Harjoitusolosuhteet Lappeenrannassa?

-”Monitoimihalli Lappeenrantaan!”

-”Älä nyt viitsi! Sitä ne ovat jahkailleet viimeiset kolmekymmentä vuotta. 15 sekuntia jäljellä palautusta… kohta juostaan taas!”

-”Eiku ihan aikuisten oikeasti!!”

-”Siihen mennessä ihminenkin ehtii käymään Marsissa. Se nyt on vaan niin, että pessimisti ei pety.”

Ja niin lähti 150metrin juoksuveto kohti urheilutalon juoksusuoran päätyä. Puolessa välissä rytmin tiivistys ja askeleiden sovitus seinässä olevaa sinistä patjaa kohti, mojova pamautus kylki edellä seinään ja uudelleen kiihdytys juoksun vauhtiin. Maaliin tultaessa nopea äkkijarrutus, ettei plastiikkakirurgialle tarvitse varata aikaa nenän uudelleen muotoilemista varten. Oli muuten meinaa todella optimaalinen 150metrin veto sekä teknillisesti että vauhdinjaollisesti! Voi tyytyväisenä kyllä nyt taputtaa itseään olkapäälle ja valmistautua seuraavaan juoksuvetoon.

Ihan vain nyt selvennykseksi, jos faksi ei vielä käynyt, että siinä juoksussa ei ollut mitään optimaalista, mutta se siitä.

Onhan meillä kuitenkin täällä Lappeenrannassa hyvät ulkopuitteet. Itselläni kovassa käytössä harjoituskaudella ovat muun muassa Amiksen tekonurmi, lentokentän pururata ja Lauritsalan urheilukenttä. Kun ei sisältä löydy puitteita, siirrytään ulos. On sanomattakin selvää, että joka vuosi jouluna sitä toivoo joulupukilta mahdollisimman vähälumista, leutoa ja lyhyttä talvea, kun pahin kilpakumppani sattuu olemaan tuo pitkä, kylmä ja luminen talvi. Se on ihan näppärää, kun ei tarvitse edes niitä oikeita juoksijakilpakumppaneita miettiä, kun jokaisena päivänä saa taistella sääherran kanssa. Eipähän ainakaan aika käy liian pitkäksi puhumattakaan tylsäksi.

Valitettavasti kuitenkin näillä leveyspiirillä sitä lunta tulee yleensä tupaan ihan olan takaa. Kun 75metrin juoksusuora on aivan onneton harjoituspaikka, on pakko juosta jalat kipeiksi ulkona. Lentokentällä painetaan tukka suorana ensiksi juoksuveto myötätuuleen ja takaisin tullaan naama irvessä vastatuuleen. Tekonurmella pidetään sormet ristissä, että pito kestää kengänpohjien alla kaarruttaessa, ettei käy niitä kuuluisia Pasi Nurmisen ilmaveivejä. Vastaavasti Lauritsalan urheilukentälle hypätään salaa porttien yli ja etsitään neljästä juoksurata vaihtoehdoista sitä kaikista kuivinta ja vähiten liukkainta.

Kun aletaan määräintervalleista siirtymään tehointervalleihin ja pohjan tekemisestä nopeuden harjoittamiseen, siirtyminen sisätiloihin on aivan väistämätöntä. Tehojen ja vauhtien kasvaessa aikatavoitteet ovat entistä tiukemmilla. Eikä pelkästään aikatavoitteiden vaan juoksun helppouden, rullaavuuden sekä teknisyyden vuoksi on tärkeää saada suuret kerrokset vaatteita päältänsä pois sekä päästä eroon ulkopuolisista haittatekijöistä, joita ulkona juokseminen aiheuttaa.

Aamupäivällä juoksusuoralla on mahdollista täyttää keuhkot tupakan karsinogeeneillä rikastuttamalla happirikkaalla ilmalla. Kiitos tästä urheilutalon lähiympäristössä tupakoiville opiskelijoille, joiden sauhuttelut kulkeutuvat ilmastokanavien kautta jopa maan alle treenaavien keskuuteen. Lisäksi kaupungille terveisiä siitä, ettei teidän asettama päihteetön alue aivan optimaalisesti toteudu. Vastaavasti iltapäivällä happea täytyy käydä haukkaamassa oven toiselta puolelta happikadon ilmaantuessa puhumattakaan siitä tilanteesta, kun joku järjen jättiläinen päättää lähteä möyhimään juoksusuoran hiekkalaatikkoa. Silloin viimeistään juoksusuoran päädyn valtaa astmaatikkoja hellivä pölyinen usvapilvi. Ja auta armias, kun joku päättää diktaattorin elkein astella ovesta sisään ja olet juuri parhaillaan juoksemassa neljättä rataa puhumattakaan siitä, jos juoksusuoran radoille on aitoja levitettynä. Lyhyesti tiivistettynä – atomipommin elkeitä havaittavissa.

