Kompensaatiomies - Kellari kuntoon

Valmentajan ensimmäinen ja tärkein tehtävä on laittaa joukkueen puolustuspeli kuntoon. Organisoida ja roolittaa se siten, että hyökkäyspeliä voidaan luoda tukevalle perustalle. Jurgen Klopp on epäonnistunut tässä tehtävässään.

Hyökkäyspeli, se ihana tunne ja tilanne kun joukkue omistaa pallon, perustuu pitkälti pelaajien henkilökohtaisiin ominaisuuksiin. Voidaan sopia kuvioita ja malleja, mutta olennaisimmat ratkaisut tapahtuvat silmänräpäyksisssä intuition varassa. Päävalmentaja voi useimmissa seuroissa vaikuttaa siihen, budjettinsa puitteissa, millaiset pelimiehet kantavat päävastuun pallollisesta tekemisestä, mutta ratkaisut perustuvat yksilön päätöksiin. Valmentaja raamittaa riskitasoja ja antaa lupia, pelaaja toteuttaa luovuuttaan.

Yleensä on niin, että parasta, siis tehokkainta eli maalirikkainta, hyökkäyspeliä pelaavat ne joukkueet, joilla on parhaat pallolliset pelaajat. Manchester City tästä erinomainen esimerkki. Maalijuhlia boostaa Guardiolan rohkeus riskinottoon ja avokätinen menolupien jakelu. Cityssä viisi ylintä pelaajaa saa hyökätä täysin vapaasti ja lisäksi laitapakeilla on lupa tukea toimintaa huolettomasti yhtä aikaa. Cityn puolustuspeli toimii moitteetta siksi, että sitä tarvitsee harjoittaa vain jos vastustajalla on pallo. Cityn peleissä yleensä ei ole.

Conten Chelsea edustaa päinvastaista maailmaa. Avauksessa on pahimmillaan seitsemän puolustusorientoitunutta pelaajaa: kolme topparia, kaksi laitapakkia ja kaksi keskikentän pohjimmaista. Joukkuepuolustus silti sekaisin, kun roolitus ei toimi eikä keskikentän pohjalle löydy pätevää miestä. Kante kun on loukkaantuneena ja Matic jostain käsittämättömästä myytiin Manchester Unitediin. Bakayoko on monipuolinen kahden suunnan box-to-box-pelaaja, mutta muodostaa Fabregasin kanssa reikäisen pohjaparin. Ei hötkyilevästä juoksukoneesta ja taitavasta laiskimuksesta ole puolustuslinjan suojelijoiksi.

Kloppin Liverpoolin keskeisin ongelma perustuu samaan: keskikentältä puuttuu pohja. Henderson ravaa laatikosta laatikkoon, virhealtis Can höntyilee itseään ulos, eikä Wijnaldumin tasapainottava rooli riitä epätasapainon poistamiseksi. Topparit tarvitsevat suojaa keskikentän ankkurilta, mutta Liverpoolissa eivät sitä saa. Kokematon Matip ja epävarma Lovren, jos jotkut, sitä kipeästi kaipaisivat. Älykkään ja kurinalaisen pohjapelaajan alla topparin on helppoa pelata, poimia marjat kakusta, mutta nyt topparikaksikko joutuu jatkuvasti epämukavuusalueilleen tekemään ratkaisuja, joissa epäonnistuvat.

Tilannetta ei paranna sähläävä maalivahti, joka tekee topparin tunnelmasta entistä pelokkaamman. Mignoletista ei ole johtamaan alakertaa sen enempää kuin Lovrenista tai Matipistakaan. Kun soppaan lisätään vasen pakki Moreno, jonka parhaat ominaisuudet ovat offensiivisia ja kokematon oikea pakki, kuka tahansa se vaihtoehdoista onkaan, ei ihme että omissa soi.

Samat ongelmat olivat olemassa jo Rodgersin aikana, eikä Klopp ole onnistunut hankinnoillaan tai taktisilla ratkaisuillaan tekemään mitään asian korjaamiseksi. Voittavaa maalivahtia ei ole hankittu, kuten ei myöskään johtavaa keskuspuolustajaa. Eikä keskikentän pohjapelaajaa, joka on joukkuepuolustuksen tärkein palanen. Yltiöpäinen prässipeli on tehnyt huterasta alakerrasta entistä haavoittuvaisemman, eikä Klopp löydä ongelmiin ratkaisuja.

Rakas naapuri Everton löysi ratkaisun erottamalla valmentajan, joka teki liikaa huonoja ratkaisuja. Koeman oli Kloppiakin enemmän eksyksissä ja seurajohdon ratkaisu oli varmasti oikea. Varsinkin jos onnistuvat saamaan tilalle rikkaan miehen Mourinhon Sean Dychen, Valioliigan parhaan managerin.

Dyche on tehnyt Burnleystä Valioliigatasolle vaikeasti voitettavan vakioseuran. Joukkuepuolustus toimii saumattomasti ja jokainen pelaaja sen lisäksi että tietää tehtävänäsä, myös tekee ne. Työmoraali on järkyttävän kova. Samoin taistelutahto ja halu laittaa kroppaa likoon joukkueen puolesta. Burnleyn pelaajat eivät väistele palloja tai käännä selkää, vaan blokkaavat niitä kasvot, vatsa ja kassit edellä. Eivät myöskään säästele taklauksissa tai kilometreissä. Puolustuspelin osalta selkeästi Valioliigan paras joukkue tällä hetkellä.

Burnleyn pelaajaryhmä on hämmästyttävän homogeeninen ja jonkun mielestä tasapaksu, mutta roolitukset toimivat. Työhevosten laumasta löytyy myös taitoa, vaikka suoraviivainen pelityyli sitä joskus piilottaakin. Yksi hyvien tulosten mahdollistajista on permanentti. Pelataan pelistä toiseen samalla kokoonpanolla ja systeemillä, jolloin jokainen pelaaja tuntee peli peliltä paremmin pelikaverinsa liikkeet ja teot. Se helpottaa olemista joka suuntaan. Toisaalta helppoa peluuttaa samalla permanentilla kun peli toimii ja pelaajat pysyvät ehjinä, mutta kumpi oli ensin, muna vai kana? Valmentajan kädenjälki näkyy siinäkin, että pelaajat pysyvät pelikykyisinä ja taktiikat toimii, eikä jatkuvasti tarvitse keksiä apupyörää uudelleen.

En usko, enkä toivo, että Everton saa Dychen uudeksi managerikseen. En näe syytä, miksi Dyche haluaisi lopettaa pitkäaikaisen laatutyönsä ja siirtyä Merseysiden kakkosjoukkueeseen taistelemaan putoamista vastaan. Ehkä Conte kaipaisi uusia haasteita ja vaihtaisi sinistä siniseen? Paras vaihtoehto olisi kuitenkin Sam Allardyce, joka osaa organisoida joukkuepuolustuksen ja tietää, ettei hyökkäyspelin tarvitse olla seksikästä ollakseen tehokasta. Puolustuspelin on oltava seksitöntä ollakseen kunnollista. Siinä ei ole sijaa omille luoville ratkaisuille tai mielihaluille. Konemainen joukkuepuolustus jauhaa nollapelejä ja pisteitä, jotka mahdollistavat pelaajapakan kykyihin nähden optimaalisen tuloksen.