soittajan välistä keskustelua ei voi kuunnella nauramatta.

Tuntuu, että erityisesti tänä vuonna Jyväskylässä on tunnelmaa. Uuden säännön WRC-autot ovat oikeita kilpa-autoja: niissä on voimaa, ääntä ja meininkiä. Lisäksi ne muistuttavat ulkoasuiltaan vanhoja b-ryhmäläisiä hurjine siipineen ja diffuusoreineen, joilla on myös ihan oikea aerodynamiikkaa parantava vaikutus. Joten tänä vuonna kannattaa ehdottomasti lähteä katsomaan paikan päälle maailman kärjen vauhtia. Rallista luulen jotain ymmärtäväni, mutta kärkimiesten vauhti on paikan päältä todistettuna aivan tajutonta. Se jaksaa yllättää joka kerta, ja siihen ei kyllästy koskaan.

Neste Ralli 2008, legendaarinen Ouninpohja ja vielä legendaarisempi Kakariston risteys. Kuljettajana vähemmän legendaarinen rallieläkeläinen.

Koska yhden Jyväskylän ajaneena en voi esiintyä suurena asiantuntijana ja jaella kommentteja ”tässä kisa ratkaistaan”, pitää keksiä jotain muuta. Tässäpä siis muutama huomio eri luokkien kuljettajista, etenkin ei niin tunnetuista, joiden otteita ja kommentteja kannattaa viikonlopun aikana seurata!

WRC

Kris Meeke: Viime vuoden voittajalla on ollut hankala kausi. Uusi Citroen on ollut epäluotettava, mutta niin myös Meeke. En muista tarkalleen määrää, mutta enemmän kuin joka toisessa kisassa britti on pätkinyt Citikan romuksi puun ympärille, pahimmissa kisoissa kahteen kertaan. Näiden myötä Citroen hyllytti Meeken Puolan MM-rallista, ja ennen Neste rallin starttia Kris kritisoi tiimiään voimakkaasti luottamuksen puutteesta ja sen osoittamisesta kuljettajalle. Mielestäni kisan musta hevonen, onnistuessaan voi ajaa voitosta, mutta lähtökohta kisaan on todella hankala.

Teemu Suninen

Ajoi ensimmäisessä kisassaan WRC-autolla pohja-ajan Puolan MM-rallissa. Äärimmäisen järkevä ja lahjakas kuljettaja, joka ajaa toivottavasti maalilipulle saakka ja hyvällä sijoituksella! Teemu on legendaarisen rallimanageri Timo Jouhkin tallissa, joten pullat ovat niin sanotusti hyvin uunissa.

Juho Hänninen

Myös Juhon alkukausi on ollut Meeken tavoin hankala. Toivottavasti kotikisassa natsaa, ja Juho ajaa ongelmattoman kisan. Tätä kaveria kannattaa kuunnella haastatteluissa, sillä koskaan ei tiedä mitä suusta tippuu. Parhaimmillaan haastattelija saattaa huomata lievän vittuilun siinä kohtaa, kun Toyotassa on kolahtanut viitosvaihde silmään ja Juho on poistunut paikalta.

WRC 2, R5-autot

Jari Huttunen ja Juuso Nordgren

Nuoret suomalaiset hurjat, molemmat ovat ajaneet nelivetoisilla ja R5-luokan autoilla todella vähän mutta silti erittäin lujaa. Tämän nuoriso-osaston otteita kannattaa seurata, ja toivotaan molemmille menestystä. Jari Huttunen on päässyt Marcus Grönholmin suojatiksi, ja hyvä näin. Jari jäi itselleni mieleen jo vuosia sitten rallisprinteistä, joissa hän ajoi pienellä Suzuki Swiftillä junioreiden yleiskilpailussa kärkisijoille ja piti niissä tehokkaampia autoja pilkkanaan.

