P*ska reissu osa 4: Latvia No Problem

Rally Latvia 2012. Kuva: Janis Asaris

Istuskelin syksyllä 2012 lauantaisen saunan jälkeen sohvalla katsellen Uutisvuotoa. Oli kulunut muutama viikko SM-rallikauden päättymisestä, joten viikonloppuisin jäi aikaa katsella myös televisiota. Jari Tervon paasaamisen keskeytti pirisevä puhelimeni ja hieman ärtyneenä kaivoin luurin käteeni. Kuka tähän aikaan viitsi enää soittaa? Soittaja oli Jari Ketomaa, ralliautoilija Mikkelistä.

- Jari terve. Haluatko lähteä ajamaan rallia Latviaan?
- Moro! Periaatteessa kyllä, mutta auto on sökö, rahat loppu ja ei ole huoltomiehiäkään.
- Älä niistä murehdi, hoidetaan kuntoon.
- Koskas se kisa sitten olisi?
- Lauantaina.
- Monen viikon päästä?
- No nyt tulevana. Hoidat vaan sen auton Maran pajalle
.

Onneksi tukiverkosto oli tottunut nopeisiin liikkeisiin. Ensimmäinen soitto lähti dynovelho Maatsille, jossa tiedustelin hieman varovaisesti, olisiko hänellä aikaa säätää yksi ralliauto kisabensiinille. Aikaa oli reilusti, sillä autohan saisi olla mielellään jo iltapäivällä valmiina. Maatsi kerkesi.

Seuraava soitto Maralle ja vielä varovaisempi tiedustelu, kerkeäisikö hän huoltamaan yhden Mitsun kuntoon. Siinä oli periaatteessa vähän kaikki soseena ja aikaa oli reilusti, melkein kaksi päivää. Ja Marakin kerkesi.

Vastoinkäymisiä osa 1: Kovettaja silmässä

Alkuviikosta hoidimme Jarin kanssa renkaat, huoltomiehet, majoitukset ynnä muut pienet sivuseikat kuntoon. Keskiviikkoiltana olin Imatralla paikallisen tarvikeliikkeen pihassa hakemassa viimeisiä nippusiteitä ennen Mikkeliin siirtymistä, kun alkoi niin sanotusti tapahtua. Autoni takakontissa oli pohjapanssarin kunnostamiseen tarvittavia lasikuitukemikaaleja, joista kovetin päätti brutaalisti hyökätä kimppuuni. Purkin korkki oli jäänyt hieman löysälle ja laskiessani sitä kädestäni korkki irtosi ja kovetinta roiskui kaaressa suoraan silmääni. Ensin kirveli, sitten meni näkö ja lopuksi iski pieni paniikki. Juoksin tarvikeliikkeen vessaan laskemaan vettä silmään ja mietin, että minulla tulee olemaan varmasti rallin paskin tiesilmä.

- Nissen optikkoliike, kuinka voin auttaa?
- Jussi terve, tuota sellaista kyselisin, että olisiko mitään mahdollisuutta päästä vielä tänään tutkituttamaan oikeaa silmääni? Siihen roiskui kemikaalia, ja silmä on vähän huonona.
- Oijjoi, no tuota meillä ei enää tänään ole vapaita aikoja, mutta pääsetkö tulemaan huomenna
- En, koska pitäisi jo huomenna olla Latviassa ja ajaa siellä viikonloppuna rallia.
- Voi yhden kerran, miltä se silmä näyttää tällä hetkellä?
- En osaa sanoa koska se on turvonnut umpeen.
- Tule tänne suoraan, niin järjestetään aika.

(Äkkinäinen olisi tietysti ajanut ensiapuun, mutta kun lasikuidut tarvittiin nopeasti Maran pajalle.)

Silmässä ei ollut onneksi mitään rikki, mutta se oli luonnollisesti melko tulehtunut ja ärtynyt kemikaalikylvyn jäljiltä. Sain hoitavaa kortisonivoidetta ja hauteen, jolla toivottiin turvotuksen laskevan. Täytyy vielä jälkikäteen kiittää mikkeliläistä optikkoa, sain heiltä erittäin loistavaa palvelua!