Kaikesta huolimatta ei edes sydäntalvellakaan 75metrin ahdas juoksusuora riitä, vaikka juoksumatkat ovatkin syksystä lyhentyneet ja tehot kasvaneet. Edelleen viikoittain on juostava pidempiä juoksuvetoja, eikä aerobian tekemistä juosten voi unohtaa. Voihan sitä tietenkin pilkkoa vaikkapa 3x5x200metrin vetosarjan 50metrin vetoihin. Juoksusarja näyttää kutakuinkin tältä 3x(5x4)x50m eli helpommin sanottuna 60x50metriä. Tuosta treenistä ei muuten sitten selviä ilman kynää, paperia ja tukkimiehen kirjanpitoa. Joka tapauksessa ei tässäkään tilanteessa ole fanfaareiden soittamiseen paljoakaan varaa. Ei se auta muu kuin ottaa nelipyöräinen kaara alleen, nostaa kytkintä ja lähteä maakuntamatkailun pariin. Joskus suuntana on Kouvola, Pajulahti, Helsinki tai Joensuu. Onhan sitä kieltämättä aivan etuoikeutetussa asemassa, kun voi pakaralihaksia istumalla harjoittaa tunnin tai kaksi ennen harjoitusta. Kyllä muuten lähtee treeni aivan toisella tavalla käyntiin! Kaikki lihasjumit oikein varisevat pois Volvon penkinlämmityksen päällä.

Lähes viikoittain yhden tai useamman kerran sitä tulee matkustelua jonnekin päin Suomea harjoittelemaan. Parhaillaan yhteen harjoitukseen voi kokonaisuudessaan kulua yli 6 tuntia unohtamatta sitä seikkaa, että varsinkin harjoituskaudella itse harjoittelen pitkälti kaksi kertaa päivässä. Usein on tullut tehtyä myös ihan puhtaita ja omakustanteisia päiväleirejä, esimerkiksi Pajulahteen, jotta matkustelu ei pilaisi likaa päivän molempia harjoituksia. Tämän lisäksi treenikaverini on matkustanut jo useita kertoja junalla Kouvolan jäähalliin harjoittelemaan. Kuinka moni lukiolainen matkustaa junalla harjoituksiin? Siinäpä vasta kysymys. Muutenkin ei sitä itse kyllä pahemmin tule yliopiston luennoille tai kurssikohtaisiin harjoituksiin raahauduttua, jos harjoitusohjelma vaatii maakuntamatkailua.

Tässä vaiheessa joku on jo varmaan vetänyt herneet nenään. Tuommoinen tyhmä ja naiivi tyttö tuolla vain kirjoittelee. Voin kyllä olla naiivi, mutta sen verran aivokopastani kyllä löytyy järjen hiveniä, että osaan rehellisesti sanoa, että harjoitusolosuhteet täällä Lappeenrannassa ovat todella surkeat. Ei se sitä tarkoita, että valittaisin tai jollain muualla tavalla osoittaisin mieltäni päivittäin asiasta. Energiaa kuluttavaahan tuollainen toiminta olisi. Sillä mennään ja sitä hyödynnetään, mitä on. Kyllä asiat voisivat olla paljon huonomminkin. Ei huippuolosuhteilla mestareita leivota, joten täytyy keskittyä vain omaan tekemiseen ja jaksaa päivittäin ahertaa välittämättä olosuhteista (ja harjoittaa tietenkin niitä pakaralihaksia). Sen kuitenkin sanon, kun meidän urheilutalo lähtee remonttiin toukokuun ensimmäisenä päivänä vuonna 2019, voi olla, ettei lompakon tarvitse paljoakaan liikalihavuudesta kärsiä, jos kuukaudenmittaisia etelänleirejä täytyy varata.

Mutta hei kohti 2019 Lappeenrannan Kalevan kisoja!

Kirjoittajana Lappeenrannan Urheilu-Miesten urheilija Kristiina Halonen.