Kuvaus: Out from the comfort zone... henkilökuvausta :)

Meillä on Kamera73:lla projekti; Kuvia hoivakotien seinille. Siihen käytetään sellaisia "ylimääräisiä", normaalin budjetin ulkopuolisia varoja. Eli lyhyesti, järjestän koulutusta tai jonkin kuvauksen, josta kerho saa pikkuisen rahaa ja voi käyttää ne kehysten ostamiseen tai vedosten tekemiseen. Siinä syy, miksi astuin ulos mukavuusvyöhykkeeltäni :-)

Nyt seuraavan hoivakodin, joka on Kotiharjun palvelukeskus, kuvat ja taulut on hankittu/tilattu ja aletaan puuhaamaan luovutusta. Projekti on hienosti ostettu tähän asti vastaan ja toivotaan, että saamme ilostuttaa vielä monen vanhuksen päivää.

Kuvat kerhomme jäsenet ovat luovuttaneet projektin käyttöön ilman veloitusta, kiitos siitä myös heille <3

Taisin tosin luvatakin kehittää henkilökuvaustaitojani. Ehkä se oli ihan yhtä suuri syy. En ole henkilökuvaukseen suuntautumassa, mutta hyvä siitäkin on jotain osata sanoa. Kamerakerhon puheenjohtaja saa muuten todella paljon kysymyksiä kameroista ja kuvaamisesta. Minä myös vastaan mielelläni niihin kysymyksiin. Antaa tulla vaan :) Katson, että se kuuluu ilman muuta toimenkuvaani, varsinkin kun saan eniten iloa siitä, että saan jonkun mielessä olleeseen kysymykseen vastauksen. Se vastaus voi sitten taas auttaa kysyjää pykälän eteenpäin.

En toki ole mestari kaikessa, ehken missään, mutta kohtuullisen paljon on tässä viimeisen 32:n vuoden kuvausrupeaman aikana tullut nähtyä ja itse opittua. Sen tiedon jakaminen on se perustehtävä kamerakerhoille. Olemme siitä onnellisessa asemassa, että kerhomme kuvaajarepertuaari on laaja ja osaajaa löytyy mitä erilaisimpiin kuvausjuttuihin.

Tällä viikolla jälleen uusi jäsen itse ehdotti voivansa pitää käsisalamien käytöstä pikku kurssin. Aivan mahtavaa. En itse usko sellaiseen väkisin rekrytoimiseen missään muotoa, eikä siihen ole keskuudessamme onneksi myöskään tarvetta :-D

Itse kuvaukseen...

Kameran eteen astui sitten Leo - 1v. Onneksi minulla on jo jotain kokemusta omien lasten kuvaamisesta ja tiedän - hmm.. joten kuten - että miten iloinen yksi vuotias joko innostuu siitä kamerasta tai sitten vetää ihan omaa juttua. Yleensä jälkimmäistä, ainakin jos omista osaa jotain muistella :)

Otetaan siis rennoin ottein ja katsotaan mitä poika tekee ja aivan varmaa on se, että minua jännittää enemmän. Kuvista pitää saada jotain myös aikaiseksi. Tätä keikkaa on pikkuisen vaikeampi saada uusittua kuin savukuvausta =D

No päivä oli sinällään hyvä, että ei satanut, eikä ollut satanut. Maa oli kuiva, aurinko paistoi. Paistoi pikkuisen liikaa... Olisin kaivannut pilviverhoa hajottimeksi tuohon väliin. Mutta eiku menox. Kuvaan kaiken raakakuvina, joten säätövaraakin löytyy, kunhan pitää valotuksen sopivana. Tällä kertaa ehkä alivalotan puolisen aukkoa. Normaalisti ylivalottaisin sen verran. Uskon, että kirkas auringonpaiste enemminkin polttaa puhki kuin etten saisi raakakuvista varjoja avattua.

En tiedä mikä kausi on meneillään, että viimeisimmät kuvat on suurimmaksi osaksi tullut alivalotettua. Pitääpä kiinnittää tähän huomiota...

