Kylmästä lämpimään

Kuuma kesä oli ja meni ja on minulle enää muisto vain, kun näin luonto-orientoitunut ihminen on viime kuukausina joutunut vapaa-ajan puutteen vuoksi viettämään enemmän aikaa urbaanissa ympäristössä kuin luonnonhelmassa.

Ei sillä että citykävely huono vaihtoehto olisi, varsinkin kun tämä Lappeenranta on viime vuosina muuttunut enempi kaupunkimaiseen suuntaan. Kaupungin keskusta alkaa viimeinkin jo näyttää cityltä eikä miltään pikkukaupungilta. Harhaahan se on, koska ei niitä ”pilvenpiirtäjiä” niin montaa ole, mutta massiivisuutta löytyy siinä määrin, että ihmiset sinne keskelle hukkuu jonnekin. Näin monet sanovat, kun on kuulemma niin kovin autiot kadut nykyään. Se on sinällään jännä juttu, kun ei varmaan koskaan ennen ole Lappeenrannan keskusta-alueella ollut niin paljon asuntoja kuin nyt. Ihmiset vaan ovat nykyään niin mukavuudenhaluisia, että menevät mieluummin kylmästä lämpimään kotiinsa tai harrastuksiensa pariin. Tämä ihmiskato on monen tekijän summa ja uusi normaali, mihin on vain totuttava, joten jätän tämän aiheen ruotimisen nyt tällä kertaa tähän, koska tätä polemiikkia käydään sosiaalisen median ja lehtien palstoilla jo ihan riittävästi.

Somessa vietettävän ajan sijaan olen yrittänyt löytää kuvauksellisia näkymiä tästä mielestäni turhaan parjatusta kivierämaasta. Kun lähtee avoimin mielin ja silmin katuja tallaamaan, niin kyllä sitä kuvattavaa löytyy. Varsinkin hämärään ja pimeään aikaan. Noiden hämärän ja voimakaskontrastisten näkymien tallentaminen vaatii myös kuvausvälineeltä enemmän ja luonnollisesti pitää myös ymmärtää valokuvauksen perusteitakin, sekä osata käyttää omaa kameraansa. Samat valokuvan ottamisen perus periaatteet pätevät kuitenkin sekä luonto että katukuvauksessa, kun ääriolosuhteissa toimitaan. Ääriolosuhteissa saa myös niitä parempia, ja jos onni oikein potkii, niin myös ainutkertaisia valokuvia. Ainakin minulla, tuossa pieni haasteellisuus on se voima, joka saa lähtemään iltaisin liikkeelle satoi tai ei. Märät kaupungin kadut heijastuksineen ovat mitä parhainta materiaalia hyville valokuville.

Toinen tekijä joka saa lähtemään kuvakävelylle on tunnelma. Pimentyneessä kaupungissa valoineen on jotain maagista. Päivisin silmiinpistävä ja välillä rumakin monenkirjava arkkitehtuuri katoaa yön pimeyteen. Muodot, linjat, varjot ja eriväriset valot heijastuksineen sekä kohdalle sattuvat yksittäiset kulkijat luovat toisenlaisen todellisuuden, johon voi hakea kuvillaan elokuvamaisia näkymiä ja tunnelmia. Välillä tuntuu, että tunnin parin kuvauslenkki vastaa parin viikon lomaa, kun tulee keskityttyä niin voimallisesti ympäristön havainnointiin ja kuvaustilaisuuksien ennakointiin ja odottamiseen. Itse asiassa ihan sama tapahtuu luontokuvauksessakin. Hetkittäinen seisoskelu ja/tai päätön pyöriskely ympäriinsä näyttää lienee sivullisten silmin jokseenkin oudolta, mutta näin geokätköilyn harrastajanakin siitä ei itse enää jaksa kauheasti välittää. Toki välillä joku saattaa kysyä, jotta onko jotain hukassa...?

Kolmas mukava tekijä citykävelyssä on se, ettei tarvitse kantaa eväitä mukanaan tai pääsee lämmittelemään, jos ja kun kylmä iskee. Kaupungista löytyy avoimia ovia lämpöön ja ruokailumahdollisuuksia iltaisinkin jos nälkä yllättää. Valinnanvaraa on ja itse päätin kokeilla pitkästä aikaa lähes juurilleen palannutta, uutta Iso-Kristiinan Rossoa Hotelli Lappeen alakerrassa, valinta oli siksikin helppo, että olen Italialaisen(kin) keittiön suuri ystävä. Ravintolaan on helppo tulla, kun etsii silmiinsä legendaarisen Hotelli Lappeen discopallon. Siellä se katossa edelleen komeana roikkuu ja Rosson pääsisäänkäynti on sen alla. Eli eikun sisään!

Jo ensi silmäyksellä paikka tuntuu kotoisalta. Nälkäinen kuvakävelijä toivotettiin heti tervetulleeksi ja ravintolan tummasävyinen sisustus saivat heti aikaan lämpimän tunteen, vaikka ehdin olla sisätiloissa vasta pari minuuttia. Heti alkuun silmiin osui houkuttelevasti baaritiski ja selvästi ammattinsa osaava henkilökunta näki varmaan silmistäni, että nyt olisi drinkin paikka. Mukava pöytä löytyi samantien ja aperitiiviksi valkkasin viimekesän hitin Aperol Spritzin.

