Nuotituksen ABC - osa 2

Nuotituksen toisessa osiossa syvennytään hieman tarkemmin siihen, mitä nuotituksen aikana tapahtuu niin autossa kuin sen ulkopuolellakin. Ensimmäinen osa löytyy tästä.

Tämän osion asiantuntijan kanssa pyörimme ympäri Suomen ja Baltian peltoja vuodet 2010-2014, ja noista ajoista Henkalla on edelleen useampi muistuttava vihlaisu vartalossaan.

Henri Arpiainen, Mikkelin Urheiluautoilijat

Jatketaan samalla linjalla, parhaat saavutukset ja kokemus kiitos.

SM2-luokan hopea vuonna 2015 Joni Nikon kyydissä, ja mainitaan nyt että uran ensimmäiset SM-rallin yleiskilpailun pohja-ajat sinun kyydissä. Kaikkiaan noin 100 rallia kartanlukijana.

Olisit jättänyt sanomatta nuo pohjat, kun nyt se kuulostaa siltä, että ruinasin sanomaan tuon.

No periaatteessa niinhän se homma menikin…

Ja jatketaan eteenpäin, kovimmat kuskit, joille olet lukenut nuottia ja kenelle luet sitä juuri nyt?

Juha Salo, Joni Nikko ja tällä hetkellä luen niitä Samuli Vuorisalolle.

Millainen on hyvä nuotti?

Edelleen mahdollisimman selkeä. Itse painotan paljon välimatkoja, sillä jos välimatkat heittävät, tekee se toiminnasta erittäin haasteellista kartanlukijalle. Pääasia on, että kuljettaja ymmärtää sen, mitä hänelle sanotaan ja luetaan. 

Mikä on kartturin rooli nuotituksessa nuotin kirjoittamisen lisäksi?

Kyllä kartanlukija on kuljettajalle vaimo, terapeutti, post-it-lappu, Neiti Aika sekä kaikkea muuta. Työ kuskit olette sellaista sakkia, että on paras varmistaa nuottiaamuna, ollaanko tultu edes oikealle paikkakunnalle hotelliin. Käytännössä kartturi huolehtii nuotitusaamusta alkaen kaiken aikataulutuksen ja suunnistamisen oikeaan osoitteeseen, eli hän katsoo että aikataulut toteutuvat ja nuotituksen aikana kartanluku sujuu moitteettomasti. Niinhän se menee, että siinä kohtaa kuljettajan ainoaksi tehtäväksi jää suunnistaminen kartturin ohjeiden ja aikataulutuksen mukaisesti. Illalla kuskit lähtevät keskenään syömään, ja kartturi jää hotellihuoneeseen korjaamaan nuottia. Kuskin osuus on siis pääasiassa sitä, että tekee kartturin elämän mahdollisimman vaikeaksi.

Kuljettajan rooli osaa olla raskas nuotituksen aikana

Nyt en kyllä saa kiinni yhtään. Mitä mahdat tarkoittaa?

Aamu alkaa yleensä sillä, että muistuttaa kuskia suihkussa käymisestä. Sitten pitää katsoa, että se tajuaa syödä aamupalan, ettei pyörry pätkille. Yleensä kahvi tyhjään mahaan on sellainen kuljettajan perusratkaisu. Kaikki lomakkeet ovat yleensä aina täyttämättä, joten ne saa korjata vielä ennen ilmoittautumiseen lähtöä. Lisäksi haasteena on tukkimiehen kirjanpito, sillä jos kuski ei ole ennen lähtöä käynyt viittä kertaa aamukakilla, on ongelmia edessä. Tällaisenkin kaverin kyydissä olen istunut. Oli tuolta itärajalta lähtöisin.

Sitä on nykyään kaikenlaista kuljettajaa. Mitäs siellä nuotituksen aikana sitten tapahtuu?

Ajetaan reittiä lävitse ennalta suunnitellussa aikataulussa, eli katsotaan vähän suunnitelmaa miten kilpailun reitti kannattaa kiertää ilman turhia lenkkejä. Sitten seurataan käytännössä vain aikataulua, että ollaan ajoissa pois reitiltä tai millekään erikoiskokeelle ei ole annettu erityistä nuotitusaikataulua. Siirtymillä, erikoiskokeiden välissä korjailen jo alustavasti nuottia, siistin vihkoa ja parannetaan maailmaa. Kuskin vireystasoakin tulee seurattua, jos keskittyminen ei ole hyvää niin pitää tunnistaa tilanne ja pitää taukoja. Sitten koitetaan vain tulla kuskien kanssa toimeen.

Pystyvätkö kuljettajat mukamas jotenkin häiritsemään kartturia omalla toiminnallaan?

Kerrotaan pari esimerkkiä. Aivan vakio on se, että nuotituksessa kilometrin mittaisella suoralla kuljettaja on hiljaa, vaikka näkyy jo kauas, että suoran päässä on mutkayhdistelmä. Vasta kun ollaan siinä mutkayhdistelmässä, kuljettaja sanoo sen välimatkan, jonka olisi voinut jo sanoa minuutin aikaisemmin. Sitten kuski luettelee rimpsun nuottia, ajaen liian lujaa ja seuraavan suoran alussa pyytää kartturia vielä muuttamaan edellisen suoran pituuden tuhannesta metristä tuhanteen ja kahteen metriin. Loppuun sitten pieni tuhahdus, kun kartturi pyytää hidastamaan. Lisäksi palautetta voi antaa auton pysäköinnistä, sillä esimerkiksi sinä jätit auton aina niin kiinni penkkaan, että kartturin ovesta ei päässyt ulos.

Joskus ympäristö ei vain miellytä.

Onpa valitettavaa. Onko kuskin puhetta tai nuotittamista joskus hankala ymmärtää?

