Perheliikunnalla on pitkät perinteet Moision iltapäiväkerhossa

Perjantaina 31.8 aloitimme kauden 2018 - 2019 iltapäiväkerhotoiminnan yhden kulmakiven perheliikunnan. Tavoitteenamme on tänäkin lukuvuonna kokoontua säännöllisesti lasten tukijoukkojen vanhempien, sisarusten ja isovanhempien kanssa 1-2 kertaa kuussa rytmillä.

Aurinkoista perjantai - iltapäivää saapui viettämään hieno määrä lasten tukijoukkoja vanhempia ja sisaruksia pitkälle toistakymmentä. Päivää olimme harjoitelleet ”iippalaisten” kanssa muutamia kertoja. Eri liikuntaleikkien sujumisen kannalta tämä oli hyvä päätös ja päivä sujui suunnitellusti. Tutut liikuntaleikit saivat kivasti punaiset posket niin lapsille kuin aikuisillekin. Edeltävänä päivänä lasten tekemät muffinsit kahvin ja mehun kera olivat varmasti ansaitut.

Ennen tapahtuman alkua oli kiva kuulostella lasten keskusteluja:

” miun äiti tulee ihan varmasti leikkii mun kaa”.

” kiva, kun isovelikin tulee. Mun isoveli on ollut myös tässä samassa iipassa ja sillonkin oli perheliikuntaa”

” miua vähän harmittaa ku mun iskä on niin pitkään töissä ettei ehi. Iskä tulee sit seuraavalla kerralla”

” kylse mun äiti tulee jos vaan kerkee hakee mun pikkusiskot hoidosta”

Tapahtuman jälkeen keskustelin myös vanhempien kanssa perheliikunnasta ja siitä mitä mieltä he ovat kun tälläistä toimintaa ohjaajat tulevat järjestämään säännöllisesti kerran kuussa rytmillä. Lyhyet kommentit olivat hyvin kannustavia:

  • liikkuvat vanhemmat ovat varmasti esimerkkeinä lapsilleen.
  • ehdottoman tärkeä juttu!
  • kiva kun tälläistä järjestetään ja suunnitelmallisesti.
  • lapseni isovanhemmatkin odottavat kovasti isovanhemmille suunnattuja yhteisiä liikuntahetkiä.

Perheen yhteiset liikuntahetket edistävät kokonaisvaltaisesti kaikkien perheenjäsenten terveyttä ja hyvinvointia.

Arki on meillä kaikilla kovin kiireistä. Työ – ja harrastuskiireet niin lapsilla kuin aikuisilla, kauppakäynnit ja kodinhoitaminen vievät paljon voimia ja aikaa.

Perheen hyvinvoinnin kannalta tärkeämpää on kuitenkin yhdessä oleminen ja tekeminen, liikkumisen ilo ja liikunnasta saatavat yhteiset kokemukset lasten kanssa. Iltapäiväkerho – ohjaajan työtä tehdessäni tunnen olevani pienellä tavalla etuoikeutettu että saan järjestää tälläisiä hetkiä lasten kaikille tärkeille tukijoukoille.

Seuraavan kerran perheliikuntaa Moision iltapäiväkerholaisen tukijoukoille:

Perjantaina 21.9 klo 14.00 – 15.30 Yhdessä ulos! Osallistumme Vie vanhus ulos – kampanjaan.(liikutamme lasten isovanhempia. Ohjelmassa leikkimieliset olympialaiset koulun urheilukentällä)

Perjantaina 28.9 klo 15.00 – 16.00 perheliikuntaa Moision koulun liikuntasalissa. Ohjelmassa pallopelit & leikit.

Liikunnallista syksyä kaikille!

Harri Taskinen, Moision iltapäiväkerhon vastuuohjaaja