P*ska reissu osa 2: Linnan lamppujen sammutus

Anssi Kela tiesi, mistä koko kylän katuvalot sai sammumaan. Minä tiedän, mistä lamput sammuivat Vanajanlinnassa.

On kevät 2011 ja nuottiautomme nokka osoittaa kohti Hämeenlinnaa, jossa ajettaisiin tulevana viikonloppuna ralliautoilun SM-sarjan ensimmäinen kesäosakilpailu. Me taitamme matkaa perinteisellä kokoonpanolla: minä ja kartanlukija Henri Arpiainen. Suunta on Tuuloksen ABC:lle, jossa on tarkoitus tavata Henkan sukulaisia, jotka ovat tulossa myös seuraamaan rallia.

Tuuloksen suora ei historiallisesti katsottuna ole ollut minulle vahvaa seutua. Olimme vuonna 2005 menossa isäni kanssa Hämeenkyröön rallisprintiin iltamyöhällä, ja pysähdyimme sitten niin sanotusti ”tyhjentämään” erään jo hylätyn huoltoaseman takapihalle. Hoitelin siinä omia hommiani, kun pimeydestä alkaa kuulua huuto: ”Nyt saatana loppuu se muiden pihalle kuseminen!” Ja toden totta, pihavalojen sytyttyä selviääkin, että lannoitin erään omakotitalon takapihaa. Pakastimen kokoinen ukko rynni pihan lävitse ja ilmoitti, että nyt tulee turpaan. Ei tullut, ehdin karkuun kuorma-autoomme ja livistettiin paikalta.

Vahvasti ei tule menemään tälläkään kertaa samaisella suoralla.

Henkan perheestä ABC:n pihalle saapuvat äiti, sisko miehineen ja Henkan silloinen naisystävä Italiasta. Italian tyttö korkkaa pelin kättelemällä ja ilmoittamalla minulle mainiolla suomen kielellä, että ”on shatanan khylma!”. Mutta osaan se minäkin italiaa. Italian rallimekaanikot nimittäin opettivat aikanaan omia sanontojaan, joista eräs kuului ”troia”. Minulle se markkinoitiin vastaavana ilmaisuna kuin suomalainen VMP. Kättelen, hymyilen ja kajautan troiani ilmoille. Seuraa hiljaisuutta, yksi hymyn hyytyminen ja pistävä tuijotus.

Aikamme tarinoitua jatkamme Henkan kanssa matkaa. Minua jää orastavasti vaivaamaan, että mitähän tuli äsken sanottua. Majapaikasta soitan vaivihkaa kotiin ja tiedustelen tulevalta vaimoltani, mitähän se sana oikeasti tarkoittaa. Hetken googletuksen jälkeen luurista kuuluu vaimea huokaus: ”Olet tainnut nimittää häntä vanhaksi lutkaksi”.

Hyvin lähtee käyntiin siis taas kerran tämä reissu. Illalla edes Mikke Granlund tekee ilmaveivin, ja Suomi menee MM-loppuotteluun.

Hämeenlinnan Vanajanlinna-ralli on pienoisralli, eli nuotitamme reitin lauantaiaamuna ja itse kilpailu ajetaan heti perään iltapäivällä. Meidän autokunnassamme molempien osapuolten äidit ovat melko kovia jännittämään, mutta lopulta osasto Italia paljastuukin kaikkein kovimmaksi jännittäjäksi. Hän tiedustelee kisapaikalle saapuneelta tulevalta rouvaltani, ajetaanko tuolla autolla ihan oikeasti tuolla puiden välissä, kun sehän on vaarallista touhua. Ei ole vaarallista, ei ole koskaan mitään sattunut ja turvavarusteet ovat erinomaiset, tuleva rouvani lohduttaa.

Ennen lähtöä kaikki on kaunista ja rypytöntä
Erikoiskoe 1 Kuva: Risto Syrjälä
Erikoiskoe 2 Kuva: Risto Syrjälä

Meidän kilpailumme lähtee kohtalaisen mukavasti käyntiin. Kahden ajetun erikoiskokeen jälkeen Jarkko Nikara johtaa ja Juha Salo on toisena. Me olemme neljäs tai viides, pari sekuntia kolmantena ollutta Matti Rantasta perässä. Kilpailun kolmas erikoiskoe kulkee Vanajanlinnan ympäristössä, ja tiukka tilanne kilpailussa tarkoittaa, että lyhyt asfalttipyrähdyskin pitää ajaa aivan täysillä. Käännämme ennen lähtöä oikein iskareitakin tiukemmalle, jotta automme olisi vähän vakaampi ajaa. Lähdöstä kelataan sitten täysi vauhti päälle, ja ensimmäinen mutka on pitkä nypyn jälkeen kääntyvä oikea. Olen kuljettajana yleensä aina ennemminkin laskelmoiva ja harkitseva kuin rämäpää, mutta nyt naksahtaa joku aivosolu vähän väärään asentoon: nyt kokeillaan, miten kärsii mennä.

Todella huono idea.

Siinä ei kauheasti kerennyt tehdä, kun vehkeet lähtivät niin sanotusti lapasesta. Vauhtia oli lonkalta heitettynä 150 km/h, kun perä lähti alta ja sitten mentiin. Kajautettiin minun takanurkkani edellä valopylvääseen, ja pyörimme vajaat sata metriä golfkentälle. Pääsimme sentään viheriölle. Rytinän loputtua oli tietysti pakko laittaa auto käyntiin ja kokeilla, jos tästä vielä jatkettaisiin kisaa. Ei liikkunut eteen eikä taakse, ja Henkka kommentoi vierestä, että ”mahdettiin kyllä nyt jäädä tähän”. Ulos päästyämme totesimme, että tämä autohan on aivan paskana. Osuimme valopylvään kupeessa olleeseen muuntajaan, jonka ansiosta golfkentän sadettajat sekosivat ja roiskivat vettä ympäriinsä. Penkkatietojen mukaan myös kilpailukeskuksesta Vanajanlinnasta tai sen lähettyviltä olivat sähköt katkenneet toviksi.