Teemu Asunmaa

Teemu on hallitseva suomenmestari, ja johtaa myös tämän vuoden SM-sarjaa omalla Skoda Fabia R5:llaan. Teemun vauhtia on mielenkiintoista verrata oman luokkansa MM-sarjan kiertäjiin, itse uskon ja toivon että vauhti on kärjen tasolla.

Umberto Scandola

Onhan miehellä jo aivan helvetin hieno nimikin! Italialainen ajaa todella lujaa kotimaassaan, ja on nopea myös soralla. Voitti mielestäni viimeisimmän Italian rallisarjan soraosakilpailun, jossa Kalle Rovanperä olisi sijoittunut toiseksi ilman maalisiirtymän keskeytystä. Scandola on ollut Italian nopeimpia kuskeja jo useita vuosia, mutta on vasta nyt ensimmäistä kertaa Jyväskylässä. Miehen vauhtia, ja etenkin sen kehittymistä kannattaa seurata, sillä nyt ajetaan täysin erilaisilla teillä mihin hän on tottunut.

Jari Kihlman

Jari toteuttaa unelmaansa, ja ajaa Neste Rallin Hyundain i20 R5- autolla. Jariltakin saattaa päästä ralliradiossa kuuntelemisen arvoisia kommentteja, ja muutenkin tässä on mies joka ajaa rallia hienolla asenteella ja niin sanotusti koko sydämellään. Jari loukkaantui aikanaan todella vakavasti Ford Escortin ratissa, tähän tarinaan kannattaa tutustua ja lukea se ajan kanssa.

WRC 3/JWRC

Emil Lindholm: Lindholmin rallisuvun tämän hetkinen lipunkantaja, isä ”Bastin” tietävät kaikki ja isoveli Axelin kanssa ajoin itsekin vastakkain rallisprintin nuortenluokassa. Emil on ollut Suomessa paikoitellen omassa kilpailuluokassaan etuvetoisilla jopa suvereeni, joten vauhti on Jyväskylässä varmasti kohdallaan. Tässä on muuten myös todella fiksu ja järkevä nuorimies! Ja koska käytin tuota termiä, alan jo olla itse aivan helvetin vanha.

Nil Solans

Espanjalainen, oman luokkansa kärkinimi ja WRC3-luokan pistejohtaja. Voitti Jyväskylää edeltäneen Puolan MM-rallin, joten nuori espanjalainen menee lujaa myös soralla.

Vetomiehet

Neste Rallissa ajetaan perjantaina ja lauantaina varsinaisten MM-luokkien oheisluokkana kansallinen vetomies-kilpailu, jossa riittää varmasti jokaiselle nähtävää, ja etenkin kuultavaa. Täältä voidaan mainita 2-vetoisten puolelta SM-sarjan kärkinimiin kuuluva Esa Ruotsalainen Honda Civicillä, samanlaisella autolla kilpaileva viime vuoden suomenmestari Jesse Turunen sekä takavuosina WRC-autollakin MM-ralleja ajanut Kosti Katajamäki BMW M3:lla. Bemaririntamaa täydentävät viimevuotinen voittaja Vesa Hirvonen, sekä erityismaininnan ansaitseva Ilmo Lario. Ilmon Bemarin ääntä ja menoa kannattaa kuunnella, se näkyy ja kuuluu!

Spekulointia Japanin Fumio Nutaharan kanssa. Vasemmalla Dan Barrit, joka kartturoi tänä vuonna WRC-luokassa Elfyn Evansia. Mökkiperältä... ...Kakaristosta... ...ja Leustusta.

No mitäs bloggaaja itse?

Poltteleeko ajaminen näin Neste Rallin aikaan?

  • Kyllä!!

Kuka voittaa rallin?

  • Thierry Neuville voittaa.

Penkalle katsomaan?

  • Kyllä!! Ouninpohja lauantaina.

 

Erittäin hyvää ja nautinnollista ralliviikonloppua kaikille, menkää paikan päälle Jyväskylään!