Omia lapsia kun on kuvannut niin mennään vähän silleen, että tästä tulee kuvia jos on tullakseen, jos ei tule niin ens kerralla sitten.

Semmonen 500 kuvaa tuli lauottua, pikkusien "varman päälle" otteella, että olisi silmät auki ja hymyä ja silleen. Lapsille tuossa jossain vaiheessa tulee vähän sellainen oma päätäntä, että en muuten hymyile ja silloin ei muuten hymyillä. Leolta sain montakin hymyä, ihania kuvia.

Sommelon takaa ei ollut onneksi myöskään apiloita leikattu matalaksi ja ne myös kiinnostivat poikaa. Mielestäni jokaisen yksivuotiaasta otetussa kuvassa ei kasvojen tarvitse olla kameraan päin. Lapsi omissa touhuissaan on myös tärkeä.

Sain molempia kuvia. Huh. Ehkä tämä sitten vielä onnistuu...

Käsittely on tietenkin tehtävä jokaiselle kuvalle. Varsinkin kun raakakuvaa ottaa. Raakakuvan kontrasti on nolla. Minulle ehkä mustavalkofilmikaudelta on vielä jäänyt pohjalle se, että kuvassa pitää olla kontrastia. Tiedän, että joku ei ehkä kiinnitä siihen edes huomiota, vaan pikemminkin värien toistoon. Itse en pidä sellaisista karkkisävyistä, ne vaan ei ole mun juttu. Mutta pidän kontrastista.

Itseasiassa minulla on Lightroomissa presetti, joka ajetaan jokaiseen kuvaan automaattisesti. Se asettaa päälle kromaattisen korjauksen, linssiprofiilin korjauksen ja ... 15% kontrastia. Ehkä paljon, ehkä ei. Mistä kukin nyt pitää. Sitten yleensä vielä säädän Clarity -säätimellä lisää kontrastia, mutta keskisävyihin. Contrast -säädin vaikuttaa valkoisen ja mustan eroihin. Clarity vaikuttaa keskisävyihin. Molempia pystyisi myös vetämään alas, mutta se on taas ihan oma taiteenmuotonsa...

Itse olen tyytyväinen niihin kuviin, jotka joukosta nappasin. 64 kappaletta... Mutta peruskäsittely nyt menee aika pitkälle ihan Lightroomin syncillä yhdestä samanlaisesta kuvasta. Ei siihen mennyt kuin vajaa tunti tällä kertaa.

Pistin vielä pari kappaletta tuossa Epsonilla A3:llekin tyrkäten. Loput, nykytyyliin, Leon vanhemmat sitten voivat tilata sopivassa koossa vaikka suoraan canvakselle. Itselläni on muuten yksi kuva suoraan alumiinille tulostettuna. Jos tulostutat suoraan alumiinille niin ota huomioon, että kuvasta tulee huomattavasti tummempi kuin olettaisi paperille tottuneena. Kyseessä on siis nimenomaan alumiinituloste, ei alumiinille pohjustettu kuva. Isoista Epsoneista (ei tosta minun ;) ) ainakin menee alumiini suoraan läpi, antaa oman efektinsä. Ihastuin sinällään itse tähän taulumuotoon, kun pääsin sen näkemään Lahden Muotoiluinstituutissa, jonka kuvaus-/käsittelykursseja muuten suosittelen lämpimästi.

Arvostan henkilökuvaukseen erikoistuneita...

Henkilökuvaus ei ole sitä ominta juttua minulle, mutta ihan hauskaa tehdä silloin tällöin. Ehkei minusta itseasiassa olisi niinkään aikuisia kuvaamaan, henkilöohjaukseni on varsin huonoa - mutta mitä voisikaan odottaa "Syrjään vetäytyvältä hiljaiselta introvertiltä" ;-D ;-D ;-D ;-D

Alan kyllä siitäkin jutusta pikku hiljaa "parantumaan" ;-D

(Kuvat tarkoituksella hyvin matalalla resoluutiolla)