Toni Lukander - Mihin tuli ryhdyttyä?

Niinpä, tuo otsikon kysymys on pyörinyt allekirjoittaneen mielessä useamman kerran. Viimeksi juuri nyt, kun ryhdyin kirjoittamaan tätä nimenomaista tekstiä. En taaskaan juuri epäröinyt uuden äärellä, kun minulta kysyttiin halukkuutta ryhtyä tuottamaan sisältöä blogin muodossa. Kaasu pohjassa! tulee olemaan paitsi nimensä mukaisesti vauhdikasta luettavaa, myös kurkistus kulissien taakse valaisemaan moottoriurheilijan arkea. 

Ota Kaasu pohjassa! haltuun ja laita turvavyöt päälle.

Tätä kirjoittaessa ensimmäinen Rallicross SM 2017 osakilpailu Hyvinkäällä on jo ajettu ja seuraava kilpailu Honkajoella kolkuttaa jo kulman takana. Kerrataan nopeasti lähihistoriaa: kausi 2016 oli tiimiltämme todellinen tuhkimotarina, joka huipentui SM pronssimitaliin. Pronssi tuntui harvinaisen voitetulta mitalilta, sillä kautemme piti sisältää vain kaksi osakilpailua. Todella kovan työn ja aivan loistavien yhteistyökumppaneiden ansiosta saimme kaudelle kuitenkin tuon pronssisen sinetin.

AKK-Mitaligaala 2016. Kuva: Toni Ollikainen

Vaikka kausi 2016 vei miehestä mehut viimeistä pisaraa myöten, sain kaivettua virtaa uuden kauden rakentamiseen heti edellisen päättymisen jälkeen. Tuki jota sain tiimiltä, kotijoukoilta, yhteistyökumppaneilta & tsemppareilta auttoi todella paljon. Sitä ei varmasti lajin seuraaja, joka tulee kadulla, kisoissa tai somessa kertomaan, miten hienoa on ollut seurata meidän taistelua, ymmärrä kuinka paljon kaataa bensaa nimenomaan kuskin tankkiin. Yhtä lailla virtaa saa tosin myös siitä, kun joku kehottaa minua suksimaan h*****tiin. Tätä tukea ja lämpöä sain lähes yliannostuksen, kun kautemme starttasi Kouvolan Muodin Yö -tapahtumassa. Tapahtuma sai alkunsa, kun mietimme Ticon kanssa missä julkaisisimme Lakuauton uuden ulkoasun. Melko nopeasti "Lakuauton uudet vaatteet" oli osa Muodin Yön virallista ohjelmaa. Jännitin melko paljon kiinnostaako tapahtuma ketään, olikin huikea fiilis kun kävelykatu oli ravintola Three Wingsin kohdalta kohtuu täynnä, kun paljastimme Mainosbuumin suunnitteleman värityksen.

Kaupungintalon rappuset ja Go Go Girls
Nää on vaan niin huippuja!
Mainosbuumi, loihti Lakuautoon nätin värityksen kaudelle 2017.

Talveen sisältyi myyntityön lisäksi myös unelmaduuni, parin kuukauden jakso ajokoulutus hommissa Juha Kankkunen Driving Academyn palkkalistoilla. Työllistävän vaikutuksen lisäksi ei tehnyt ollenkaan huonoa laskea lukuisia kilometrejä Kuusamolaisen järven jäällä sivuluisussa. Tottakai, kaasu pohjassa ;). 

Tob job.

Alkuvuosi sujui suunnitelmien mukaan ja odotukset ensimmäistä kilpailua kohtaan olivat katossa. Miten se Hyvinkään kilpailu sitten sujui, no siitä saadaan aihe seuraavaan kirjoitukseen. Oman kirjoituksen ansaitsee myös, hyvän ystäväni sekä luottomiehen, rallicrossin EM-sarjaa kiertävän Riku Tahkon järjestämä Vermo Drift Festival, joka oli ainutlaatuinen motorsport tapahtuma suomen maassa. Toivon, että kirjoitukset ovat mielenkiintoista luettavaa, toivon myös kommentteja sekä kysymyksiä. Myös ideoita kirjoitusten aiheeksi saa vapaasti antaa.

Ota myös sosiaalinen media haltuun. Facebook Toni Lukander RX, Instagram tonilukander.

Terveisin: Toni