Monta syytä mennä maalle

Se joka on blogikirjoituksiani seurannut, on varmaan jo tietoinen, miten tärkeäksi koen maaseudun elinvoimaisuuden säilyttämisen ja miten ihailen ja arvostan ihmisiä, jotka ennakkoluulottomasti ja rohkeasti tekevät omia ratkaisujaan elämänlaatunsa parantamiseksi ja jopa muuttavat haja-asutusalueelle tuoden sinne uutta elämää ja toimintaa. Toinen lempiteemoistani on työ- ja vapaa-ajan tasapainossa pitäminen, josta kirjoitin jo kesällä. Tällä kertaa palaan taas näihin teemoihin, kun tulivat niin kivasti keskusteluissa esille reissuillani Etelä-Karjalassa ja vaihteeksi myös Kymenlaakson puolella Pyhtäällä jossa myös tutkiskelin uusia paikkoja geokätköilyn sekä luonto-ja kulttuurimatkailun puitteissa.

Etukäteisvalmisteluja ja suunnittelua

Kuten aina, kun uuteen paikkaan menee, tulee tehtyä etukäteisvalmisteluja ja suunnittelua kulkureittien optimoimiseksi. Tässä samassa yhteydessä löysin myös mielenkiintoisilta kuullostavia kohteita Lappeenrannan Rutolasta ja Kymenlaakson puolelta Pyhtäältä. Lappeenrannan Rutolassa on paljon alueen vanhan sahateollisuuden raunioita ja Salpalinjan puolustusrakennelmia sekä myös ihan ehtaa virkeää yritystoimintaa kaiken historian maanmerkkien keskellä. Pyhtään Kiviniemessä minua kiinnosti puolestaan yli 14 vuotta vanha geokätkö Tonttuvuori nimisellä kalliomäellä Suomenlahden rannalla sekä Kiviniemen Kartano. 

Ja sitten matkaan!

Aamulla Lappeenrannasta Pyhtäälle lähtiessä jouduin auton tuulilasinkin skraappaamaan ensimmäistä kertaa tänä syksynä ja tienpinnatkin olivat melkoisen livekkäässä kunnossa, mutta onneksi olin jo viikonloppuna vaihtanut kiesiin talvikitkat alle, niin ei matkanteko ollut ainakaan siitä kiinni.

Liukas ja mutkainen tie Ylämaalla.

Koska tuo Tonttuvuori kätkö oli ainoa koko niemessä, olihan se käytävä sieltä etsimässä. Matkalla kätkölle tie kapeni kapenemistaan ja ajattelin jo hiljaa mielessäni, että mihinköhän ongelmiin sitä taas kätkönhimossa itsensä johdattaa. Aavistuksista huolimatta ja ongelmitta, melko lähelle kätköä sain geomobiilin parkkeerattua ja loput parisataa metriä sitten patikoin komeaa kalliorinnettä ylöspäin kohti loppukoordinaatteja. Matkalla näin tuoreita hirven jälkiäkin sammalessa, mutta valitettavasti itse eläimistä ei näkynyt vilahdustakaan, kuten ei tontuistakaan. Kerrankin olisi ollut kuvausvälinekin valmiina, mutta aina ei voi onnistaa. Kätkön suhteen onneksi oli onni myötä ja se paikantui helposti. Sitten olikin paremmin aikaa katsella Tonttuvuorelta avautuvia maisemia Suomenlahdelle ja varsin komeat oli. Etenkin aurinkoisena syyspäivänä. Ihan piti panoraamakuva ottaa, että pääsee maisema kunnolla oikeuksiinsa.

Kyllä geohortoilijan kelpaa!

Pyhtään toinen pääkohteeni oli Kiviniemen Kartano, jonka tiluksien kirjattu historia ulottuu vuoteen 1571. ”Yllättäen” nuokin kirjaukset löytyvät verottajan papereista. Itse nykyinen kartano on todennäköisesti vanha pappilan päärakennus, joka on siirretty alueelle joskus 1800-luvun alkupuolella. Sen jälkeen sekä tilukset että siellä oleva rakennuskanta ovat nähneet paljon elämää ja kokeneet moninaisia vaiheita. Joskus sitä toivoo, että seinät oikeasti osaisivat puhua, sillä niin mielenkiintoiselta tuo historia kuulosti nykyisten omistajien Hannu ja Jaana Rinteen suusta kuultuna.

Jaana ja Hannu talvipesässään.

Valitettavasti menneisyyden vaiheista ei toistaiseksi ole löydetty kuin rippeitä sekä dokumentteina että valokuvina, mutta vielä on Suomen, Ruotsin- ja Venäjän vallan aikaisia arkistoja tutkimatta. Ehkä niistä vielä jotain uutta tietoa löytyy.

