Rally of the Thousand Jumps: Itäralli

Ralliautoilun SM-sarja jatkuu tulevana viikonloppuna Joensuun ympäristössä ajettavalla suorastaan legendaarisella Itärallilla. Vaikka rallieläkeläinen on juuriltaan Etelä-Karjalasta, on tämä Pohjois-Karjalassa ajettava kilpailu painunut erityisesti ja pysyvästi mieleen. Ja nyt ei ole kyseessä paska reissu ykkönen, kakkonen tai edes kolmonen.

Olemme keskellä metsää jossain Tuupovaaran ja Kiihtelysvaaran takamailla. Kiristyvässä vasemmalle kääntyvässä kurvissa on sankasti yleisöä ja muutama kilpa-ajohaalareissa käyskentelevä henkilö. Näistä yksi on isäni ja toinen isäni paras kaveri Ari-Pekka. Heidän Toyota Corollansa höyryää muutaman metrin päässä penkalla keulastaan noin metrin lyhentyneenä, vieressään Fiat Ritmo, joka on kokenut saman kohtalon. Kyseessä on se niin sanottu runkipaikka, ja valitettavasti tämä paikka koitui myös meidän kilpailijaparimme kohtaloksi. Auto oli juuri maalattu ennen kisaa punavalkovihreäksi, mutta nyt tuo kaunis ja siisti kilpa-auto on enää muisto vain. Asia harmittaa minua kovasti, ja lopulta en pysty enää olemaan hiljaa. Seison penkalla tien vieressä ja ilmoitan suureen ääneen nelivuotiaan itsevarmuudella:

”Pelkele, nyt kun itte sen likoitte, niin saatte kyllä itte koljatakkin!”

Itäralli ei ole jättänyt rauhaan myöhemminkään.

16 vuotta ensikohtaamisemme jälkeen valtio kutsui armeijan harmaiden muodossa, ja minun palveluspaikakseni osui Gona Beach eli tuttavallisemmin Kontioranta hieman Joensuun pohjoispuolella. Samaisena vuonna saimme kerättyä riittävän kolehdin kasalle ja osallistuin elämäni ensimmäiseen Itäralliini nelivetoisella Subaru Imprezalla. Itse kilpailusta ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa muuta kuin että haasteita riitti koko rahan edestä. Itärallin reitti on tunnettu suurista korkeuseroistaan ja nämä jäivät myös minulle mieleen. Olimme tuolloin melkoisia keltanokkia etenkin nuotituksen suhteen, joten nuottimme ei ollut aivan reitin vaativuuden kanssa samalla tasolla. Ajoimme hankeen noin neljäsataa kertaa, aina sillä seurauksella, että auto oli hypännyt ilmaan täysin mitättömän näköisestä patista. Toisena muistuu mieleen itseäni hieman menestyneemmän ralliautoilijan Juho Hännisen raportointi reitin varrelta. Koska olin totaalinen noviisi nuotituksen kanssa, Juho avitti minua omalla kokemuksellaan ja opasti nuotituksen saloihin. Juho oli sitten heikkona hetkenään lupautunut eräälle autourheiluseuransa järjestämälle erikoiskokeelle sulkumieheksi, ja nytpä hän sattui sitten aitiopaikalle tarkastelemaan, miten oppi oli mennyt perille. Muistan paikan vieläkin hyvin: pitkä suora, jossa oli useampi nyppy ja viimeisen nypyn takana odotti pyöröpaaleista tehty hidasteshikaani. Juhon hahmo näkyi korkean maapenkan päällä, joten ajattelin, että nyt ei saa ainakaan mokata.

Ei ihan onnistunut.

Sekosin nypyissä ja jarrutin kenties kahdeksalle eri nypylle odottaen sitä oikeaa nyppyä, jonka takaa se shikaani paljastuu. Aikamme kun odotimme, niin kyllä se sieltä viimein löytyi. Hävetti jo ajosuorituksen aikana aivan helvetisti. Ja suorituksen jälkeen hävetti vielä lisää, sillä Juho polkaisi kartturi Marko Salmiselle viestin, jossa luki aika tarkasti näin:

”Prkl Jätkät. Tulitte niin hiljaa, että teki mieli heittää teitä lumipallolla ja olisin varmasti siinä onnistunutkin.”