On. Kerrotaan esimerkki eräästä ralliautoilijasta. Kaveri luettelee nuottia ”oikia nopia risteys, mänöö pellole”, ja sitten tarkistusvaiheessa samassa kohdassa luetaan nuotti ”risteys oikea nopee, pellolle”. Kuljettaja sitten kysyy, että ”kuin sää nyy sen pellolle siihen laitoit, notta ota se poies”. No periaatteessa ihan siksi koska sanoit niin, ja vastaus: ”noo saatoin sanoakin, mutta ajattelin sen pellon vain äänehen, mutta sun pitää osata poimia se sieltä poies mikä ei sinne kuulu…”

Miten kuvailisit kuljettajan ja kartturin välistä suhdetta?

Aviopari, ehdottomasti. Kuljettajan purnaukset, kiukku, riemu ja mökötys pitää osata ottaa oikein vastaan ja periaatteessa olla hermostumatta yhtään mistään. Jätetään se sitten sanomatta, kumpi on tässä suhteessa kumpi.

Toiset ovat ottaneet kulljettajan ja kartanlukijan välisen suhteen hieman vakavammin.

Mikä on ensimmäinen kansainvälinen rallimuistosi?

Lähdimme aikoinaan sen aikaisen kuljettajani Pekka Karjalaisen kanssa Ruotsiin ajamaan rallia. Meikäläisen kielitaito oli tasoa ”Jag heter Henri, vad kostar köttbullar i dag”, joten siinä oli jo omaa haastetta. Kisassa ajettiin ruotsinkielisillä ostonuoteilla, ja lopun varmaan arvaakin. Oli hyddaa, lilla hyddaa ja kaikkea muuta. Maamerkkeinä oli metsästystorneja, joita Ruotsin erämaassa oli samaan aikaan aina viisi näkyvissä. Siinä saattoi käydä niin, että tipahdin pari kertaa nuotilta. Eräänkin kerran kun sanoin kuljettajalle, että ” nyt sain nuotista kiinni”, tuli vastaus, että tuskinpa sait, sillä ollaan oltu maalissa jo pitkään.

Suomessakin on ilmeisesti jotain jäänyt mieleen?

On. Mentiin Rovaniemelle Tunturiralliin, ajettiin sinne farkku-Corollalla 12 tuntia ja oltiin perillä puoliltaöin. Siinä vaiheessa kun sinä juoksit saunaan karkuun, en itse kerennyt, vaan lähdin sitten pihalle talon isännän kanssa hänen jokkisautojaan katsomaan. Pakkasta oli 30 astetta, ja piti kenttälapiolla kaivaa ne autot esille. Kyllä ne löytyi lopulta. Kouvolan SM-rallissa olin melkein 40 asteen kuumeessa, ja kisan aikana otin siirtymät unta, jotta jaksoin lukea nuottia erikoiskokeella. Sanoin kuskille, että herätä risteyksissä, jos et ole varma mihin pitää kääntyä.

No onkos joskus sattunut ihan fyysisesti?

Pari kertaa. 2012 Ajoimme Mäntyharjulla treeniä, ja otettiin siinä oikein kunnon ilmalento ja laskeutuminen tasaiselle maalle. Minulta meni välilevy samassa rytäkässä, mikä selvisi sitten vasta vähän myöhemmin. Keravan SM-rallin aikana välilevy kipeytyi, ja heti seuraavalla viikolla lähdettiin Latviaan pikakomennuksella ajamaan rallia. Ensimmäinen päivä selvittiin suht kunnialla, mutta kipu alkoi jo juimia melkoisesti. Toisen päivän ensimmäisen erikoiskokeen lähdössä kuljettaja lupasi ajaa varovasti ettei tule isompaa vahinkoa. Siitä meni sellaisen 2 kilometriä, kun vedettiin pari volttia peltoon auto romuksi. Kaveri pakeni vielä itse autosta, ja jäin killimään pää alaspäin vöihin pariksi minuutiksi.

Olipa ikävästi tehty.

Sanos muuta. Samalle kaverille kävi myös melko usein niin, että jos jokin hyppyri oli merkitty huomiomerkillä, niin jarrutettiin huomiomerkille, ihmeteltiin että mikäs tässä oli ja sitten kaasu pohjassa siihen hyppyrille ja alastulossa minulta ilmat pihalle.

Laitapa loppuu vielä omat terveiset ja ohjeet aloitteleville karttureille!

Kaikki lähtee intohimosta, samalla lailla kuin kuski haluaa kehittyä, niin sama on myös kartturilla. Kisojen välit on turha maata, vaan aina pitää mielestäni pohtia miten miä olisin parempi kartanlukija. Kuuntele kokeneemmilta neuvoja, mutta niitä ei pidä ottaa käyttöön vain miellyttääkseen muita, vaan asiat tulee oikeasti itse ymmärtää. Mikkelissä on ollut paljon jopa kansainvälisestikin kokeneita kartanlukijoita, jotka ovat auttaneet minua suuresti.

Tätä kirjoittaessani Henri Arpiainen on myös matkalla Uudenkaupungin SM-ralliin, jossa hän kilpailee Samuli Vuorisalon kanssa numerolla 5. 

Tässä on omia karttureita tullut leikkisästi hieman mollattua, mutta otetaan loppuun vakava kommentti. Minun kilpa-autossani kartanlukija ei ole koskaan ollut se huonompi lenkki, vaan virheet syntyivät siitä kuljettajan jakkaralta. En muista koska kumpikaan nuottikarttureistani olisi tehnyt ihan oikeasti virheen. Tsemppiä molemmille tuleviin koitoksiin, teidän tekemisestä minun pärjäämiseni ei jäänyt koskaan kiinni!