Etelä-Savon Urheiluakatemian kuulumisia

Jessica Kähärä menestyi loistavasti nuorten Olympiakisoissa Argentiinassa. Korkeushypystä saavutettu pronssi oli suorituksena erinomainen ja on aivan loistavaa, että Mikkelistä ponnistaa korkealle näin lupaava yleisurheilija. Jessica on varmasti yksi lupaavimpia yleisurheilijoita, joita on viime vuosina tullut Suomesta. Toivottavasti into, iloisuus ja motivaatio harjoitteluun jatkuu samankaltaisena myös tulevaisuudessa ja saamme seurata Jeskan edesottamuksia myös jatkossa.

Akatemiatestit syksyn osalta ovat loppusuoralla. Tänä syksynä on testeissä ollut taas entistä parempia tuloksia ja nyt on jo saatu ”ennätyksiä”, eli yksittäiset urheilijat ovat lyöneet aiempia maksimi tuloksia.

Nyt syksyllä sattunut ikävä koululaisen menehtyminen piip juoksun yhteydessä, ehkä hiukan näkyy nuorten uskalluksessa mitata omaa tasoaan tässä testissä. Jätetään ehkä hiukan kesken, kun tulee se hetki, jolloin henkistä kanttia ruvetaan mittaamaan testin loppupuolella.

Tälläinen käyttäytyminen on ihan ymmärrettävää ja luonnollista ja olenkin jokaisen testitapahtuman yhteydessä korostanut myös omaa vastuuta siitä, että tuntee olevansa kunnossa. Tätä olen kyllä toistanut jo aiemmin, eli kyse ei ole uudesta toimintamallista. Erinomaisen hyvin nuoret osaavat tuoda julki mahdolliset loukkaantumiset tai esim toipilasjaksot flunssasta. Yleisellä ohjeella ”terveenä tekemään” on kyllä tiedossa lähes kaikilla. Toivotaan, että meidän ei tarvitse kuulla jatkossa ikäviä uutisia, mutta terve itseään jo aiemmin rasittanut nuori ei joudu varsinaisessa piip testissä niin koville, että pelkästään se olisi kohtalokasta.

Yleensä ottaen testaamisen opettelu ja itsensä mittaaminen on ehkä hiukan väärinymmärrettyä nuorten kohdalla. Testaamista ei tehdä muita varten vaan itseään varten. Testaamisella yritetään luoda mittareita, joilla nuoretkin osaisivat havannoida jos jokin fysiikan osa-alue ei ole kunnossa.

Testimme, Kasva Urheilijaksi testi: sisupunnerrus, sisuvatsa, 2 kg kuntopallon heitto alakautta, 20m nopeus paikaltaan ja piip juoksu, antavat kohtuullisen kattavat tiedot yleisistä fyysisitä ominaisuuksista. Tulokset syötetään Tanhuvaaran urheiluopiston tietokantaan ja sieltä saadulla palautteella saadaan numeraalinen arvio 1-5, miten jokaisen tulos suhteutuu järjestelmään syötettyjen tulosten valossa. Tuloksia on jo tuhansia jotka toimivat verrokkina.

Yksistään Etelä-Savon Urheiluakatemian kautta tulee vuosittain noin 700 tulosta ja tuloksia on kerrytetty jo vuosia saman testin kautta, myös muiden testitapahtumien yhteydessä. Tulokset suhteutetaan aina iän ja sukupuolen mukaisesti, eli vertailupohja on varsin kattava. Tulos 1 on alimmassa viidenneksessä ja tulos 5 ylimmässä viidenneksessä verrattuna aina jokaiseen testin osa-alueeseen. Tämä on varsin helppo keino luoda ymmärrystä, jos jollain osa-alueella saavutetaan esim tulos 2, niin kirittävää on. Muutamia 20 pisteen ylittäviä tuloksia on vuosittain, mutta jotain kertonee se, että Jeskan ennätys muistaakseni parin vuoden takaa on 24/25, täysiä pisteitä ei taida olla saavuttanut kukaan, mutta jo tuolloin ajattelin, että kylläpä on urheilullinen nuori.

Iloitaan nyt Jessican menetyksestä ja siitä esimerkistä, että täältäkin voi ponnistaa ihan mihin vaan jos halua, iloa ja motivaatiota riittää.

 

Kimmo Liukkonen

Koordinaattori

Etelä-Savon Urheiluakatemia