Itäralli 2009 yhdessä Marko Salmisen kanssa. Subarusta voi jälkikäteen todeta että olipa muuten ruma.

Kisan jälkeen totesimme yksissä tuumin, että tämä nuottiasia pitäisi saada parempaan kuntoon ja nythän minulla olisi tiedossa Suomen haastavimpia erikoiskokeita, joilla harjoitella. Marssin kisan jälkeisenä maanantaina komppaniapäällikön puheille saappaat lankattuina ja tiedustelin mahdollisuutta harjoitusvapaalle, joiden aikana minusta olisi tarkoitus leipoa parempi ralliautoilija.

- Herra yliluutnantti, sotamies Tiippanan anomus palvelusajan ulkopuoliselle harjoitusvapaalle.

- Lepo vaan. Jaahas, Tiippana ajaa autolla ihan kilpaa. Mitenkäs tuollaista hommaa harjoitellaan mukamas ilman kilpa-autoa?

- Herra yliluutnantti, ajan tuonne Kiihtelysvaaran suuntaan ja ajan siellä metsäteitä lävitse.

- Teet mitä?

- Ajan Kiihtelysvaarassa sivuteitä lävitse ja kehitän tiesilmääni, herra yliluutnantti.

- Kehität mitä??

- Tiesilmää, se on sellainen termi, joka on hieman hankala selittää.

Päällikkö katseli hetken minua kulmiensa alta ja ajatteli varmasti mielessään, että pääsen tuosta jätkästä helpoiten eroon, kun lupaan nämä vapaat sille. Niinpä herra yliluutnantti kirjoitti nimensä alle harjoitusvapaasta klo 16 - 22 väliselle ajalle palvelusajan ulkopuolelle. Olin jo poistumassa huoneesta, kun päällikkö keskeytti poistumiseni oven luokse:

- Tiippana, se on sellainen homma, että jos näen sinut keskustassa kertaakaan, nukut sissiteltassa ja syöt pakista koko perkeleen loppupalveluksen ajan.

Ei sitä varmasti uskonut kukaan muukaan, mutta noita Kiihtelysvaaran kyläteitä ja Itärallin erikoiskokeita minä sahasin lävitse lähes neljäntuhannen kilometrin verran. Silloin tällöin mukana oli kartanlukijan roolissa Joensuussa opiskellut Jori Nousiainen, johon tutustuin jo rallisprintin nuortenluokassa. Kello neljä hyppäsin varuskunnan parkkipaikalla autoon, ajoin Kaltimontien Nesteelle hakemaan pahvikahvin ja jatkoin joko Jorin kanssa tai ilman kohti Kiihtelysvaaraa. Mäkrä, Palo, Oskola ja muut paikannimet ovat vieläkin syöpyneet verkkokalvoilleni.

Itäralli 2013, antipatiani takapuskureita kohtaan näyttää jatkuvan. Kuva: Stefa Siitonen
Itäralli 2014 hieman vähemmän talvisissa olosuhteissa.

Nimenomaan Oskolan lähes kolmekymmentä kilometriä pitkällä erikoiskokeella minä olen säikähtänyt kirkkaasti rajuimmin kilpa-auton ratissa. Tämä tapahtui vuonna 2013, autona Lancer Evo 9 ja tapatumapaikka vajaat kymmenen kilometriä ennen erikoiskokeen maalia. Saavumme viitosvaihteella kohti nyppyä, jossa on nuotti ”nyppy keskestä vasen helppo sumppuun, sido”. Kun pitäisi käydä sitomaan eli jarruttamaan ennen nyppyä, ei jarrupolkimesta tapahdu mitään. Ne ketkä ovat tämän kokeneet, tietävät tässä kohtaa tuntuvan jopa siltä, että auto ja sen vauhti vain kiihtyvät entisestään. Hyppäsimme nypyltä oikein huolella ja laskeuduimme aivan tien ulkoreunaan penkan viereen. Säikäytti sitten aivan perhanasti ja tämän pystyy kuulemaan äänestäni alla olevalta videolta. Kaikeksi varmuudeksi meinaan ajaa vielä seuraavan suoran päässä uudestaan pitkäksi, kunnes minulle menee lopulta jakeluun, että tässä autossa ei nyt ihan oikeasti ole jarruja. Loppuerikoiskokeen ravistelimme eritteitä lahkeista ja kiittelimme onnea onnettomuudessa. Kisan jälkeen kaverini sitten katseli tilannetta in car -videolta, ja teki melko lailla tarkan huomion tilanteesta:

- Ootko muuten huomannut, että siulla on tuossa aika radikaali nuottivirhe?