Maran pajalla sain osakseni hieman huolestuneita katseita, sillä ykköskuljettajan silmä oli kuin suoraan Rocky Balboan vastaava Drago- ottelun kahdeksannen erän jälkeen. Seuraavana aamuna turvotus oli jo laskenut huomattavasti, joten hain luottopakkini Henri Arpiaisen kyytiin ja aloimme suunnistaa kohti Helsinki-Vantaata.

Eye of the driver.

Vastoinkäymisiä osa 2: Huoltomersu

Koska budjetti oli tuttuun tapaan rajallinen, piti huoltokolonnan siirtyä Latviaan umpikaapin, Mitsun ja vanhan huoltomersumme kanssa. Ensimmäinen vastoinkäyminen tuli Tallinnan lautalla, sillä satamamiehen mukaan yhdistelmä oli sekä liian korkea että pitkä annettuihin mittoihin nähden. Huoltomiehemme Koposen Jaakko, kavereiden kesken Juakko, yritti pelastaa tilannetta parhaan taitonsa mukaan. Satamamies kiipesi Mersun katolle ja Juakko piti mittaa asfaltin pinnassa. Kun satamamiehen katse vältti, Juakko nosti mittaa asfaltista kymmenen senttiä ylöspäin.

Ei riittänyt, vaan yhdistelmä luokiteltiin puolikkaaksi tai muuksi vastaavaksi helvetinkoneeksi, ja ylimääräistä sakkoa kolahti maksettavaksi parisataa euroa. Saattoi olla, että illalla mittoja laivayhtiön järjestelmään syöttäessä oli käynyt pieni näppihäiriö.

Hyvä jengi koossa taas, tällä kertaa Latviassa.

Viron puolella Mercedes hävitti puolet sähköistään, ja taas oli Juakolle hommia. Nohevana miehenä Juakko purki puolet Mersun koetaulusta, paikallisti sähkövian auki kuoriutuneeksi johdoksi ja kasasi koelaudan takaisin läjään. Ja kaikki luonnollisesti ajon aikana.

Mainittakoon, että Juakon reissun kovin suoritus tapahtui kuitenkin kilpailun aikana rallin huoltoparkissa, jossa meille oli pikaisesti etsittävä uusi tukivarsi rikkoutuneen tilalle. Juakko säntäsi venäläisen tiimin rekkaan, ilmoitti että nyt tarvitaan EVO 9:n tukivarsi ja heti. Juostessaan takaisin huoltoon uusi tukivarsi kädessään Juakko ilmoitti saaneensa tingittyä hintaa satasella. Aika kova suoritus, vaikka ostaja ja myyjä eivät tiettävästi puheet sanaakaan yhteistä kieltä.

Latvialainen rallikulttuuri

Meidän kontaktimme Latviassa oli Janis, paikallinen rallivaikuttaja, jonka ulkoinen habitus muistutti enemmän muukalaislegioonalaista kuin rallimiestä: kalju päälaki, kyömynenä ja ladon ovien levyiset hartiat. Janis ristittiin nopeasti ”No problem”-mieheksi, sillä mikään ei ollut hänelle ongelma:

- Janis, we would like to have another fire extinguisher to our car.
- No problem!
- Janis, there are no restaurants open when we arrive, any place where to eat?
- No problem!
- Janis, we would like to upgrade our car to WRC and find legal drugs?
- No problem!

No viimeinen oli tekaistu. Ainut asia, josta Latvian linkki varoitti, oli nuotitus ja siinä tapahtuva nopeuksien valvonta erityisesti piha-alueilla. Ja tämähän meni hyvin: yhteensä kaksi sakkoa neljänkympin alueelta ja mukava pikku lasku kilpailutoimiston ilmoittautumistiskillä. Kummasti osa meidätkin ohittaneista paikallisista vatasista selvisivät nuotituksen sakoitta.

Pieni tilanne nuotituksessa. Ei onneksi henkilövahinkoja, pelkkää materiaa.

