Kompensaatiomies - Belgian Ihme

(kuva: Getty Images)

Suomessa on jo pitkään pidetty Belgiaa pelaajatuotannon esikuvana. Väkiluvultaan Suomea vain puolet isompi valtio, joka pienuudestaan huolimatta on keikkunut FIFAn viiden kärjessä jo viisi vuotta. On uskottu, että siellä tiedetään kuinka juniorivalmennus pitää ohjeistaa ja kuinka todellisia huippupelaajia tehdään. 

Belgian nousu huipulle tapahtui nopeasti. Vielä 2009 se majaili FIFAn rankingissa sijalla 66, mutta 2013 oli noussut jo kolmanneksitoista. Putosi äsken ykköspallilta, mutta 2014-2019 on ollut koko ajan viiden parhaan joukossa. Ei siis mikä huono esikuva ja riman asettaja. Tätä samaa halutaan Suomeen, joten toimitaanpa kuten he. Kopioidaan valmennukselliset prioriteet ja valmistetaan samanlaisia pelaajatyyppejä.

Tyypillinen belgialainen huippupelaaja on isokokoinen, vahva ja taitava. Teknisesti erinomainen huippu-urheilija. Elokuussa 2013 Belgia aloitti matkansa Brasilian MM-kisojen puolivälieriin ja nimilista näytti seuraavalta.

Courtois 199/90

Alderweireld 186/81
Van Buyten 197/95
Kompany 191/85
Vertonghen 189/86

De Bruyne 181/76
Fellaini 194/85
Dembele 185/82
Chadli 187/80

Lukaku 190/94
Benteke 190/83

Mignolet 193/87
Pocognoli 185/81
Lombaerts 188/83
Van Damme 191/87
Mirallas 179/68
Hazard 170/69
 

(kuva: Getty Images)

Järkälemäisen avauksen keskipituus oli 190cm ja keskipaino 85kg, eikä vaihdossakaan ollut kuin yksi pienokainen. Siinä on ollut sarkaa fysiikkavalmentajien lisäksi lasten äideilläkin. Tuhtia puuroa sai laittaa, jos noin isoja poikia tahtoi kasvattaa. Se mainittakoon väittämäni vahvistavana poikkeuksena, että Lukaku näki pienenä ajoittain nälkää ja hyvällä ravitsemuksella olisi kehittynyt vieläkin suuremmaksi.   

Belgiassa on kuulemma osattu panostaa juuri oikealla tavalla siihen kaikkivoipaan yksilökeskeiseen valmennukseen ja pelaajille on teetetty ennätyksellisen paljon 1 vs 1 harjoitteita. Niissä kun oppii harhauttamaan ja ohittamaan eli pärjäämään 1 vs 1 tilanteissa, joilla ottelut usein ratkaistaan - näin väitetään ja kabineteissa huhuillaan.

Mitä jos kyse ei sittenkään ollut lihapullan tuoksuisista äideistä ja valmennuksen moderneista oivalluksista? Ehkä Belgiassa ei sittenkään keksitty jalkapalloa uudelleen, eikä sieltä löydy minkäänlaista viisauden kiveä monistettavaksi Suomeen? Mitä jos geenipankin lottomyllystä vaan roiskui niin kertakaikkisen poikkeuksellisia ikäluokkia sillä tapaa putkeen, että ne toisiaan sparraamalla kehittyivät kultaiseksi sukupolveksi? Riittävän hyvät parhaat pääsivät kilpailemaan keskenään riittävästi ja ottivat toisistaan mallia? Boostasivat toisensa hämmästyttävään positiiviseen kierteeseen?

Mitä jos kyse ei sittenkään ollut lihapullan tuoksuisista äideistä?

Belgia pelasi kesän MM-kisojen tärkeimmässä pelissään, välieräottelussa Ranskaa vastaan, seuraavanlaisella avauskokoonpanolla muodossa 3-2-4-1:

Courtois 1992 

Alderweireld 1989
Kompany 1986
Vertonghen 1987

Witsel 1989
Dembele 1987

Chadli 1989
De Bruyne 1991
Fellaini 1987
Hazard 1991

Lukaku 1993
 

(kuva: Getty Images)

Kokoonpano on kahta vaille sama kuin jättiläismiehistön TOP11 viiden vuoden takaa. Witsel korvaa Van Buytenin ja Hazard Benteken. Heistä molemmat olivat maajoukkuepelaajia jo 2013, kun Belgia aloitti singahtamisen rankingin 13.sijalta terävimpään kärkeen. 

Viisi vuotta sitten Belgian ihme oli uusi ja ihmeteltiin mitä ihmettä siellä on tehty? Jotain selvästi oikein: 20-25v huippupelaajia koko joukkue täynnä. Punaisilla Paholaisilla piti olla suuri tulevaisuus edessään ja oli. Mutta kuinka kauan on vielä? Joukkueen runko on sama kuin 2013, mutta pelaajat vaan viisi vuotta vanhempia, 25-30-vuotiaita

Belgian edustusjoukkue porskuttaa edelleen, eikä 1987-1993 ikäluokkien päivämäärät pilaannu ennen EM-kisoja 2020, mutta oliko sen prime-time kesän 2018 MM-kisat? Joukkue kehittyy ja menee eteenpäin silloin, kun valtaosa sen pelaajista on urallaan nousukäyrässä. Pelaajia, joiden parhaat päivät ovat vielä edessäpäin ja joilla nälkä on mukavuudenhalua kovempaa.