Kivinemen Kartanon lokakuinen pihapiiri.

Nykyiset omistajat pelastivat kartanon lopulliselta tuholta 2000-luvun alussa ja siitä on tullut heidän kotinsa, elämäntehtävänsä ja suorastaan elämäntapa. Tuo rakkaus vanhoihin rakennuksiin ja niiden hengen vaalimiseen myös konkretisoituu päärakennuksessa ja vielä jäljellä olevissa ulkorakennuksissa. Tehty työ on tehty tyylillä ja kartanon värikästä historiaa kunnioittaen sekä vanhoja perinteisiä käsityötaitoja hyödyntäen. Esimerkiksi osa käytetyistä maaleista on valmistettu itse luonnollisista raaka-aineista. Myös muissa ratkaisuissa on hyödynnetty muiden purettujen rakennusten osia mm. vanhoja ikkunoita, ovia ja muita osia, jotka vain voi kierrättää uusiokäyttöön. Merkillepantavaa on myös, että huomiota on kiinnitetty pieniinkin yksityiskohtiin, kuten esimerkiksi sähköjohtoihin ja pistorasioihin, jotka eivät ole perus rautakauppa bulkkitavaraa. Ainakin itselleni valokuvaajana tuollaiset yksityiskohdat ovat tärkeitä joihin silmäni tarttuu heti ja antavat paikalle oman leimansa.

Parhaillaan heillä on työnalla ulkorakennus, johon tulee pieni puutyöverstas sekä maalaamo, takalla varustettu hiljainen huone heidän ystäviensä vierailuja varten sekä yleisö WC kartanossa pidettäviä tapahtumia varten. Kartanomiljöön kunnostusta tehdään osin Leader Sepran myöntämän maaseudun yritysrahoituksen avulla. Kyseistä rahoitusta voivat hakea kaupunkikeskustojen ulkopuolella toimivat yritykset, joilla katsotaan olevan edellytykset kannattavaan liiketoimintaan ja maaseudun elinvoimaisuuden lisäämiseen. Rahoitusta voi hakea ELY-keskukselta tai paikalliselta Leader-ryhmältä. Mielestäni erittäin hyvä keino ennaltaehkäistä maaseudun autioitumista. Rinteen pariskuntakin on oiva esimerkki siitä, että maaseudulla todella kannattaa yrittää ja tuoda sinne jotain jopa uudenlaista elämää. He ovat järjestäneet kartanossa erilaisia yleisötapahtumia ja ovat saaneet toiminnastaan myös tunnustusta maaseudun elävöittäjinä.

Vanhat ovet ovat vaan niin upeita!

Kartanon pihapiiristä löytyy myös upea vierastalo, jota vuokrataan majoittujille. Ja kun Suomessa ollaan niin idyllinen puulämmitteinen rantasauna meren äärellä, kuuluu luonnollisesti myös palveluihin.

Vaikka tuonne kartanolle olisin voinut jäädä asumaankin, niin olihan sitä lähdettävä kuitenkin takaisin Lappeenrantaan. Paluumatkalla pysähtelin noukkimaan VT26 varrella olevia geokätköjä, joita ei montaa ollut, mutta sitäkin mielenkiintoisemmissa paikoissa nekin vähät. Esimerkiksi vanha kivisilta Ihamaalla on varsin komea rakennelma, joka ylittää pienen vuolaana virtaavan Mustajoen. Monikohan on tuota ohiajaessaan edes huomannut, vaikka on ihan tien vieressä uuden sillan kupeessa. Ihan hitokseen kaunis paikka.

Mustajoen ylittävä vanha kivisilta.

Toinen mielenkiintoinen kätkötetty kohde on Salo-Turkian lähellä, vajaa sata metriä valtatiestä oleva Hitonharjun Pirunpesä. Olen aika monta luolaa ja jääkauden muovaamaa onkaloa nähnyt, mutten kertaakaan ollut vielä moiseen reikään Suomen peruskalliossa törmännyt. Aukko oli sen verran iso, että siitä hoikka aikuinenkin mahtuu sisälle menemään. Syvyyttä onkalolla on noin metri ja leveyttä jonkin verran enemmän. Enpä olisi tästäkään paikasta tiennyt mitään ilman kätköilyharrastusta. Tässä kohtaa otin myös tämän syksyn ensimmäisen kaatumisenkin, kun pirunpesää kuvatessa vaelluskenkä lipesi märällä rapakivellä. Onneksi en pirunpesään tippunut kameroineni ja onneksi kamerassa oli vastavalosuoja ja suodinlasi paikoillaan. Muuten olisi saattanut objektiivin etulinssi saada pientä osumaa. Eli ei tuo kätköilykään ihan riskitöntä ole.