- No en oikeastaan, miten muka?

- No nuotti on ”sido, vasen helppo”, mutta hyvinhän tuo menee ihan jarruttamatta

Vuonna 2013 mekin saimme todistettavasti ilmaa allemme. Kuva Mediaguru Jack Bacon/Jani Kekoni

Tästä vuosi eteenpäin, ja Pohjois-Karjalan mäkinen maasto yrittää taas parhaansa mukaan verottaa meidän autokuntaamme. Olimme jo pari vuotta aikaisemmin hypänneet harjoituksissa melko rajun loikan, jonka alastulossa kartanpitäjä Arpiainen satutti selkänsä ja tarkemmin sanottuna välilevynsä. Tuo välilevy oli taas sylkykuppina, kun sekosin jälleen kerran hieman nuotin kohdistamisessa edessä avautuvaan maastoon. Arpiainen tavasi nuoteista edessä olevan erittäin rajun hypyn, ja oikeinpa vielä toisti nuottinsa kuin arvatakseen, että ei tuo kuski kuitenkaan tajunnut mitä sille sanoin. Eipä tajunnut, sillä ensin jarrutin täysin väärälle nypylle, josta sisuuntuneena latasin täysillä Henkan varoittamaan paikkaan. Hyppäsimme tuosta hypystä arviolta noin 40 metriä tasamaalle ja Henkalta pääsi siinä pikku ähkäisykin alastulon aikana (video alla). Jatkoimme matkaa ja vierestä alkoi nuotin lomassa kuulua hieman raskasta hengitystä ja ähkimistä. Tiedustelin hieman huumorimielellä, että mahtaako herra kartturilta loppua tupakoinnin takia keuhkot kesken vai mikä on hätänä. Vastaus tuli hieman ärtyneesti:

- En saa happea. Nyt se s**tanan välilevy v*ttu, jonka rikoit toissakesänä on taas sökönä!

Ja taas painui Arpiainen pari senttiä lisää kasaan. Hetkeä myöhemmin olimme lisäksi ajaa edellä lähteneen ulosajaneen kilpakumppanin kyljestä sisään ja totta kai kartturin kylki edellä (löytyy myös videosta). Kiitos ja anteeksi, Henkka!

Itärallissa söin myös elämäni suurimman pizzan. Kyseinen pizzeria löytyy muuten Joensuusta.

Ehdin osallistua Itäralliin kaikkiaan neljä kertaa ja mielestäni se on kaikkein hienoin ralli, jossa olen itse ajanut kilpaa – menee nautittavuudessaan ja muistoissaan ohi jopa Jyväskylän MM-rallinkin. Ehkäpä siksi, että armeija-aikojen takia se tuntui jopa toiselta kotikisalta, mutta myös siksi, että erikoiskokeet ovat korkeuseroineen ja hyppyineen äärimmäisen haastavia ja kovavauhtisia.

Rallin SM-sarja jatkuu tulevana viikonloppuna Itärallissa, joten toivotan puolestani onnea kaikille kisaan starttaaville. Haastetta ja vauhtia ei reitiltä tule puuttumaan!

Ps. Itärallilla saattaa olla mys pidempiaikaisia seurauksia siviilielämänkin puolelle. Me juhlistamme rouvani kanssa yhdeksättä vuosipäiväämme Kiihtelysvaaran maisemissa.

Nyt silmät auki ja raksi seinään: olemme maalissa, auto ehjänä ja pytty kourassa! Vuoden 2014 Itärallissa SM1 kolmas, ja hymy oli kerrankin herkässä.