Kompensaatiomies - Duunariluokan Sankari

Puolustava keskikenttämies on joukkueensa merkityksellisin pelaaja. Alaan vihkiytymättömälle sen tekemiset eivät yleensä näy, koska hohto suorituksista puuttuu. Keskikentän ankkuri tai libero, tukimies, pallonvoittaja, aliarvostetulla roolilla on monta nimeä, pohjapelaaja, on se konehuone, jonka tekemisten ja tekemättä jättämisten mukana joukkue seisoo tai kaatuu.

Roolin näkymättömyys perustuu siihen, että katsoja seuraa useimmiten palloa tai pallollista pelaajaa. DMC (Defensive Midfielder Centre) tekee suurimman duuninsa silloin, kun pallo on vastustajalla. Sijoittuu oikein, yleensä pallon ja oman maalin keskipisteen väliin, ja ennakoi vastustajan tekemistä. Peittää suuntia, katkoo syöttöjä, taklaa tarkasti ja riistää palloja joukkueelleen.

Hyökkäävien pelaajien 1vs1 ohitukset ovat näyttäviä suorituksia, fanit tykkää, mutta syötön katkaiseminen ja riisto ovat paljon arvokkaampia joukkueen kannalta. Kun DMC katkaisee syötön tai riistää pallon, vastustajan pakka on hajalla. Pelivälineen hallinta vaihtuu sekunnin sadasosissa ja tekemisen suunta muuttuu molemmilla joukkueilla. Poposta tulee ropo. Vihollinen oli levällään hyökkäämässä ja silmänräpäyksessä joutuukin puolustuskannalle. Näistä hetkistä on nopeat vastahyökkäysmaalit tehty. 

DMC:n pitää olla myös pallollisesti riittävän taitava. Sirkustemppuja ei tarvitse esittää, eikä tehdä muutakaan veret tai peniksen seisauttavaa, mutta perussuoritukset täytyy tehdä äärimmäisellä varmuudella. Syöttöprosentin on oltava lähempänä sataa kuin kahdeksaakymmentä. Ota pallo pois vastustajalta ja anna helppo omille. Kyky hahmottaa kokonaisuus ja korreloida kenttään, taito valita tilanteeseen sopiva tekniikka työkalukseen, taju rytmittää peliä ja saada pelikaverit näyttämään paremmilta kuin ovatkaan. Hyvä DMC on ominaisuuksiltaan play-maker, pelintekijä ja keskikentän skalpellimestari, jolle on annettu niin kurinalainen rooli, että hän joutuu uhraamaan offensiivisia kykyjään sen alttarille.

Suomen maajoukkueen ykkösDMC Tim Sparv oli juniorina huipputaitava kymppipaikan supertähti, joka teki kentällä mitä tahtoi. Ylivoimainen pelaaja omalla alueellaan ja myös nuorisomaajoukkueissa. Maaleja mättävän syöttökoneen roolissa junnuvuosinaan, kuten moni muukin oman ikäluokkansa Suomen paras pelaaja: Teemu Tainio, Mikä Väyrynen, Perparim Hetemaj ja Roman Eremenko, kaikki pallollisesti huipputaitavia pelintekijöitä ja pistenikkareita junioreina ja miehinäkin Suomessa. Ulkomaille mentiin ammattilaiseksi hyökkäävänä keskikenttämiehenä, mutta lopulta se uran paras rooli löytyi keskikentän pohjalta. Eikä se mikään arvon alennus ollut vaan ylennys.

Aki Riihilahtikin oli juniorina tunnustettu tekniikkataituri, mutta parhaat vuotensa Crystal Palacessa hän pelasi suorastaan fantastista keskikentän raivaustraktorin roolia. Revi, raasta, riistä - taklaa, tuupi, töki; anna henkesi pelikaverin puolesta ja tee vastustajan pallolliselle mahdollisimman paha olo. Nauti likaisesta työstä ja pane vastustaja katumaan, ellei syntymäänsä, niin ainakin lajivalintaansa.

Erinomainen tekniikka ei välttämättä tarkoita huipputaitoa ja taito jos jokin on suhteellinen käsite. Se määritellään aina suhteessa vastustajan antamaan tai ottamaan aikaan ja tilaan. Kaikilta se ja ne loppuu joskus.

Se mikä suomalaisessa mittarissa oli huipputaitoa, ei riittänyt enää kansainvälisillä ammattilaiskentillä hyökkäysrooliin. Jos nämä Suomen parhaat pelaajat eivät olisi kyenneet omaksumaan nöyrää duunariluokan haalarihommaa joukkueen likasankona ja pesukoneena, ammattilaisura olisi jäänyt paljon vaatimattomammaksi tai katkennut liian varhain kesken. 