Kaikenlaisiin koloihin sitä pirulaisetkin pesiään tekee.

Etelä-Karjalan puolella kävin pitkästä aikaa maaseutukierroksella Lappeenrannan Rutolassa, josta löytyy paljon historian jäänteitä 1900-luvun alusta sotavuosiin. Alueella on paljon raunioita metsäteollisuuden jäljiltä ja tietysti nuo paikat ovat myös geokätkötetty, mikä on hyvä, koska ovat mielenkiintoisia paikkoja ei vain historiansa vuoksi, mutta myös visuaalisesti. Ainakin jos tykkää rappioromantiikasta kuten minä. Rutola on tunnettu myös laajoista Salpalinjan bunkkerirakenteista, joista osa on julkisesti avoinna kaikille, mutta osaan pääsee sisälle vain virallisen Salpalinja oppaan kanssa. Nämä Salpalinjan kohteiden opasteet ja oppaiden koulutuskin on rahoitettu Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen ja Leader Länsi-Saimaan kautta. Tällä kertaa perehdyin kuitenkin vain tarkemmin metsäteollisuuden jäänteisiin, koska siellä oli yksi geokätkö vielä löytämättä.

Rutolan vanhan sahan rauniot.

Kaikki kohteet ovat hyvien polkujen ja/tai teiden päässä ja varsilla, niin huonompijalkainenkin noihin kyllä lähelle pääsee. Kohteiden vierestä löytyy myös infotaulut, joista lukea paikan historiasta. Vanhan tukinuittorännin vieressä on myös Saimaan-ja Kymijoen yhdistävän melontareitin yksi lähtö-/levähdyspiste sekä hyväkuntoinen laavu, jonka puuvarastossa oli ainakin käydessäni reilusti itse työstettävää puuta tulien tekoa varten.

Vanha tukinuittoränni.

Rutolassa toimii myös tuore puualan käsityöyrittäjä puuluoja Ville Naumanen, jonka vuoden ikäinen Luomus Woodworks yritys ponnahti kunnolla julkisuuteen, kun Ville valmisti suuren suosion saaneet kahvimitat Lappeenrannan keskustasta kaadettujen vanhojen lehmusten jäänteistä, Suomen parhaaksi kahvipaahtimoksi, kesällä 2017 valitulle Lehmus Roasterylle. Kerrassaan loistavaa innovointia! Kahvimitat myytiin loppuun samantien ja uusi erä oli vierailuni hetkellä juuri odottamassa lähtöä myytäväksi. Koska jokainen mitta on Villen omin käsin työstämä uniikki kappale, niin pakko ehtiä itsekin hakemaan, kun myöhästyin edellisestä lähdöstä. Toinen suosiota saanut artikkeli on boulderointilauta, jotka niin ikään ovat uniikkeja kappaleita ja toimivat poissa käytössä ollessaan sisustuselementtinäkin. Ovat nimittäin upeaa käsityötä ja puun oma luonnollinen kuviointi on jo itsessään kaunis, varsinkin kun se on sahattu ja hiottu oikein ja viimeistelty rakkaudella.

Ville ja viimosen päälle tehty boulderointilauta.

Huomionarvoista on myös se, että Ville ei käytä puutöissään lainkaan rautaisia nauloja tai ruuveja, vaan pelkästään puuliitoksia.

Villen tekemä naulaton ja ruuviton pöytä.

Villen polku yrittäjäksi on sekin vaikuttava osoitus rohkeudesta ja koko elämänmittaisen harrastuksen kautta saadun kokemuksen hyödyntäminen yritystoiminnassa. Mikä tuohon sitten johti? Miksi ihminen, jolla on säännöllinen kuukausipalkka ja vakaa työpaikka päättää lopettaa työnsä ja ryhtyä toteuttamaan itseään ja omia unelmiaan, ilman täyttä varmuutta tulevasta toimeentulosta? Syitä tuohon on monia, ja ne ovat aina yksilöllisiä, mutta pääsääntöisesti pitkällisen harkinnan tuloksia. Tässä kohtaa on nyt sitten hyvä vetää tämä ns. ”slow life” -kortti esiin ja tullaan nyt siihen minun toiseen lempiteemoistani, eli työ- ja vapaa-ajan tasapainottamiseen. Tässä nykyisin hektisessä ja suorituskeskeisessä maailmassa on todella helppo antaa ihan huomaamatta sielunsa kokonaan työn pirulle. Enkä nyt sano, että kenenkään ei palkkatyötä pidä tekemän ja yhteiskunnan rahoilla elämän, vaan puhun tasapainon pitämisestä ja omien yksilöllisten rajojen tunnistamisesta ja tunnustamisesta.

