Lissabonin ympäristö yllättää

Reissumme hurmaavassa Lissabonissa jatkui lähiympäristöön tutustumisella, kohteitamme olivat Unescon maailmanperintökohde Sintra ja rantalomapaikka Costa da Carapica.  Molemmat kohteet ovat alle 30 minuutin ajomatkan etäisyydellä Lissabonin keskustasta.

Suunnaksi Sintra

Jos menette Lissabonissa johonkin, menkää ehdottomasti Sintraan. Näin tyttäreni opasti minua ennen Lissabonin matkaa. Hotellissamme meitä suositeltiin ajoittamaan Sintra- käyntimme viikonlopun ulkopuolelle, väenpaljouden vuoksi. Siispä, muutaman Lissabon- päivän jälkeen otimme perjantaina aamutuimaan suunnaksi Sintran.   Ajopelimme oli hotellimme järjestämä. Auto oli jo parhaat päivänsä nähnyt. Kymmenen minuutin ajomatkan jälkeen huitaisin sormellani kuskin tuolin takapuolella kankaasta ulos sojottavaa terävää vieteripäätä.  Sormi vuoti verta, mutta onneksi oli pätevä hoitaja vieressä.

Heti moottoritieltä Sintraan käännyttyämme törmäsimme usean kilometrin mittaiseen autojonoon.  Tuntui että kaikki halusivat mennä Sintraan samana päivänä ja samaan aikaan.  Autojono eteni sananmukaisesti etanan vauhtia. Ykköskohteemme oli 450 metrin korkeudessa sijaitseva Penan palatsi puistoalueineen.  Lähes 2 tunnin autossa istumisen jälkeen olimme ylhäällä ja palatsin pihalla. Mutta, siellä oli useita tuhansia ihmisiä jonottamassa lippuja Penan palatsialueelle.  Niinpä ajoimme samantien alas Sintran kaupunkiin ja jäimme sinne tutustumaan paikkoihin.

Penan palatsi - korkealla

Sintran kaupunki oli niin ikään täynnä turisteja. Kaikki kuppilat olivat täysiä. Ilmanala oli jälleen mitä kaunein. Pienen kaupungin tunnelma oli mystinen. 

Sintran kaupungin rinnetaloja

Löysimme lopulta yhdestä tavernasta istumapaikat ja tilasimme paikallista mereneläväsoppaa olusien kera. Soppa tarjoiltiin isossa ehkä 4-5 litran kattilassa. Tarkasteltuani kattilaa, päätelmäni oli, että kattilaa ei oltu ehditty käyttää pesukoneessa muutamaan viikkoon. Soppaa oli kattilassa kuitenkin piri pintaan, osa läikkyi tarjoiluvaiheessa pöydälle. Herkullisen sopan syöntihaaste oli melkoinen, lähes mahdoton...Mihin olisi voinut piilottaa osan sopasta, jottei tarjoilija olisi luullut että soppa ei  maistunutkaan. 

Mereneläväkeittoa oli riittävästi

Lounaan ja kaupunkikierroksen jälkeen olikin aika palata Lissaboniin. Nyt liikenne veti ja olimme 25 minuutissa hotellillamme.

Ja sitten rantalomalle Costa da Carapicaan

Sunnuntaiaamu näyttäytyi aluksi sumuiselta. Oheisessa kuvassa näkyvän sillan takana alkaa Lissabonin eteläpuolinen ranta-alue. Siitä muutama loikka ja olemmekin hiekkarannalla Costa da Carapicassa. Matka taittui autolla 20 minuutissa. Atlantin valtameri näyttäytyi koko komeudessaan. Ensimmäiseksi minun piti tarkistaa kännykkäni navigaattorista kuinka pitkä soutumatka on vastakkaiselle rannalle. Matkaa rapakon toiselle puolelle on tuhansia kilometrejä, esimerkiksi New Yorkiin soutumatkaa kertyisi 5400 kilometria! 

Kristuspatsas ja riippusilta aamusumussa

Ranta-alue oli erittäin siisti, rantaa myötäilevä kävelytie oli päällystetty ja rantaravintoloita oli vieri vieressä. Iltapäivällä lämpötila nousi + 31 asteeseen.  Tuntui kuumalta, vaikka Ophelia- myrsky näytti jo ensi oireitaan. Oheisella videolla on esimerkkejä Atlantin aalloista, niistä sain minäkin osani kalastajia kuvatessani.

Ranta-alue näytti olevan erityisesti lainelautailijoiden suosiossa. Uskaliaasti ja taidokkaasti he osasivat syöksynsä kohti aaltoja  tai halutessaan osasivat myös nousta aallonharjalle. Meidän kosketuksemme Atlantin aaltoihin tapahtui lilluttelemalla varpaita Atlantin aalloissa ja rantahietikossa. Sekin oli mukavaa.  

Lainelautailijoita kohtalaisilla laineilla
Uimaranta aurinkovarjoineen

Käveltyämme muutaman kilometrin rantabulevardia, nälkä ja jano alkoivat muistuttamaan olemassaolostaan. Etsin kännykän navigaattorilla yhtä suosikkipaikkaa, mutta jouduttuamme jollekin peräpihalle, menimme lounaalle lähimpään ruokapaikkaan. Tilasimme ruoaksi grillattuja sardiineja kylmän juoman kera. Kylläpä maistui.

Illansuussa palasimme erittäin tyytyväisinä Lissaboniin.  

Koti-ikävä alkoi illalla muistuttamaan olemassaolostaan. Onneksi seuraava päivä oli kotiinpaluupäivä, tosin paluu tapahtui yön  pikkutunteina. Lissabon hurmasi meidät niin, että pian kotiin palattuamme aloimme ikävöidä Lissabonia. Tällainen on ihmisen mieli.