(kuva: Getty Images)

Belgian MM-kisajoukkueessa ei ollut yhtään 1994 tai myöhemmin syntynyttä pelaajaa. Ei ainoatakaan. Vertailukohdaksi pronssipelissä Belgialle hävinnyt Englanti, jonka MM-miehistöstä yli kolmasosa oli syntynyt 1994 tai myöhemmin. 

Jos Belgiassa oli tehty jotain käsittämättömän hyvin ikäluokkien 1987-1993 kanssa, niin mitä sen jälkeen on tapahtunut? Miksei uusia nuoria kykyjä synnyinvuosilta 1994-2000 ole noussut miehisiin rooleihin, eivätkä juniorimaajoukkueet ole pärjänneet arvokisoissa? Edellisen kerran U21-joukkue selviytyi EM-lopputurnaukseen 2007. Lokakuussa selviytyy, mikäli ei häviä viimeisessä karsintapelissään Ruotsille. Vertailukohtana Englanti, jonka U21 on selviytynyt ikäluokkansa EM-lopputurnaukseen jo seitsemän kertaa peräkkäin. Ja Englannissa ei kuulemma olla tajuttu valmennuksesta mitään yli sataan vuoteen.

Onko valmennuslinjauksia muokattu tai ruokavaliota uusittu? Eivätkö vanhat supermetodit toimi enää? Onko äideistä tullut liian pullantuoksuisia? Ellei Belgia ole edes itse kyennyt jatkamaan ihmettään, miten sen voisi jalkauttaa Suomeen? Kai se Sampo olisi myllyttänyt 1994-2000 yhtä hyvin tai jopa paremmin kuin 1987-1993, jos sellainen olisi olemassa?

Onko äideistä tullut liian pullantuoksuisia?

Kun Espanja hallitsi mannerta ja koko palloakin, Suomifutis suuntasi unelmansa sinne. Härmäläiset futisgurut hehkuivat innosta ja ryhtyivät luomaan suomalaista peli-identiteettiä. "Pelataan tiki-taka pallonhallintapeliä, niinku Espanja, ni kato aletaan pärjätä ku Espanja. Ne on kehittäneet menestyksellisen taktiikan - Tehdään siitä meidän peli!" Idealismi oli yhtä kantavaa ja jutut samalla lailla kestäviä kuin visiossa "Suomi 2020 Euroopan ehdotonta TOP10 osastoa kaikilla mittareilla".

Espanjan ylivoima murtui, kun sen kultainen sukupolvi 1980-1989 ikäluokista alkoi kuolla jalkapalloilulliseen vanhuuteen. Pallonhallintapeliä voi pelata menestyksekkäästi vain pelaajilla, jotka hallitsevat pallon tarpeeksi menestyksellisesti. 2012 Espanja saavutti huippunsa, murskasi Italian EM-finaalissa 4-0 ja käynnisti hajoamisprosessinsa. Mikään espanjalaisissa valmennusmetodeissa ei muuttunut, eikä niitä kyetty inkarnoimaan Huuhkajien pelastamiseksi. 

Islannista piti muutama vuosi sitten hakea oppia, kuinka kääpiövaltio voi tuottaa niin paljon huippupelaajia ja loistavan maajoukkueen. Ei kyetty apinoimaan Espanjaa, joten kopioidaanpa Islannin malli. Ei ollut monestakaan syystä kopsattavissa ja kun Islanti hävisi lauantaina Sveitsille 0-6 ja eilen Belgialle 0-3, ei malli enää oikein kiinnostakaan. Vaikka kyseessä on vaan se sama kuin Espanjallakin, eli uusista ikäluokista ei noussut tarpeeksi laadukkaita pelaajia kultaisen sukupolven luonnolliseksi jatkumoksi.

Olisihan niin ihanaa uskoa, että uusilla mullistavilla linjauksilla ja innovatiivisilla panostuksilla saataisiin todellista huippufutista tuotettua. Keksittäisiin ne taikatreenit ja ihmetaktiikat, joilla Suomi selviytyisi viimein arvokisoihin. Kyse ei kuitenkaan näyttäisi olevan valmennusmetodeista tai edes kaurapuurosta.

Joskus vaan johonkin maailmankolkkaan syntyy sellainen joukko jalkapalloilullisia huippulahjakkuuksia, palava halu kovaan työntekoon ja rakkaus lajiin lahjoistaan arvokkaimpina, että he ryhmäytyessään muodostavan erinomaisen joukkueen, kultaisen sukupolven, maansa kaikkien aikojen laadukkaimman edustuksen. Suomella oli sellainen ikäluokista 1970-1981.
Tottakai se hyvää valmennustakin vaatii ja oikeita ruokailutottumuksia, mutta eivät ne välttämättä paremmalla tolalla olleet melkein puolisen vuosisataa sitten.
 

(kuva: Getty Images)