Oletko sinä seuraava onnellinen voittaja?

Prinsessakierros on kaikenikäisten naisten oma tapahtuma, jossa aikaa otetaan auringosta ja vauhtia myötätuulesta. Tyyli kierroksella on vapaa – reitin voi taivaltaa juosten, kävellen tai sauvakävellen rennosti omaan tahtiin. Myös perheen pienimmillä on mahdollisuus päästä mukaan lastenrattaiden ja -vaunujen tai vaikkapa juoksurattaiden kyydissä.

Tapahtumapaikkana on Kimpisen urheilustadion, josta kierrokselle lähdetään ja jonne palataan. Rintarottingilla voidaan todeta, että Prinsessakierroksella on todennäköisesti Suomen kaunein reitti – kulkeehan reitti Saimaan rantaa pitkin ja näyttäytyy niin paikallisille kuin ulkopaikkakuntalaisille upeana elämyksenä.

Joko olet ehtinyt tutustua tapahtuman sisältöön?

Ilmoittautuminen Prinsessakierrokselle on alkanut – joko olet ehtinyt tutustua tapahtuman sisältöön ja osanottajaetuihin?
Tänä vuonna tapahtuma järjestetään vuosien tauon jälkeen 19. kerran, joten tänä vuonna lämmitellään ja tehdään pohjaa ensi vuoden juhlavuoden tapahtumalle.

Tapahtuman osallistujia hemmotellaan upeilla eduilla. Mukana on rahanarvoisia etuja, joita hyödyntämällä voi säästää pitkän pennin. Etujen käyttö toki on vapaaehtoista ja jokainen voi etsiä eduista itselleen kiinnostavimmat ja toimivimmat. Luulen, että ruokailu- ja herkutteluetumme vievät kesän aikana monesti kielen mennessään vai mitä mieltä olet?

Entä miltä kuulostaa saaristo- tai kanavaristeily? Nyt kannattaa hyödyntää risteilyetu ja kutsua vaikkapa ulkopaikkakunnalla asuvat sukulaiset visiitille Lappeenrantaan. Risteilyllä pääset näyttämään kauneinta näkymäämme, eikä risteily rasita lompakkoa, sillä kaksi pääsee risteilylle yhden hinnalla vaikkapa joka viikko.

Prinsessakierrokseen liittyy olennaisena osana kuntoilu – kuuluuhan tapahtumaan kaksi eripituista lenkkiä taivallettavaksi. Lyhyemmällä reitillä matkaa kertyy 6 km ja pidemmällä 8 km. Toki muutamia oikaisupaikkojakin on järjestetty, mikäli matka tuntuu liian pitkältä.

Ennen lenkkiä lämmittelemme bilebändimme energisen esityksen tahdissa ja jos lihakset eivät vielä esityksen jälkeen ole valmiina lenkille – jota uskallan epäillä - hoitaa alkuverryttely viimeistään asian kuntoon. Ja bilemeiningillä jatketaan myös kierroksen jälkeen.

Tapahtumapäivänä tapahtuu Kimpisen lisäksi myös muualla. Lappeenrannan molemmissa uimahalleissa osallistujille on järjestetty uinti- ja saunomismahdollisuus etuhintaan. Mikäli kuntoa vielä riittää, myös kuntosali on käytettävissä. Ja kun päivän pölyt on saatu pyyhittyä pois, onkin aika suunnata kesäkauden avajaistansseihin Scandic Patriaan. Patriassa ilta jatkuu hyvän musiikin ja tanssin pyörteissä puoleen yöhön.

Tutustu tapahtuman sisältöön ja etuihin osoitteessa www.lum.fi/tapahtumat/Prinsessakierros ja ilmoittaudu mukaan.
Tapahtumalla tuetaan Lappeenrannan Urheilu-Miesten vahvaa junioritoimintaa ja tuotosta tehdään lahjoitus myös hyväntekeväisyyteen. Tänä vuonna kohteeksi valikoitui Etelä-Karjalan Keskusssairaalan lastenosasto.

Pysy kuulolla – seuraa Prinsessakierroksen facebook-sivua, niin tiedät ensimmäisten joukossa. Samalla voit haastaa kaverisi mukaan kierrokselle – kaikkien haastaneiden kesken arvotaan joka viikko vapaa osallistuminen kierrokselle kaikkine etuineen. Oletko sinä seuraava onnellinen voittaja?

Tervetuloa mukaan – nähdään kierroksella!

Virpi Silonsaari
Vapaa-aikajaoston puheenjohtaja