Hittaan kiiruhtamisen metodi

Säät ovat taas pienen kylmän kauden jälkeen hemmotelleet meitä täällä Saimaan rannoilla asujia viimepäivät. Ainakin olen näin huomannut naamakirjan päivityksistä ja tietysti ihan omakohtaisesta kokemuksestakin. Siitäkös sitä sitten viikonloppuna herkesin minäkin naatiskelemaan muun luomakunnan mukana. Toiset vietti iltaansa Imatran ajojen tai Suur-Saimaan muisteluajojen jälkilöylyissä Lappeenrannassa, mutta minä suunnistin illaksi taas Saimaan rannalle Taipalsaarelle nautiskelemaan illan lämmöstä, pehmeästä valosta ja auringonlaskusta ihan rannalla vaan ollen.

Että sitä voi ihmislapsi tulla hyvälle mielelle ihan vaan rannalla, vesirajan tuntumassa maatessa ja katsellessa kuinka kevyet aallot osuu rantakiviin ja roiskauttaa pienet pisarat kaaressa kiven yli. Laineiden vieno liplatus korvissa sai melkein uneliaaksi yhdessä pehmeän lämmön kanssa. Siihen olisi voinut vaikka nukahtaa, mutta ei kuitenkaan koska…

Roiskaus hyvää mieltä.

…kivien takaa purjehti esille silkkiuikku pesue iltakierrokselle. Heidän touhujaan oli mukava siinä seurailla ja taas kerran ihastella tämän maailman harmonisuutta ja kiirettömyyttä täällä Järvi-Suomessa. Tuollaista toimintaa katsellessa sitä rauhoittuu väkisinkin ja aivan varmasti stressitasot tippuisivat nollaan pahimmallakin työnarkomaanilla. Jos joku sellainen tätä lukee, niin kannattaa kyllä ottaa riski ja nollata päänsä tällä metodilla. Vaikutus kestää pidempään ja on hävyttömän halpaakin lystiä vielä. Ai minäkö muka hitaan elämäntyylin apostoli…en suinkaan, mutta ”Siperia opettaa” kuten sanonta kuuluu, eikä koskaan ole liian myöhäistä aloittaa, paitsi sitten just sen viimeisen hengenvedon hetkellä. Mietipä sitä!

Mihinkäs tässä kiire...

Yksi ihminen kun ei tätä maailmaa voi pelastaa eikä kukaan ole korvaamaton, vaikka moni niin itsestään luulee. Väitän, että se on harhaa ja tekosyy kaihtaa jotain muuta. Todennäköisesti omaa peilikuvaansa, koska monelle nykyihmiselle on hirvittävän pelottava ajatus hiljentyä VAIN ITSENSÄ kanssa ja kuunnella sieluaan ja ruumistaan. Mutta se kannattaa…pidä henkilökohtainen kehityskeskustelu jossa olet läsnä vain sinä.

Voi olla, että keskustelu onnistuu hyvin jo heti ensiyrittämällä, mutta ellei, niin sitten palasissa ja pikkuhiljaa kohti välitavoitteita. Luonnonrauhassa tuo kehityskeskustelu itsensä kanssa onnistuu parhaiten. Metsät ja järvien tai merien rannat ovat erinomaisia paikkoja. Illan ja yön pimeinä tunteina kannattaa heittä itsensä selälleen ja kuunnella yötä ja katsoa tähtitaivasta. Siinä menee mittasuhteet kummasti kohdalleen ja aiemmin isot asiat alkavat kummasti vaikuttaa pienemmiltä.

Kuuleeko yö...?

Monella on varmaan nyt kesäloma päällä ja kaikenlaista puuhaa suunniteltuna, mutta muistakaa myös levätä. Elämä ei voi eikä saa olla jatkuvaa suorittamista. Maailma on ollut valmis jo miljoonia vuosia, loppu on sen tuunaamista, mutta sitäkään ei pidä tehdä kiireessä ja hutiloiden…kuten nykyään näyttää trendi olevan. Savolaiset ovat olleet tässäkin asiassa viisaita ja kehittäneet Hittaan kiiruhtamisen metodin:

Elä kiireellä immeinen ihtees pilloo,
hermos jos männöö, onko siitä illoo?
Elä pikajunan vaahtia hössötä aena,
vuan päevälläkkii joskus piäs pehkuu paena.
Toppuuta joskus tuo tulinen tahti.
Kokkeele mittee on tuo ruokalevon mahti!
Kohta jo huomoot kuinka oes sommoo,
katkasta virta, antoo hermoille lommoo!

Siinähän se!