Etelä-Savon Urheiluakatemian toiminnot syksyllä 2018

Etelä-Savon Urheiluakatemian toiminnot ovat alkaneet syksyn koulun ja opiskelujen alkamisen myötä taas täydellä teholla.

Toimintoja on Mikkelissä, Savonlinnassa, Pieksämäellä ja Mäntyharjulla. Urheilijoiden määrä on jokseenkin sama kuin edellisellä lukukaudella, noin 450.

Akatemiaharjoittelun määrät hiukan vaihtelevat paikkakunnittain, mutta pääsääntöisesti 2-3 harjoitusta viikossa koulu ja opiskelupäivien yhteydessä toteutuu.

OP Suursavon ja Olympiakomitean Kasva Urheilijaksi kirjalahjoitukset Talvisalon Urheiluyläkoululle Savonlinnaan ja Kalevankankaan koulun liikuntaluokkalaisille.

Talvisalon yläkoululla on oltu mukana Urheiluyläkoulu kokeilussa nyt yhden lukuvuoden verran ja toinen on alkamassa. Koulussa on valittu urheilijoita Olympiakomitean akatemiaohjelman luoman valtakunnallisen testipatteriston perusteella ja nykyisellään on siis 8U ja 7U luokkavaiheet, eli yksi luokka per ikävaihe toteuttaa Kasva Urheilijaksi oppimisympäristöä kouluaikana. Urheilua on pystytty luomaan koulupäivien yhteyteen 8-10 tuntia viikossa ja valmennuksesta vastaavat koulun liikuntaopettajat ja paikalliset seurat ja heidän valmentajat ovat myös mukana valmennuksessa osaltaan. Vierailun aikana olin erittäin vakuuttunut hyvästä toimintaympäristöstä ja sen eteen tehdystä työstä. Kannustuksena Savonlinnan suuntaan, että laajemman tietoisuuden ja seurojen yhteistyön kautta urheiluluokkamalli otetaan omakseen kaupungissa ja kaikki urheilusta kiinnostuneet nuoret pyrkivät sinne. Kyseessä on malli joka antaa nuorille loistavat mahdollisuudet edetä oman lajinsa saralla. Alla kuva kirjojen luovutuksesta Talvisalon koululla (kuva Mari Lohisalo)

Mikkelissä Kalevankankaan yläkoulun 7L liikuntaluokkalaisille myös kirjalahjoitus

Kalevankankaalla on tavoitteena myös päästä mukaan valtakunnalliseen Urheiluyläkoulu toimintamalliin tulevaisuudessa. Koululla jo vuosia ollut Liikuntaluokkamalli on olemassaan jo todella lähellä Urheiluyläkoulun toimintamallia, sisältö ja liikuntamäärät eivät aivan ole samaa kuin Urheiluyläkoulumallissa, mutta esimerkiksi luokalle pyrkivät jo testataan ja valitaan erillisen testin kautta kuten Urheiluyläkoulu mallissa. Testipatteristo on jo hyvin samankaltainen, eli se muutos ei ole kovin suuri. Tällä hetkellä valtakunnallisessa kokeilujaksossa on mukana 25 yläkoulua ja syksyllä 2020 tähän malliin voivat osallistua kaikki kriteerit täyttävät yläkoulut. Seuraavan kahden vuoden aikana oppimissisällötä ja mallia vielä hiotaan valmiiseen muotoon, joten nyt Kalevankangas ei vielä lähtenyt kokeilujaksolle, mutta tavoite on olla mukana 2020 syksystä alkaen. Toivomukseni on, että kaikki sujuu hyvin ja Mikkeliinkin saadaan malli käynnistettyä.

Kalevankankaalla jo otettiin askelia siihen suuntaan ja OP Suursavon ja Olympiakomitean tukemana myös nykyiset 7L luokkalaiset saivat Kasva Urheilijaksi harjoituskirjat käyttöönsä ja oppimismateriaalikseen.

Ohessa linkki Olympiakomitean uutiseen aiheesta. https://www.olympiakomitea.fi/2018/08/17/urheilijaksi-kasvaminen-on-monen-toimijan-yhteispelia/

Alla kuva Kalevankankaalta (kuva Mari Lohisalo)

Kaikkinensa positiivisin miettein jatketaan tätä lukuvuotta. Toivotaan, että osaamme tehdä toimintaympäristöä, jossa urheilijat viihtyvät ja se tukee heidän kasvamistaan urheilijoina ja ihmisinä.

 

Kimmo Liukkonen

Koordinaattori

Etelä-Savon Urheiluakatemia