Ilman vahvaa pallollista osaamista nämä suomalaisittain erinomaiset DMC:t eivät olisi päässeet ammattilaisuraa edes kokeilemaan. Taitotason pitää olla riittävä ja juniorivuodet ovat sen kehittämisen herkkyysaikaa, mutta pitäisikö suomijunnujen koutsauksessa kiinnittää lisähuomiota puolustustamisen oppimiseen? Elleivät Suomen parhaat DMC:t olisi pelanneet alle parikymppisinä lähinnä kymppipaikkaa ja olisivat harjoittaneet defensiivisiä ominaisuuksiaan enemmän, olisiko heistä voinut kehittyä vieläkin parempia optimiroolissaan? Pohjapaikan ehdottomia kansainvälisen tason huippumiehiä? 

Riihilahti (1976), Tainio (1979), Väyrynen (1981), Hetemaj (1986), Eremenko (1987) ja Sparv (1987) loivat hienon uran puolustavina keskikenttämiehinä, muutama heistä luo sitä edelleen, mutta missä on seuraava kansainvälisen tason suomalainen DMC? Johtuuko viime aikojen U21-U16 maajoukkueiden heikot tulokset osittain siitä, ettei joukkueisiin löydy tarpeeksi hyviä pohjapelaajia? 

Junioreiden pitäisi unohtaa Messit, Ronaldot, Neymarit ja muut ylikylän kumppanit esikuvinaan. Fanittaisivat mieluummin Swansean Sam Clucasia, Huddersfieldin Aaron Mooyta ja Southamptonin Oriol Romeuta. Junnuvalmentajien pitäisi unohtaa ne "haasta-haasta" huudot ja kannustaa mieluummin "iske-taklaa-riistä" komennoilla. Pelaaja tekee luonnostaan pallon kanssa kivoja asioita, mutta valmentajan tehtävä on saada pelaaja ymmärtämään, että suurin hauskuus pelaamisessa rakentuu vähän rumempien asioiden kautta. Ellet suostu kipuun, et saa myöskään nautintoa. Jos haluu saada on pakko antaa.

Huippulaatuinen DMC on korvaamaton ja sellaisista on pulaa huipullakin. Arsenalilla ja Liverpoolilla on maailmanluokan keskikentän keskustan yleispelaajia, mutta ei tarpeeksi pätevää ankkuripelaajaa kummallakaan. Ramsey ja Henderson ovat parempia pykälää ylempänä, jossa voivat vapaammin käyttää rajatonta juoksuvoimaansa ja energiaansa. Manchester United ilman Maticia, Chelsea ilman Kantea ja Manchester City ilman Fernandinhoa olisivat paljon huonompia joukkueita. Muut pelaajat ovat korvattavissa, mutta nämä kolme eivät. 

Alfred kasvoi orpokodissa. Opetteli siellä laulamaan ja soittamaan banjoa, mutta ei kuitenkaan kovin taitavasti. Kömpelö muusikko meni naimisiin Julian kanssa ja he saivat lapsen, pojan nimeltä John. Toinen maailmansota oli juuri syttynyt ja Alfred suojeli kuningatarta merivoimissa, eikä ehtinyt näkemään poikaansa taaperoikäisenä kuin kerran. Julia tuli sodan aikana raskaaksi vieraalle miehelle ja vaikka Alfred olisi tahtonut toimia isänä Johnin lisäksi myös vahinkolapselle, Julia ei suostunut suunnitelmaan. Alfred jätettiin, eikä orpokodissa kasvanut banjon soittaja nähnyt poikaansakaan enää kuin vasta tämän kasvettua aikuiseksi.

Julia ei kyennyt huolehtimaan Johnista ja antoi 5-vuotiaan poikansa siskolleen Marylle. Se oli pojalle upea juttu; siellä hänestä pidettiin huolta. Isältä tuntunut isäpuoli George kuoli pojan ollessa 15-vuotias ja se oli kova paikka. Vielä kovempaa oli se, että kun seitsemäntoista vuotias John oli juuri tutustunut biologiseen äitiinsä uudelleen, humalainen poliisi kaahasi Julian kuoliaaksi.

Eletty elämä oli jättänyt jälkensä, mutta John löysi hyviä ystäviä ja musiikkiharrastuksen, jossa kehittyi kohtuullisen taitavaksi.
Teki paljon kuolemattomia kappaleita ja eli rikkaan elämän, kunnes ammuttiin kotiovelleen kuoliaaksi.

Suomalainen junnufutari on muutamalla tapaa kuin John; orpopojan köyhissä oloissa kasvanut poika, joka riittävällä lahjakkuudella ja äärettömän kovalla työnteolla voi nousta jopa maailmantähdeksi. Toki silloin tähtimerkit pitää olla täydellisesti kohdillaan ja sopivia kavereita löytyä riittävästi sopivaan aikaan. Working Class Hero is Something to Be. Vaikeaa ja epätodennäköistä, muttei mahdotonta.

There's room at the top they are telling you still
But first you must learn how to smile as you kill
If you want to be like the folks on the hill
A working class hero is something to be