Karhun kohtaaminen

Osallistuin eilen kahdeksan henkilön luonnonsuojeluporukalla karhujen kuvaus- ja katselusafariin. Kohde sijaitsi Kuhmossa. Matkaa Lappeenrannasta oli kohtalaisesti, 600 kilometriä, siitä viimeiset 30 kilometriä soratietä. Kuskimme - entinen nimismies - ajoi päästöpeukaloitua volkkaria tasaista vauhtia, samaa vauhtia niin moottoritiellä kuin monttuisella ja mutkaisella soratiellä.

Majapaikkamme sijatsi Viiksimossa, rajavyöhykealueella Venäjän rajan tuntumassa. Karhusafarin vetäjä kertoi, että haaskana käytettävää lohen perkuujätettä kuluu huhti- syyskuussa 5000 kg. Asiakkaista 80 % tulee ulkomailta. Viiden vuoden aikana ainoastaan yhtenä iltana karhut eivät ole olleet kiinnostuneita lohesta. Meidät kuskattiin illansuussa karhujen kuvaus- ja katselukojuun, suuren suon laitaan. Haaskana käytettävät lohen perkuut oli levitetty suolle hetkeä aikaisemmin. Oppaamme jätettyä meidät oman onnemme nojaan jännitys alkoi tiivistyä välittömästi. Ensi töiksemme varmistimme, että koppimme ovi oli varmasti kiinni.

Näkymä kuvaus- ja katselukojusta suolle

Heti alkoi tapahtua. Suo täyttyi saman tien suurista korpeista, lokeista, variksista ja muutamasta kotkasta. Haaska maistui ja sitä riitti kaikille, toki kotkat ottivat parhaat palat. Tunnelma oli jännittynyt. Mieleeni tuli Hitchcockin Linnut- elokuva.

Korpit ja lokit ehtivät iltapalalle ensimmäisinä

Malttamattomina kiikaroimme suon laitoja, mutta karhuja ei vaan näkynyt. Sitten se tapahtui. Pallokorvaksi nimetty noin 250 kiloinen uroskarhu tallusteli sivustasta yllättäen näkyviin. Innostuin näkemästäni niin paljon, että pudotin vahingossa kännykkäni kojun lattialle. Karhu kuuli sen ja lähti loikkimaan vauhdilla pois päin. Voi ei, pilasinko koko illan? Onneksi karhu pysähtyi lyhyen pyrähdyksen jälkeen ja alkoi tallustella takaisin kohti lohiapajia.

Pallokorva - mesikämmen
Pallokorva- nalle ja västäräkki
Pallokorva - metsän ja suon haltija

Nalle pysähtyi välillä, katseli ympärilleen ja meitäkin, merkkaili paikkoja, korpit olivat kadonneet. Tunne oli uskomaton. Tuo luonnon jättiläinen oli niin lähellä, että uskottelin karhun hajun yltävän kojumme perukoille. Kamerat ja kännykät lauloivat kaiken aikaan. Pallokorva- nalle viipyi suolla puolisen tuntia, siis normaalin ruokatauon verran. Nalle lähti suolta hitaasti lönkytellen, katsoen välillä taakseen. Illan päänäytös oli ohi, ja oli suosionosoitusten eli ylävitosten aika. Istuimme kopissa vielä neljä tuntia, karhuja ei enää näkynyt, mutta auringonlasku oli myös näkemisen arvoinen.

Näkymä kojulta auringonlaskun jälkeen

Vuosikymmenen mieleenpainuvin näytös oli päättynyt, ja oli aika palata majapaikkaamme nähtyä sulattelemaan. Ilta jatkui tähtitaivasta ja revontulia bongaillen. Kaikki katsojat olivat näkemäänsä erittäin tyytyväisiä.