Loppukruununa automme vieressä käyskenteli golffaria muistuttava kaveri, joka pyöri hieman hermostuneena rinkiä paikallaan. Ihmettelin, että mitä se siinä touhuaa, kunnes tajusin, että hänen pallonsa oli karannut melko kauas väylältä ja lepäsi pari metriä meidän automme takarenkaista. Ei kehdannut tulla siitä sitä sitten lyömään.

Raatteentie 2011
Tästä tehtiin Hatchback
"Tuolta muuten meidän suvun miehet on laskeutuneet tovi sitten"

Suorituksemme oli sitä luokkaa, että kilpailunjohto päätti oikeaoppisesti lyödä leikin kesken ja korjata miehet sekä romut pois jaloista. Paikalle tuli raivauskalusto, palokunta sekä ambulanssi, jossa meille tehtiin pikainen diagnoosi: henkisesti menetettyjä jo useamman vuoden, mutta fyysisesti kunnossa. Tässä kohtaa on tietysti oiva hetki taluttaa paikalle molempien kuljettajien puoli sukua. Puolisot, äidit, siskot ja muut olivat tietysti katsomassa lähistöllä ja kiiruhtivat paikalle selvittämään, että aletaanko etsiä tuoreempaa puolisokokelasta tilalle. Mieleen on jäänyt tämän delegaation taivallus golfkentän lävitse, ja viimeistään siinä kohtaa, kun makasimme ambulanssissa palokunnan repiessä paskana olevaa autoa suojaisempaan paikkaan, oli Italiankin tytölle enää turha pitää luentoja lajin turvallisuudesta.

Meidän kilpailumme jatkui tästä sitten Kanta-Hämeen keskussairaalaan, sillä tällimme oli sen verran voimakas, että kilpailun lääkärin suosituksesta päätimme lähteä sulkemaan suurempien vammojen mahdollisuus pois. Tässä kohtaa kauniimpi osapuoleni alkoi lunastaa omaa rooliaan. Ensin virkaatekevänä ambulanssikuljettajana hän toimitti miehet sairaalaan, jossa meille luvattiin majoitus seuraavaksi yöksi. Sitten oli vuorossa hivenen järkyttyneen italialaisen huolenpito, jota ehkäistiin ensin paikallisen pizzerian lätyllä, mikä oli varmasti yhtä hyvää kuin kotona Italiassa. Pizzat kainalossa tytöt siirtyivät majapaikkaamme, jossa saunan lämmityksen ohessa seurasivat kuulemma televisiosta jääkiekon MM-kisoja ja pohtivat miesten autourheiluharrastusta. Periaatteessa olisin halunnut olla kärpäsenä katossa seuraamassa tilannetta.

Tällä välin kuljettajakaksikko tarkastettiin läpikotaisin sisäisten vammojen varalta. Ultran, röntgenin ja muiden laitteiden jälkeen varmistui, että olemme kunnossa ja kumpikaan ei ole myöskään raskaana. Tämä oli ihan oleellinen tieto, sillä kyllä keskiverto rallikaksikon välillä on aina sopivasti poikarakkautta ilmassa. Tutkimusten jälkeen ilmoitimme, että täällä on varmasti pahempia tapauksia, joten voimme yöpyä jossain muualla kuin osastolla. Seuraavan yön tapahtumista ja niiden hoitamisesta on pakko nostaa hattua kaikille hoitajille. Ensimmäinen saapunut sankari oli ottanut yhteen kivisillan kanssa, ja ilmoitti vakuudeksi että tappaa sen sillan lisäksi myös kaikki häneen koskevat hoitajat. Seuraava kaksikko oli ottanut keskenään yhteen Hämeenlinnan yössä, ja he lupasivat tappaa onneksi vain toisensa. Samaa möykkää jatkui sitten läpi yön. Kyllä ihminen on pikku pöhnässä sitten viisas mies! Mainittakoon, että siltamestari tiedusteli seuraavana aamuna hyvin nöyränä, mahtoiko hän olla kovin aggressiivinen yön aikana.

Paluu rikospaikalle pari vuotta myöhemmin. Tolppa voitti taas.

Yhteenvetona: Pyttysijan syrjästä pylvääseen ja Vanajagolfin sadettimet sekaisin. Auto totaalisen paskaksi, mutta kerrankin maksettiin vakuutusta tarpeeseen. Kartturin silloinen tyttöystävä varmuuden vakuudeksi haukuttu pystyyn ensi tapaamisessa, ja puoli sukua järkyttyneenä itse kilpailun tapahtumista. Rouvani sai Italiasta Facebook-kaveripyynnön, minä en. Henkilövahinkoja ei tullut, ja nyt asialle jo naureskellaan. Tässäkin tapauksessa erittäin hyvät turvavarusteet ehkäisivät iskua, ja meille kummallekaan ei tullut käytännössä edes mustelmia.

Menneenä viikonloppuna tuolloinen törmäysnukkeni Henkka saavutti uransa toisen SM-mitalin, tällä kertaa pronssisen sellaisen SM3-luokasta. Paljon onnea Henkalle!

Ensimmäisen paskan reissun voit lukea tästä.