Kilpailun ensimmäisenä päivänä ajettiin kolme lyhyttä asfalttierikoiskoetta, joissa kävi nopeasti selväksi pieni kulttuuriero Suomeen. Asfaltille sai käyttää neljää erikseen merkittyä rengasta ja me otimme mukaan neljä hieman normaalia kuluneempaa sorarengasta. Paikallisella kärkikaartilla nuo vastaavat renkaat olivat täysin sileäksi raastettuja erikoispehmeitä sorarenkaita. Ennen asfalttierikoiskokeen alkua renkaiden lämmittäminen oli hieman rankempaa, osa pyöritti juuri ennen lähtöä kahdeksikkoa yleisellä kadulla ja osa puolestaan yleisen liikenteen seassa sladitellen parhaimmillaan kolmen kaistan leveydeltä.

Kilpailun avaava yleisöerikoiskoe oli ajettu jo edellisen vuoden kilpailussa, joten siinä käytettiin vanhaa kokemusta surutta hyväksi: aukealle tultaessa pystyi heinikon läpi erottamaan suoran ajouran, josta oli tyylikkäästi oikaistu parin mutkan verran.

Tässä kohtaa on tärkeä näyttää erittäin tärkeältä ja keskittyneeltä. Vaikka olisi ihan pihalla mitä aikoo alle laittaa.

Lauantain jälkeen sijoituksemme rallissa oli yleiskilpailun neljäs ja omaa luokkaa johdimme. Suurimmat ongelmat olivat auton takapään pidon kanssa, sillä latvialainen tienpinta ja sora olivat huomattavasti liukkaamman tuntuista suomalaiseen vastaavaan verrattaessa. Säädimme iskareita, muutimme ajokorkeutta, meditoimme, joogasimme ja ehkä jopa rukoilimme, mutta ajo-ominaisuudet eivät oikein siitä huolimatta natsanneet kohdalleen.

Kaikesta huolimatta itse kilpailu ja sen tunnelma olivat erittäin hienot, erikoiskokeet metsissä olivat hyväkuntoisia ja yleisöä oli todella paljon. Erityisesti iltatapahtumana järjestetty yleisöerikoiskoe ostoskeskuksen parkkipaikalla oli mallisuoritus. Paikalla oli tuhansia ihmisiä, ilotulitus ja kaikkea mahdollista ameriikan meininkiä, joita ei Suomessa näe käytännössä missään.

Vastoinkäymisiä osa 3: Runki

Toiseen ajopäivään lähdettäessä leikkasimme takarenkaita todella radikaalisti avonaisemmaksi paremman pidon toivossa. Ennen starttia ilmoitin kartanlukija Arpiaiselle, että edetään järkevästi, mutta näin jälkikäteen voin paljastaa valehdelleeni tyylipuhtaasti. Kilpailu vaihtui kokonaan toiselle paikkakunnalle, jossa tien pinta oli selvästi karkeampaa kuin aikaisemmin. Jos vain auto tuntuisi hyvälle, päätin mielessäni, että nyt niin sanotusti aletaan ajaa rallia. Tällaisella uholla on yleensä hyvin lyhyet jäljet.

Juakko kolvaa renkaaseen lisäpitoja.
Paikallinen, todennäköisesti joku Janis, pesee autoa ja kuljettaja on miettiliäs.

Aamun ensimmäisen erikoiskokeen seitsemän kilometriä tulivat hyvin, sitten menimme pari volttia katon kautta ympäri paikalliseen peltoon. Ulosajo näyttää melko tyhmälle, mutta sisäkurvissa oli norsun kokoinen reikä täynnä mutaa, joka imaisi auton keulan ja sitten mentiin. Kun rytinä lakkasi, kävimme perinteisen vuoropuhelun, että sattuiko ja tuleeko oreganoa tai valkosipulia. Makasimme autossa päät alaspäin ja irrotin hieman varomattomasti turvavyöni turhan nopeasti.

Tämän jälkeen löysin itseni makaamasta niskat vinossa auton tuulilasin päällä, josta aiheutui suuremmat vammat kuin itse kaadosta. Samalla hetkellä tunsin, kuinka joku tai jokin tarttui ajohaalareideni olkalenkeistä kiskaisten minut autosta ulos kuin lakanan, ja asetteli kauniisti seisomaan suoraan omille jaloilleni. Tämä raananosturi oli paikallinen voimamies, noin kolme metriä pitkä ja kaksisataa kiloa painava mörkö, joka tiedusteli ystävällisesti vointiani. Mietin, että jos kävisin itsekin syömään pekonia ja lihaa kolmekuukautisena niin kasvaisinko yhtä suureksi. Siinä hämmästellessä tapahtumia unohdin, että Henkka makaa vielä pää alaspäin autossa ja koomailuni rikkoi auton sisältä kantautuva ääni:
- Voitko nyt v*ttu lopettaa ne peltotyöt ja pyytää kääntämään tämä paska pyörilleen ennen kuin menee taju!

