Lapin lumoa

Olen tykästynyt kesäiseen Lappiin. Pohjois-Lappi on tullut tutuksi noin kolmellakymmenellä vaellus- ja kalastusmatkalla. Lappi lumoaa luonnon täydellisellä rauhalla: voi vaeltaa päiväkausia tapaamatta ainoatakaan tallaajaa. Vaellusmaastot ovat haasteellisia. Vaelluksilla voikin koetella omia fyysisiä ja henkisiä rajojaan. Lisäksi yötön yö vaatii hiukan totuttelua, kun päiväunien jälkeen ei tiedä, onko kello 5 illalla vai aamulla. Maisemat ovat huikaisevan kauniita, erityisesti Pohjois-Norjan vuonoreiteillä.

Tällä kertaa matkakohteenamme on Kilpisjärvi- Alta- Kautokeino, josta suuntana takaisin Kittilän lentokentälle. Reitin pituus ilman koukkauksia on noin 1000 km. Matkaan ei oltu juuri päästykään, kun eteen tuli jo pieniä haasteita. Vuokra-auto oli uutuuttaan kiiltävä Mersu. Suurin pelkoni oli, että auto jättää meidät tien päälle. Pari vuotta sitten kävi näin. Ongelmatilanteissa en osaa tehdä tien päällä autolle muuta kuin lukea käyttäjän käsikirjaa ja ehkä avata konepellin. Pelkkä ajatuskin matkahäiriöstä saa hien otsalle, aiheesta. Noin 70 kilometrin ajon jälkeen auton mittaristossa syttyi keltainen moottoria koskeva varoitusvalo. Käsikirja ohjeisti, että auto pitäisi ajaa suorinta tietä valtuutettuun huoltoliikkeeseen, ehkä 300 kilometrin päähän! No, Rovaniemeltä oli jo lähdössä liikkeelle hinausauto ja korvaava auto, kun auton moottorin varoitusvalo sammuikin. Matka jatkui rauhallisesti kohti Kilpisjärveä, meille entuudestaan uutta kohdetta.

Kilpisjärvi on pieni kylä kuuden kilometrin päässä Norjan rajalta. Sijainti on kuin tunturien sylissä, järven rannalla. Lähistöllä on kolmen maan rajapyykki, Norjan, Suomen ja Ruotsin raja. Vaeltelimme siellä pari päivää. Pääkohde oli Saanajärvi Saanan rinteessä. Reitti oli kohtalaisen vaativa laajoine rakkakivialueineen. Tuntui, että yksi Saanan vaelluskilometri on etelän miehellä kolminkertainen. Matka eteni hitaasti, mutta varmasti. Näkymät Saanan rinteessä olivat huikaisevan kauniit horisontin näkyessä kaukana lumihuippuisina vuorijonoina. Luonto lumosi purojen solinalla, puuttomalla maastolla, avaruudellisuutena ja voimallisilla maisemilla. Lunta näkyi ehkä enemmän kuin milloinkaan aikaisemmin heinäkuussa.

Maisema Saanan rinteestä Kilpisjärvelle

Matka jatkui Norjan vuonoreittiä Altaan, jolloin välillä kuljettiin tunnelissa ja toisinaan jopa pilvien yläpuolella. Sateen tauottua kolmen tunnin ajon jälkeen maisemat olivat poikkeuksellisen kauniit. Sää oli normaali, lämpötila + 9 C. Auton moottorin varoitusvalokin alkoi taas muistuttamaan 400 kilometrin jälkeen siitä, että pitäisi soitella autovuokraamoon ja kysyä neuvoa.

Kuva auton ikkunasta vuonoreitillä

 

Vuonoreitillä oli kaunista, välillä huono näkyvyys

Altassa ykkösasiana oli käydä vaeltamassa tunturijärville ja narraamassa tunturirautua. Olin tutustunut etukäteen Tufte Thorbjörnin klassikkokirjaan Retkeilijän Ruija – Eräelämää Finnmarkissa. Olen etsinyt samasta kirjasta kymmeniä kertoja ottipaikkoja, välillä hyvällä ja välillä huonolla menestyksellä. Nyt kirja vihjasi, että 30 kilometrin päässä Altasta on Ruijan paras rautujärvi. Siispä sinne. Yllätys oli melkoinen, kun järven rannat olivat täynnä mökkejä. Kirjan ensi painos ilmestyikin yli 50 vuotta sitten, maailma on muuttunut tuossa ajassa. Päästyämme järvelle hämmästykseni oli melkoinen, kun itse heittelin innokkaasti virveliä ja tyrkytin abu reflexiä rauduille. Vaimo aloitti kalastusoperaation keräämällä ensi töikseen kolmen tunnin ajan rannoilta roskia saaliskassiimme. Ensimmäisen päivän ainoiksi saaliiksi jäivät vaimon vaellusvaatteista löytyneet kaksi mittarimatoa. Toisena päivänä pääsimme sentään raudun makuun.

Ohjelmaan kuului myös vaeltelua korkean paikan leirillä tunturin rinteillä,  yli 500 metriä meren pinnan yläpuolella.

Tunturijärven vieressä riitti lunta

Paluumatka retkemme kuudentena päivänä suuntautui Alta-joen vieressä ollutta tietä pitkin etelään Kautokeinoon. Tie oli mutkainen ja maisemat toivat välillä mieleen pienet painajaisunet. Vieressä oli kovaa pauhaava Alta- joki ja molemmin puolin pystysuoraa kalliota lähes 100 metriä.

Suomen puolella sää kirkastui jälleen ja lämpeni. Autoliikennettä oli harvakseltaan, poroliikennettä välillä sitäkin enemmän.

Valkoinen poro vastaantulevalla ajokaistalla

Kittilään saavuttuamme tuntui jälleen siltä, että Lappi oli tälläkin kertaa lumoava. Silti oli mukava suunnistaa kotiin.