Kiehtova Viro - matkareitillä Pärnu, Tartto ja Tallinna

Olen Katajanokalla autossani odottamassa pääsyä Tallinnaan matkaavaan paattiin. Kartanlukijana istuu vaimoni. Reissun järjestysnumero on laskujeni mukaan 51. Matka taittuu vajaassa 2 tunnissa. Olen opiskellut viron kieltä useamman vuoden. Nyt osaan tilata kuppilassa sapuskat ja juomat sekä huikata viereisen pöytään Kuidas käsi käib?/Mitä kuuluu? Viro on yksi lempimaani, koska se on lähellä ja etäisyydet ovat mukavan lyhyitä. Maan kulttuuri ja ruokakulttuuri ovat elämän suolaa. Virossa on lisäksi siistiä, ja ihmiset ovat ystävällisiä sekä omaa historiaansa arvostavia. Maa on tietojenkäsittelyn teknologian huippumaa. Tämän reissun pääkohteena on viime syksynä avattu kansallismuseo Tartossa. Matkan ensimmäisenä kohteenamme on kuitenkin Pärnu, suomalaisten suosima kylpyläkaupunki. Parin päivän aikana ehtii hyvin tutustua Pärnuun. Päivän sää oli suomalaisittain tämän kesän normisää, lämpötila alle + 10 C, kova tuuli ja välillä sadetta oikein olan takaa. Niinpä Pärnun rannat olivat sään johdosta autiot, vain rantahietikolla leikkineitä lapsia sää ei näyttänyt haittaavan.

Pärnun rantamaisemaa

Ensimmäisenä iltana pistäydyimme hotellin vastapäätä olevassa Suomi- seuran karaokeillassa. Vaikka minulle entisenä bastistina ei ole suotu laulajan lahjoja, niin ei kaikille karaokelaulajillekaan. Tunnelma oli silti korkealla, ja muutamat laulajat kohtalaisessa etukenossa. Ehkä karaoke ei olekaan mikään laulukoe, vaan tärkeintä on saada paikalle iloista tunnelmaa. Kolmantena aamuna matka jatkui kohti Tarttoa. Meno oli leppoisaa ja joutuisaa, kunnes Viljandin lähellä olleella tietyömaalla vastaan tullut sora-auto lähetti joko kuormasta tai renkaasta singonneen nyrkin kokoisen kiven keskelle auton etulasia. Kuului valtava räjähdys ja tuulilasissa näkyi samalla ainakin kahden nyrkin kokoinen tulilieska. Vaimon ensi kommentti oli ”meitä ammuttiin tuosta autosta”. Siltä tuntuikin, lasituhkaa ja pienen pieniä lasinsiruja oli joka paikassa, taisi olla suussakin, kun karjalaisina puheen pörinämme oli jatkuvaa. Olin sen verran ihmeissäni, etten edes tajunnut pysäyttää autoa. Vasta 30 kilometrin ajon jälkeen sateen hieman tauottua vaimo ehdotti, että eikö autoa kannattaisi hiukan siistiä ja karistaa lasi pois vaatteistamme. Näin teimme, mutta autossa ei ollut edes lumiharjaa. Voi sanoa, että nyt sattui ja tapahtui.

Auton etulasi kaikessa kauneudessaan

Matka jatkui tien päällä Tarttoon ja ensimmäinen haaste oli selvittää paikallisesta autohuollosta etulasin vaihtomahdollisuus vielä saman päivän aikana. Mikä yllätys! Toimitusaika tälle erikoislasille oli 2 viikkoa. Seuraavana aamuna auton nokka suuntasi kansallismuseoon. Museo on uutuuttaan kiiltävä, upea ja uudella tekniikalla toteutettu, ollen lähes 350 m pitkä ja 100 m leveä rakennus. Esillä on Viron historiaa, sukulaiskansoja, käsityötaitoa ja taidetta. Museolle kymppi plus- suositus! Monituntisen museokäynnin lopuksi kohteena oli museomyymälä ja tuliaisten shoppailu. Lopuksi suuntasimme ravintolaan nauttimaan 2,5 euron hintaista seljanka- keittoa. Ravintolakäynti oli jo oven sulkemista vaille valmis, kun tarjoilija kiiruhti ovelle tyytyväisten ruokailijoiden perään ja ojensi ystävällisesti vaimolle ravintolaan jääneen museokaupan kassin.

Kansallismuseon upea ulkokuori

Museokäynnin jälkeen otimme jälleen suunnaksi Tallinnan, ja ajoimme varovasti, jotta etulasi kestäisi kasassa. Paluumatkalla aurinkoinen Viron maaseutu osoitti jälleen kauneutensa; rypsipellot olivat kuin van Goghin maalauksista. Haikaranpesiä oli tien varrella useita kymmeniä.

Rypsipelto
Haikaranpesässä oli elämää

Tallinnassa poliiseja oli lentokentän ja keskustan välillä joka ikisessä kadunkulmassa. Ei kai ne vaan minua pysäytä etulasin sumean näkyvyyden takia? Ei toki, Viro oli tullut heinäkuun alussa EU puheenjohtajamaaksi. Kaupungissa oli heinäkuun alussa ensimmäinen suuri EU- kokous.

Hotellissa suuntasimme ensimmäiseksi matkalaukkujen – eli Clas Ohlsonin kassien – kanssa hotellihuoneeseen. Kassien pikaisen purkamisen jälkeen vaimo kysyi hiukan hämmentyneenä, missä hänen tablettitietokoneensa mahtoi olla? Ei löytynyt, vaikka kissojen ja koirien kanssa etsittiin. Sitten pientä salapoliisikuulustelua; missä viimeeksi käytit tablettia? No, valokuvaukseen kansallismuseossa. Sitten sähköposti museoon, päätiedusteluna onko ylimääräistä tablettia näkynyt? Ja heti perään soitto museoon. Puhelimeen vastannut henkilö totesi aivan ensimmäiseksi, että tabletti on hänen kädessään. Se oli löytynyt ravintolan pöydältä. Vaimo oli niin innostunut museosta, että hän unohti tabletin sinne. Loppu hyvin, kaikki hyvin – tablettitietokone tuli jälkitoimituksena kahdessa päivässä kotiovelle. Täydet pojot tästä museon asiakaspalvelulle.

Matkan viimeisenä aamuna kohteena oli upea kasvitieteellinen puutarha Tele- tornin vieressä Tallinnassa. Aurinkoisena päivänä puutarhan avauduttua olimme ainoat asiakkaat koko paikassa

Kasvitieteellisen puutarhan kauneutta

Visiitti Viroon päättyi illansuussa laivamatkaan koto- Suomeen. Mikään aikaisemmista matkoista ei ole ollut samanlainen. Aina löytyy uutta ja mielenkiintoista, ja välillä tupsahtaa eteen jotain yllättävää.