Hommahan jäi siihen, autolla ei tarvinnut enää jatkaa. Soitin ensin Ketomaalle, Jari ei ollut kauhean tyytyväinen. Seuraavana soitin Janikselle, Janis oli vielä vähemmän tyytyväinen. No problem in memoriam.

Solen skiner ja fogelit sjungaa. Bilen fungerar inte.

Vastoinkäymisiä osa 4: Nuottiauton ikkuna

Huolto saapui suhteellisen nopeasti paikalle laittamaan raadon kyytiin ja me nousimme omaan nuottiautoomme ajaaksemme paikalliselle terveysasemalle tarkastukseen. Kiukutti siinä määrin, että päätin purkaa suurimman harmituksen nuottiautomme oveen. Kiskaisin Golfin oven voimalla kiinni, ja suuren helinän saattelemana sähkölasi tippui kaikkine mekanismeineen oven sisään. Jos ei vielä vituttanut, niin sillä hetkellä alkoi vituttaa. Lopun kruunasi ajomatka vesisateessa ja mudassa, jota roiskui avoimesta ikkunasta suoraan naamalleni. Tähän sopinee määritelmä ”instant karma”.

Kilpailun huoltoparkissa Arpiainen jäi terveysasemalle huoltamaan itseään, minä tuskailin vuokraliikkeen Golfin sivuikkunan kanssa. Sain kammettua ikkunan takaisin paikalleen, mutta koneisto oli niin sanotusti sökö. Tässä kohtaa sain apua paikalliselta kilpakumppanilta Janis Vorobjovsilta. Kasasimme oven yhdessä kasalle, ja Janis opasti minua paikallisen autonvuokrauskulttuurin saloihin. Vahinkoja kuulemma sattuu, kiilaa vain se lasi kiinni-asentoon ja jätä palauttaessasi lappu koelaudalle ”lasi epäkunnossa, mekanismi jumissa”. Niin kuulemma kaikki tekevät. Tässä kohtaa olimme jo myöhässä lennolta, joten jätimme Golfin palautukseen viiden sentin kurakerroksen peitossa ja sivulasi soseena. Sen verran omatunto kolkutti, että jätin yhteystietoni terveisten mukana. Ei onneksi kuulunut perään.

Olihan siinä taas kotiväellä ihmeteltävää, kun pojat tulivat reissusta silmä tulehtuneena ja auto perunasäkkinä. Kaikesta huolimatta tämä ei varsinaisesti ollut mikään p*ska reissu (koska harva reissu todella sitä on, jos puhutaan rallista), vaan antoisa kisa, jossa pääsin vertaamaan omaa tekemistä Latvian kansallisen kärjen tasoon. Vaikka näitä matkoja tulee muisteltua hieman huumorimielellä, niin itse kilpailut otimme aina vakavasti, välillä jopa turhankin vakavasti. Vuoden 2012 kesällä olin kenties oman rallitaipaleeni parhaassa vauhdissa, joten kisoihin lähdin aina nälkäisenä ajamaan parasta mahdollista suoritusta. Joskus kävin myös mummolla syömässä, niin ei tarvinnut aina lähteä nälkäisenä.

Kuusi vuotta tapahtuman jälkeen on hyvä jakaa kiitoksia, joista suurin Jari Ketomaalle. Ilman Jaria koko kisaa ei olisi minulle tullut. Loput kiitokset auton pika-aikataululla kunnostaneille Maralle, Masalle ja Maatsille sekä erinomaiselle huoltoryhmällemme Latviassa!

Jussi

Sarjan aiemmat jutut löytyvät täältä:

P*ska reissu osa 3: Arctic Lapland Rally eli Tunturiralli
P*ska reissu osa 2: Linnan lamppujen sammutus
P*ska reissu osa 1: Turkkilainen karuselli