Eloa ja Iloa – kevättä kohti ja muutosta ilmassa?

Kun minä olin pieni tyttö, niin muistan kuinka jo alakoulussa puhuttiin koululaisen kolmiosta. Siinä oli kolmion kärkinä liikunta, uni ja ravinto. Alakouluajastani on kulunut jo jokunen vuosikymmen ja yhä olen saman kolmion äärellä.

 

Saan työssäni ohjata asiakkaitani Elintapaohjauksen tiimoilta ja yhdessä käymme läpi samaa aihepiiriä. Useasti kuulen sanottavan, että tiedän kuinka minun pitäisi syödä ja liikkua, mutta kuinka tuon tiedon saisin toiminnaksi asti?

Kun lähdemme muuttamaan elintapojamme, niin taustalla on usein pitkä harkintaprosessi, kenties jokin sysäys miksi päätetään toimia. Jo päätös on iso askel kohti muutosta, mutta sen jälkeen on otettava vielä monta askelta.

Olin mukana Vesote-hankkeeseen liittyvässä Elintapaohjauksen ammattilaiseksi koulutuksessa syksy 2017 – kevät 2018. Tuo koulutus nosti esille myös paljon niitä asioita, joiden muistaminen voi olla apuna muutoksen tekemisessä.

Poimin muistiinpanoistani muutaman kohdan, kannustukseksi sinulle joka harkitset elintapamuutosta tai olet jo siinä matkalla.

- Motivaatio on onnistumiseen uskoa! Kehu ja kannusta itseäsi!

- Tunnista omat vahvuudet ja hae haastekohtasi eli ”älä sorru porskuttelemaan entiseen tyyliin”.

- Muista yksi hyvä kysymys/päivä: Mitä olen tänään oppinut?

- Keho resonoi tunteisiin. Uskalla ottaa vastaan ja pysähtyä, älä mene piiloon.

- Ihminen huomio yleensä vain lopputuloksen eli huomaa myös ne pienet ”välimuutokset”.

- Kun läheisesi/ystäväsi tekee muutosmatkaa, niin ole riemulla rinnalla kulkijana ja tsemppaaja – heitä ei koskaan ole liikaa!

Pikatärpit koululaisen kolmiosta:

Laita lautaselle monipuolista ja värikästä evästä eli nauti paljon kasviksia ja hedelmiä. Muista säännöllinen ruokailurytmi.

Liikunta tuo elämään iloa ja virtaa. Pyydä kaveri mukaan ja nauttikaa yhdessä ulkoillen luonnon heräämisestä kevääseen.

Jokainen tarvitsee riittävää ja laadukasta unta. Aikuisen unentarve on n. 6 – 9 tuntia ja unentarve vaihtelee iän myötä.

Ja lopuksi vielä yksi minun mielestäni tärkeimmistä muistisäännöistä: MUISTATHAN, ETTÄ LIIKA ITSEKRITIIKKI (epäonnistuminen tai sen pelko) EI SAISI VIEDÄ VOIMAVAROJA SIITÄ, ETTÄ JAKSAMME YHÄ PYRKIÄ UUDESTAAN TAVOITTEITAMME KOHTI!

Aurinkoista kevättä! Terkuin Mari Kurtti, ESLi

Lisätiedot hankkeesta ja yhteystiedot:

https://www.esliikunta.fi/hanketoiminta/elintapaohjauksen-palveluketju/