Aikamatkailu avartaa

Tälläkertaa on hiukan poikkeava ja vakavakin aihe, joka toivottavasti herättää ajatuksia itse kunkin päässä. Innoituksen tähän kirjoitukseen sain kesän aikana ympäri Etelä-Karjalaa tehtyjen geokätköily-/valokuvausreissujen jäljiltä. Matkanvarrelle on sattunut useampikin pieni maalaiskylä joissa kaltaiseni utelias kamerankantaja ja rappioromantiikan ystävän on ollut pakko vetää kiesi parkkiin ja tutkailla maisemia hiukan tarkemmin ja tallentaa niitä valokuviin, kun vielä on jotain menneestä elämästä jäljellä. Tosin olen tuota tehnyt jo monta vuotta ja onneksi olen, koska osaa noista kuvaamistani kohteista ei enää ole, vaan ajan hammas on jauhanut kohteet maan tasalle ihan itsekseen, mutta usein myös ihmisen nopeuttamana. Sinällään kyseessä on ikiaikainen elämänkaariprosessi siinä missä luonnon kiertokulku muutenkin, mutta kun kyseessä on ihmisen kädenjälki, niin sellaisen hitaan kuoleman näkeminen herättää aina tunteita ja varsinkin kysymyksiä….Paljon kysymyksiä.

Tyhjilleen jääneet liikerakennukset ovat suora muistutus siitä, että kannattaisi aina käyttää oman kylän palveluja eikä ajaa halpojen hintojen perässä isompiin keskuksiin. Tekee todella surulliseksi nähdä tyhjät kylän raitit, horsmaa kasvavat kaupan pihat, haalistuneet mainokset ja ylipäätään ankea yleisilme, joka kielii uskon ja toivon puutteesta. Toki poikkeuksiakin on. Yksi tällainen on Parikkalan Kirjavalan kylässä sijaitseva yli 80 vuotta samalla paikalla toiminut Röksän Kyläkauppa, joka on Suomen vanhin lajissaan. Naapurikylässä Uukuniemellä on myös kauppa joka ei ole suostunut kuolemaan, vaan sai juuri uudet jatkajat omalta kylältä. Eli vielä on toivoa ja uskoa joillakin, toivottavasti myös paikallisilla asukkailla. Pelkkien kesäasukkaiden roposilla kun ei kauppias koko talvea elä. Eikä tietysti haittaa ole siitäkään, jos vaikka uudisasukkaita kylille muuttaisi. Yhä useampi pystyy nykyään tekemään etätyötä kotoa käsin tai pyörittämään omaa yritystoimintaa, joten ei liene ihan pois suljettua, etteikö sitä voisi tehdä maaseudun rauhassakin, jossa joissakin paikoissa on jo jopa paremmat laajakaistat kuin kaupunkien esikaupunkialueilla.

Myös ihmisten koteja on tullut vastaan, lähinnä maatiloja ja kesämökkejä. Toki löytyy noita kohteita ihan kaupungeistakin, mutta syrjäseuduilla tuon kohtaaminen on paljon sydäntäriipaisevampaa. Vuosien varrella olen näitä kohteita löytänyt ja kuvannut pitkälti toistasataa tähän mennessä, niin ne tekevät aina vaikutuksen. Varsinkin kohteet jotka ovat olleet hylättyinä 30-40 vuotta, saavat esittämään kysymyksen ”Mikä tähän on johtanut?” Toisinaan on vastauksen saanut lähinaapurilta tai jopa kohteen omistajan sukulaiselta, mutta paljon on myös kohteita joista ei kaikesta päätellen kukaan ole ollut kiinnostunut sen jälkeen, kun viimeinen ihminen on sieltä poistunut…siis EI KUKAAN paitsi luonto! Se panee miettimään ihan todella ja saa mielikuvituksen laukkaan. Joissakin kohteissa ilmapiiri on suorastaan ahdistava, joten en ihmettelisi yhtään, jos niissä kummittelisi…toistaiseksi en ole törmännyt. Päiväsaikaanhan noissa kyllä käynkin, jo ihan oman turvallisuudenkin vuoksi.

Yksi suuri kysymys on myös se, että miksi kaikki on jätetty niille sijoilleen. Eikö ketään kiinnosta? Paitsi tietysti minunlaisiani uteliaita tutkimusmatkailijoita sen jälkeen kun ”vahinko” on jo tapahtunut. Oletukseni on, että sukulaisia ei enää ole tai asuvat kaukana ja vuosikymmenien jälkeen jopa kokonaan unohtaneet rakennuksen olemassaolon. Poissa silmistä, poissa mielestä. Kaikkein riipaisevinta on nähdä hämähäkinseitin ja pölyn kuorruttamat silmälasit keittiön pöydällä, pölyisen kahvikupin vieressä, aivan kuin lähtö olisi ollut niin äkillinen, että aika ja elämä talossa pysähtyi samantien. Pölyttyneet vaatteet naulakossa, vanhat valokuvat…osa todella vanhoja, unohdettuina tyhjään taloon. Filmikameralla tallennettu palanen historiaa ja ajankuvaa, jolla olisi varmasti arvoa museoiden arkistoissa, mutta minä vain valokuvaan vanhat kuvat, jätän jalanjälkeni ja poistun hämmentyneenä ihmisten välinpitämättömyydestä ja ihmisen elämänkaaren arvaamattomuudesta…