Sykähdyttäviä urheiluhetkiä

Vuosi on vaihtunut ja perinteiseen tapaan valitaan vuoden parhaita urheilijoita ja muita toimijoita. Valintaraati koostuu maakunnan median urheilutoimittajien, Etelä-Savon Liikunnan, Tanhuvaaran Urheiluopiston ja Etelä-Savon Urheilutoimittajien edustajista. Raati on valinnat tehnyt ja vuoden parhaat julkistetaan ja palkitaan Etelä-Savon Urheilugaalassa, joka pidetään Mikkelissä Sokos Hotelli Vaakunassa pe 26.1.

Vuoden 2016 sykähdyttävimpänä urheiluhetkenä palkittiin Mikkelin Jukurien vahva debyyttisyksy Liigassa. Kuva: Mikko Rahikainen

Urheilumenestys Etelä-Savossa nuorten osalta oli hyvä. Nuoret urheilijat saavuttivat arvokisoissa menestystä. Vilma Viitasen EM-hopea nyrkkeilyssä ja Jessica ja Jasmin Kähärän mitalit nuorten olympiapäivillä osoittivat, että meillä on nuoria urheilijoita kansainväliselle huipulle asti. Näitä kaivataan, sillä aikuisten kansainväliset huiput puuttuvat. Rallikuskit Esapekka Lapin johdolla tosin pitävät Etelä-Savon lippua korkealla.

Vuoden urheilijaksi 2016 Etelä-Savossa palkittiin ralliautoilija Esa-Pekka Lappi. Kuva: Mikko Rahikainen

Länsi-Savon ja Itä-Savon lukijoilla on mahdollisuus osallistua äänestykseen, jossa valitaan Etelä-Savon sykähdyttävintä urheiluhetkeä. Sinä voit päättää, onko sykähdyttävin urheiluhetki kenties EsaPekka Lapin Jyväskylän rallin voitto vai onko se Savonlinnassa kiekkohuuman ennennäkemättömiin sfääreihin nostanut SaPKon mestismestaruus?

Tai sitten Vilma Viitasen nyrkkeilemä EM-hopeamitali. Sykähdyttääkö 50 kertaa järjestetty Sulkavan Suursoudut? Mitä mieltä olette Marigold IceUnityn perinteisestä jääshowsta Rantasalmella?

Sykähdyttäviä hetkiä on koottu listaan 15 tapahtuman verran. Jos näistä ei löydy suosikkia, niin sitten voit nimetä oman suosikin

Käy äänestämässä omaa suosikkiasi tästä linkistä

 

Heino Lipsanen
aluejohtaja
Etelä-Savon Liikunta