Ruokalistoja selatessa saapui paikalle myös Heidi ja Raisa, jotka pitävät kimpassa Sparkling Friends blogia. Nälkä oli jo melkoinen, joten alkupaloiksi valittiin Capra, joka sisälsi taivaallisen makuisella hunajalla voideltua vuohenjuustoa, granaattiomenaa ja yrttisalaatin. Toiseksi vaihtoehdoksi valittiin Brusetta Camberetti, joka sisälsi rapeaksi paahdettua focaccia-leipää ja katkarapuja yrittivalkosipulikastikkeessa sekä yrttisalaattia ja sitruunaa.

Alkupalojen jälkeen jatkettiin menujen läpikäyntiä ja päädyimme Roomalaiseen illalliseen -La Serata Romana- joka pitää sisällään antipastolautasen, neljä eri roomalaista pizzavaihtoehtoa ja jälkiruoaksi panna cottaa. Juomasuosituksetkin kyseiselle kokonaisuudelle oli jo valmiiksi mietitty. Ihanan helppoa ja vaivatonta! Juuri sitä mitä nälkäinen katukuvaaja tähän aikaan illasta tarvitsi! Antipastolautanen, joka sisälsi melonia, kasviksia, ilmakuivattua kinkkua, mozzarellaa ja hirmuisen maukasta tuoretta valkosipulileipää oli herkullinen ja juuri sopiva kolmelle hengelle, kun miettii että olisi vielä pizzat ja jälkiruoka tulossa. Juomaksi valittiin Montiggl Riesling valkoviiniä, mikä osoittautui oivalliseksi valinnaksi ruokien kanssa nautittavaksi.

Alkupalojen jälkeen olikin sitten pizzojen vuoro ja meidän valintamme olivat kylmäsavulohi pizza Rustica Mare sekä broilerinfilee pizza Rustica Pollo. Molemmissa tuli mukana vielä tomaattivalkosipulidippi kaikkien muiden ainesosien lisäksi. Pizzoja odotellessa oli mahdollisuus jututtaa myös henkilökuntaa ja selvisi sekin, että vaikka Rosso on ketjuravintola, niin lähes kaikki tehdään itse käsityönä. Esimerkiksi leivät ja pizzataikinat leivotaan omalla reseptillä, lihat leikataan itse, kaikki kastikkeet tehdään alusta loppuun itse. Koska olen itse sitä tyyppiä, joka ei usko ennen kuin näkee, niin olihan sitä päästävä käymään kyökin puolella toteamassa asia ja näin tosiaan on. Näin vain asiakkaana ravintolapalveluja käyttävänä, jouduin korjaamaan hiukan käsitystäni ketjuravintoloista.

Pizzatkin valmistuivat siinä omien silmien edessä ja siinä ei tosiaan mennyt kauan kun pääsi nauttimaan lopputuloksesta. Itse pidän itseäni hyvänä pizzantekijänä -ja niin pitää jälkikasvu ja sukulaisetkin- mutta on reilusti tunnustettava, että osataan sitä Rossosakin. Maukas ja sopivan rapea pohja, vaikka se roomalaisessa pizzassa onkin normaalia hiukan paksumpi. Minua miellytti eritoten se, että juustoa ei oltu käytetty ylenmäärin, vaan hillitysti ja sopivassa suhteessa muihin ainesosiin nähden. Tämä teki pizzasta kevyemmän ja vähemmän rasvaisemman. Tuota juuston vähentämistä pitää kokeilla myös itsekin.

Pizzan herkullinen jälkimaku vielä kielenpäällä tuli sitten jälkiruoan vuoro. Tähän menuun kuului Piccolo Panna Cotta eli pienessä snapsilasissa tarjoiltu perinteinen italialainen jälkiruoka. Pinnalla oli ohut ja maukas Rosson oma mansikkakastike ja tuoreita marjoja. Jälkkärin kyytipojaksi otin itse Vecchia Romagna:n, joka on italialainen mausteinen brandy. Erittäin hyvä yhdistelmä Panna Cotta:n kanssa. Toisena vaihtoehtona on pirteä sitruunalikööri Limonchello. Jälkiruoka oli sopivan kokoinen päätös tälle Roomalaiselle Illalliselle. Tosin tuota panna cottaa olisin voinut syödä vaikka miten paljon, tuppaa nuo Italialaisen keittiön jälkiruoat olemaan minun heikkouteni siinä missä pizzatkin.

Siinäpä se kaikessa rauhassa aterioidessa menikin rapiat parituntia ja kylmästä ollut enää tietoakaan, joten oli sitten aika siirtyä takaisin kylmille kaduille. Olo oli ehkä hivenen ähkyn puolella, joten päätin vielä tehdä pienen kävelylenkin entistäkin pimeämmässä kaupungissa ennen perusleiriin siirtymistä. Siinä kävellessä tuumailin jälleen kerran, että kyllä meidän Lappeenrantalaisten kelpaa tällä asua. Kaupungissa on erinomaisia ravintoloita kuten Rosso Iso-Kristiina, vallan mainioita kahviloita moneen lähtöön ja kulttuurielämäkin kukoistaa virkeämpänä kuin ikinä. Jos ei tästä kaupungista tekemistä ja nähtävää löydy itse kullekin, niin on syytä katsoa peiliin, vika on silloin korvien välissä.

Ennenkaikkea pitää kuitenkin muistaa syödä hyvin että jaksaa rientää riennoissa, joten menkää Iso- Kristiinan Rossoon jos vaan mahdutte. Veikkaan että täyttä tulee olemaan, mutta ootelkaa siinä peilipallon alla ja pistäkää vaikka boogie päälle löysin lantein 😊