Elä kiireellä immeinen ihtees pilloo

Työ ei saa tulla elämäntavaksi, joka täyttää päivät aamusta aamuun. Ihmisen mieli ja fysiikka ei pitkään jatkuvaa stressitilaa pidemmän päälle kestä, ja jo kauan ennen kuin itse huomaa menneensä liian pitkälle, läheiset ja ystävät sen ovat todennäköisesti jo huomanneet ja mahdollisesti jo vihjailleetkin asianosaiselle asiasta. Toinen juttu on sitten se, meneekö viesti perille. Oman kokemuksen pohjalta ja liian monta tapausta nähneenä voin sanoa, että yleensä ei, joten loppujen lopuksi mennään sitten aina vaikeimman tien kautta eli vasta sitten kun pakko tehdä elämänmuutos. Kannattaa siis opetella kuuntelemaan ainakin läheisiään ja etenkin itseään aikatauluhelvetin keskellä. Lepo on ihan hyväksyttävää ja suorastaan suotavaa, vaikka kesken työpäivän, jos siltä tuntuu. Tiedän ja olen ollut työssäkin yrityksissä, joilla on jopa varattu oma hiljainen huone lyhyitä itsensä sammuttamistuokioita varten.

Lappeenrannan Rutolassa on täydellinen paikka hengähtämiseen.

Tämä on ollut tarina myös Luomus Woodworksin synnyn takana, ja onneksi tässä tapauksessa tuo kamppailu työn pirua vastaan voitettiin ja elämän suuri haave toteutui. Ei Luomus Woodworksiakaan Villen yksin tarvinnut ulos pykeltää, vaan synnytyksessä oli mukana Lappeenrannan kaupungin yrityspalveluyksikkö Wirma ja sen asiantuntijat sekä Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen asiantuntijat ja rahoituskanavat. Ei nuokaan tietysti tule automaattisesti kuin Manulle se illallinen, vaan pitää osata kysyä ja pyytää apua.

Yleensä missä aloittava yritys eniten apua tarvitsee ja mikä on yksi tärkeimmistä asioista mihin pitää panostaa jo heti alussa, on markkinointi. Siihen tarvitaan rahaa, ja jos ei omaa pääomaa vielä ole -kuten yleensä ei ole, ainakaan riittävästi- niin esimerkiksi paikalliselta ELY-keskukselta tai Leader-ryhmältä on saatavissa perustamistukea maaseudulla toimiville yrityksille, jos vain ymmärtää hakea. Tuolla summalla voi sitten kouluttaa itseään ja hankkia tarvittavia asiantuntijapalveluita, jotta voi markkinoinnissa tehdä heti alkujaan oikeita asioita ja vältetään pahimmat virheet. Kun oppii tekemään kerralla asiat oikein, niin ei pala rahaa ja aikaa harjoitteluun, vaan voi keskittyä paremmin tuote- ja palvelukehitykseen ja tietysti itse palvelun tuottamiseen ja ennen kaikkea saa paremmat mahdollisuudet huolettomaan vapaa-aikaankin.

Keskimääräistä tasokkaampi pihakeittiö made by Ville Naumanen.

Jos tähän loppuun vielä yritän solmia kaikki edelliset langanpäät yhteen, niin se viesti, mitä halusin tällä pitkällä kertomuksella sanoa, on: Kuuntele ympäristöäsi ja itseäsi, ole rohkea ratkaisuissasi, ja suhtaudu muutokseen aina mahdollisuutena. Vaikka tuo lause on suorastaan kliseinen, niin se nyt vaan on totta. Suhtaudu kaikkeen uuteen ennakkoluulottomasti ja haasta itsesi. Silloin kun tuntuu siltä, että tarvitset lepoa ja antaa tilaa ajatuksille, niin ota se aika ja mene vaikka luontoon. Ajan ei tarvitse olla pitkä, mutta riittävä. Sen tuntee kyllä, kun olet valmis palaamaan.

Jos tuntuu että tarvitset jossain asiassa neuvoja ja apua niin etsi pyydä niitä. Sitä on nimittäin tarjolla asiaan kuin asiaan ja jopa ilmaiseksi. Kaikkea ei tarvitse aina keksiä ja kokeilla itse.

Vapaa-ajan varalle etsi itsellesi harrastus, jossa joudut keskittymään ihan johonkin muuhun kuin työasioihin. Esimerkiksi valokuvaus, geokätköily ja patikointi ovat erinomaisia vaihtoehtoja. Kaikkia noita voi tehdä nautiskellen ja kiireettömästi, voi liikkua ja nauttia luonnosta ja hengittää raikasta ilmaa, mutta samalla saa kuitenkin haastaa itsensä.

Tärkeintä on kuitenkin, että olet armollinen itsellesi. Aina ei todellakaan tarvitse.