Kompensaatiomies - Joessa on se jokin

Neljä vuotta sitten majoituimme Thames-joen rannassa hyvillä syin. Virtaavassa vedessä on jotain kiehtovaa, eikä se pelkästään siitä johdu, että olen asustanut ikäni Kymijoen vieressä.

Joki, tuo luonnonvoimien muovaama uurre, johtaa johonkin. Vesi menee eteenpäin. Suurempaan jokeen, järveen tai parhaimmillaan mereen. Kuten Kymijoki ja Thames. Sellaisen äärellä voi kokea pakahduttavaa lähdön tuntua, vähän kuin lentoasemalla. Korkeassa Ilmassa on syvän veden lailla yhtä aikaa kaunista ja pelottavaa.

Joesta löytyy voimaa, jota iät ajat on valjastettu ihmisen palvelukseen. Virrasta saadaan virtaa. Sen varsille on syntynyt tehtaita, joiden ympärille on syntynyt kokonaisia kaupunkeja. Niinkuin Kymijoen kaupunki, Kouvola, Voikkaineen, Kuusankoskineen, Myllykoskineen ja Inkeroisineen. Ei sitä olisi ilman Kymeä, kuten ei Lontootakaan ilman Thamesia.

Lontoossa käydessä pitää nähdä Thames. Tuntea kostea tuuli ja nähdä sen pinnan liikkuvan. Kahdelle aikuiselle ja kolmelle lapselle löytyi mukava huoneisto suhteellisen edullisesti ja näkymässä parvekkeelta oli tunnetta. Nyt Thames oli joka päivä läsnä, eikä sille erikseen tarvinnut suunnistaa. Mukava rantabaari niin lähellä jokea, että sen kykeni kokemaan kaikilla aisteillaan.

Parvekkeella Min-Tonicin äärellä ja kun perhe nukahti, kävin rantabaarissa pintillisellä.

Jokeen liittyy paljon runollista symboliikkaa, lukematon laulujen aihe, kuten myös sen ylijohtavaan kulkuväylään, siltaan. Lontoossa ydinkeskustan alueella niitä on viisitoista, jos pelkästään junaliikenteelle varatut jätetään laskuista pois. Siinä sitä riittää ylitettävää, kulki sitten yli ongelmaisten vesien tai rakkaansa luo. Joskus tuntuu hyvältä pysähtyä keskelle siltaa ja katsella ihan rauhassa eri suuntiin.

Lontoon siltoja ja silloilla kuvatessa olen ymmärtänyt, kuinka tärkeää matala aurinko on kuvan onnistumiselle. Illalla pitää tähdätä itään ja aamulla länteen, niin saa auringon selkänsä taa. Aurinko on Jumala myös valokuvauksessa.

Aamunäkymä Waterloo Bridgeltä Hungerford Bridgelle ja Westminsteriin.
Iltanäkymä Vauxhall Bridgen vierestä Lambeth Bridgelle ja Westminsteriin.

Joki-aiheiset biisit ovat olleet lähellä sydäntä ja niitä on monta. Bruce Springsteenin "The River" saa aina liikuttumaan ja siksi se soi kiusallisen usein radiosoitossa yleisillä paikoilla. Julkinen herkistyminen on noloa. Tina Turnerin "River Deep Mountain High" on myös yksi parhaista. Milky Chancen "Down by the River" ei mahtunut linkin satasen listalle, mutta menee omalle joki-laulut TOP10:een sukeltamalla. Boney M:n "Rivers of Babylon"in kuullessaan pääsee aikamatkalle lapsuusvuosien virtaan.

Musiikilla on voimakas kyky tunkeutua ihmisen tunteisiin, sellaisiinkin joita luuli jo unohtuneiksi. Riki Sorsan tulkitsema versio "Boat on The River" kappaleesta on ehkä kaunein suomenkielinen Joki-laulu.

Lautturi on saatellut Rikin lailla myös Juice Leskisen tuonen virtaa pitkin joen päähän, mitä sieltä sitten löytyykään, tuskin mitään, mutta myös Juicelle vesi oli tärkeä elementti. Toki olisi voinut sitä juoda enemmän suhteessa muihin juomisiin ja säilyä elossa pidempään. Kirjassaan Siinäpä tärkeimmät Juice kertoo kauniista lapsuusmuistostaan maailman vanhimpaan voitehiseen liittyen

"Olen uimamaisteri. Opin uimaan hyvin varhain, jo silloin kun isäni souti minut keskelle järvenselkää, heitti järveen ja käski uida rantaan. Uiminen ei sinänsä ollut hankalaa, olinhan syntynytkin virran rannalla, mutta ensin piti päästä siitä säkistä ulos."