Makrokuvauskurssin ja Mustilan reissun satoa

Mahtava päivä kuvauksen parissa, mahtavassa seurassa!

Aamupäivä alkoi vetämäni makrokuvauskurssin teorialla. No joo, teoria on tylsää, mutta tässä lajissa on jotain perusjuttuja, joiden tietäminen avaa lajia aivan eri tavalla 😊

Ja yks on varma, tää on tekniikkalaji. Sekä kuvaustekniikka, että tarvikepuolella. Mutta onneksi ne tarvikkeet eivät ole välttämättä kalliita.

Valkoista pienellä twistillä

Kalliilla saa toki ihan makroihin tarkoitettuja optiikoita, kuten vaikkapa Canonin MP-E 65mm f/2.8. Mutta harvalla meistä tämä laji on niin sydäntä lähellä, että olisi valmis sijoittamaan pelkkään makroiluun sopivaan optiikkaan reilua toista tonnia. Kyseinen optiikka ei sitten todellakaan tarkenna kauas.

Aina monelle meistä riittää noin 100mm luokassa oleva optiikka ja siihen sitten loittorenkaita lisäksi. Ainakin minulle se on riittänyt mainiosti. Canon 100mm f/2.8 L IS USM on sekä sääsuojattu, että tarkentaa kauas. Lyhin tarkennusetäisyys on 30cm. Tästä putkesta voi tehdä 200mm:sen 2x telekonvertterilla, mutta silloin menetetään toki 2 aukkoa valovoimaa, eli saadaan aikaiseksi 200mm f/5.6 putki kinokennoisessa kamerassa. Kyseinen optiikka on aivan veitsenterävä ja sisältää myös vakaajan. Hintoja kannattaa seurata, heittoja on ollut jopa 200-300e paikasta ja tarjouksesta riippuen. Ja suurennossuhde jo ilman loittorenkaita, kertoimia jne. on 1:1. Voidaan siis alkaa puhumaan jo makrokuvista.

Linssilude

Synkän, mutta niin pakollisen teorian jälkeen siirryttiin Kuusankoskitalon rantaan. Erinomainen paikka muuten kuvaamiselle, kaikenlaiselle kuvaamiselle. Siellä on ennenkin aiheutettu hämminkiä kameroiden kanssa 😊 Nyt siellä vaan oltiin hiukan vielä hämmentävämmissä asennoissa. Varmasti erotutaan muusta jengistä, mutta sehän on vaan virkistävää vaihtelua :-D

Sitten alkoi tulla kuvaa, kun päästiin testaamaan laitteita ihan käytännössä. Aika äkkiä tuli esille, kuinka lyhyt makrokuvien syväterävyysalue oikeasti on.

Joko-Tai

Kukasta voi ottaa kuvan, jossa joko terälehdet tai sitten heteet/siemenet/yms ovat teräviä, mutta eivät molemmat.

Sekä-Että

Tässä vaiheessa kuvaan astuu pinoaminen. Pinoamalla päällekkäin kuvia, joissa aina jokin kohta on terävä, saadaan syväterävyyttä jatkettua vaikka koko kuvan läpi. Kuvista otetaan siis vain se terävä alue ja muu unohdetaan. Photoshoppia tuntevat tietävät mitä tasomaski tekee. Lopputulos on sitten kukka, joka on suhteellisen terävä koko alalta. Tässä esimerkissä on vain kaksi kuvaa, olisi voinut olla varmaan neljä, mutta tyydytään tähän.

Sitten tuli ehdotus lähteä jatkamaan päivää Mustilaan, puolelle jengistä se sopikin aikatauluihin ja pienen lounastamisen jälkeen matka jatkui kohti Elimäkeä.

Mustilassa parituntinen menee ihan yllättäen… Niin tapahtui taas. Ja siitä on kuvia todisteeksi =D

Kerta kaikkiaan hieno päivä taas valokuvauksen ja etenkin valokuvauksen harrastajien kanssa!

Mustilassa on metsän siimeksessä hieno metsäkirkko. 1.5 EV alivalotettu.

Kurssin tuotolla saamme taas yhteen hoivakotiin toimitettua kuvia seinille. Kiitos teille kaikille.

<3

Oletko katsonut lupiinia koskaan tarkemmin. Sydämellinen kukka...