Kompensaatiomies - Kolmen alakerta

Ensimmäinen Valioliigakierros tarjosi kahdeksan erilaista pelijärjestelmää. 4-2-3-1 oli edelleen suosituin, mutta sitä käytti enää seitsemän joukkuetta. Avauskierroksen hitti ja huti oli kolmen alakerta, jolla jengiään peluutti kuusi eri manageria.

Manchester City ja Everton aloittivat epätavallisessa 3-3-2-2 muodossa. Molemmilta joukueilta löytyy kolme erinomaista keskuspuolustajaa, Cityllä Kompany-Stones-Otamendi ja Evertonilla Keane-Williams-Jagielka. Yksi syy systeemin käyttöön saattaakin olla se, että kaikki kolme laatutopparia saadaan yhtä aikaa kentälle.

Kolmen alakerta vaatii toimiakseen vahvasti offensiiviset laitapakit, jotka tuovat peliin leveyden. Cityn Walker ja Danilo ovat kuin luotuja lentävän wing-backin rooliin ja sama pätee Evertonin Bainesiin. Colemanin ollessa loukkaantuneena oikeana pakkina pelasi nuori Calvert-Levein, joka on aiemmin tunnettu keskushyökkääjänä.

Koemanin ennakkoluuloton idea ei toiminut lainkaan, joten hän myönsi virheensä jo tauolla ja vaihtoi pelisysteemiksi tutun 4-2-3-1. Calvert-Levein siirtyi omalle paikalleen piikkiin ja Sandro-Rooney kaksikko putosi pykälän verran välihyökkääjien rooleihin.

City ja Everton pitivät ensimmäisellä kierroksella nollan ja voittivat pelinsä. Puolustuspeli toimi molemmilla moitteetta, sillä Brighton sai Cityä vastaan aikaiseksi vain kaksi laukausta maalia kohti ja Stoke Evertonia vastaan ainoastaan yhden. Hyökkäyspelin suhteen molemmilla jäi paljon petrattavaa. Mielenkiintoista nähdä maanantaina näiden kahden kohtaavan Manchesterissa. Guardiola pitää kiinni systeemistään, mutta uskon Koemanin lähtevän nöyremmin samalla 4-2-3-1:llä, jolla Hajduk Split kaatui torstaina Eurooppa-liigan ottelussa.

Neljä muuta kolmen alakerralla pelannutta joukkuetta toimivat muodossa 3-4-2-1 eli kahdella keskikentän pohjapelaajalla, kahdella välihyökkääjällä ja vain yhdellä kärjellä. Nämä kaikki, Stoke, Crystal Palace, Chelsea ja Arsenal, epäonnistuivat ottelussaan taktisesti, vaikka viimeksi mainittu saikin napattua voiton taktisen muutoksensa kautta.

Alakerrassa jos jossain permanentti, kokemus, kommunikointi ja yhteistyö ovat äärimmäisen tärkeitä asioita. Ideaalitilanteessa linja on pysynyt muuttumattomana pitkään ja pelaajat tietävät tehtävänsä selkäytimessä saakka. Pitkälti tähän perustuivat Leicesterin toissakautinen ja Chelsean viimekautinen mestaruus. 

Kolmen alakerralla pelaamisen ongelma on siinä, ettei se ole useimmille pelaajille kovinkaan tuttu. Pahaa jälkeä syntyy, kun sitä joutuu kivikovissa kilpapeleissä harjoittelemaan. Vieläpä pelaajilla, jotka eivät tunne toisiaan ja joutuvat pelaamaan itsensä kannalta vääränlaisella paikalla epäsopivaa roolia.

Chelsean kolmen alakerta muodostui Cahillin ulosajon jälkeen siten, että Luizin vierellä pelasivat tanskalainen Christensen ja saksalainen Rudiger, joista kumpikaan ei ollut pelannut Valioliigaa metriäkään. Kolmikko ei ollut myöskään koskaan pelannut kilpapelissä keskenään. En tiedä kieltä, jolla pyrkivät kommunikoimaan, mutta selvästikään he eivät tienneet mitä tekivät.

Arsenalin kolmen linja oli vastaavalla tavalla vieras ja kokematon. Uransa vasempana pakkina luonut Monreal pelasi oudossa liberoroolissa kahden Valioliigan suhteen kokemattoman topparin välissä. Kolasinacille ensimmäiset minuutit Englannin pääsarjatasolla, eikä Holdingillekaan montaa peliä Arsenalin paidassa ole kertynyt. Tekeminen oli karmeaa katseltavaa.

Arsenal pelastui, kun Wenger vaihtoi alakertaan neljän linjan ja vaihtomiehet Ramsey ja Giroud iskivät maalit mieheen. Nerokas ratkaisu managerilta toisaalta, mutta toisaalta: miksi pitää järjestää joukkueensa kuseen, ennenkuin laittaa kenttäryhmityksen kohdilleen? Veikkaan, että tämänpäiväisellä Stoke-vierailulla Arsenal palaa takaisin tuttuun neljän linjaan.

Stoken 3-4-2-1 ei toiminut kumpaankaan suuntaan, enkä yllättyisi, jos Hughes lähtisi kotipelissä Arsenalia vastaan 4-3-3-järjestelmällä. En yllättyisi myöskään siitä, että Stoke voittaisi ottelun, sillä Arsenalin pakka on sekaisin ja sillä on ollut aina vakavia vaikeuksia juuri Stokea vastaan. 

Crystal Palacen suoritus oli viikonlopun surkein. Frank De Boer haluaa pitää kiinni 3-4-2-1 systeemistään ja peluuttaa etelä-lontoolaisilla modernia eurooppalaista jalkapalloa, mutta projekti on tuomittu epäonnistumaan. Allardyce piti Palacen Valioliigassa fiksulla koutsauksellaan: laittoi joukkueen pelaamaan vahvuuksillaan. Suoraviivainen taistelupallo on nyt vaihtunut pikkunäppärään pimputteluun, eikä siitä seuraa mitään hyvää tälle joukkueelle.

Tänään Palacea helpottaa se, että Anfield Roadin isäntä Liverpool joutuu pelaamaan kolmannen pelinsä kahdeksan päivän sisään, eikä ammattilaisfutarikaan selviydy putken viimeisestä matsista pudottamatta tasoaan. Watfordia ja Hoffenheimia vastaan Liverpool pelasi samalla permanentilla ja nähtäväksi jää, riittääkö paukut Palacen kaatamiseen. Kierrätykseen ei ole kauheasti varaa, koska taso tippuu liian nopeasti. Ehkä tasoero on kuitenkin riittävän suuri Liverpoolin eduksi, eikä voittoon vaadita huippusuoritusta?