Valoja jahtaamassa

Pääsin kuin pääsinkin tänä kesänä vielä viettämään ainakin yhden yön ulkona leiriolosuhteissa. Katselin keskiviikon ja torstain välistä sääennustusta sillä silmällä, että nyt voisi olla mahkuja toteuttaa yönyli kuvauskeikka Suur-Saimaalla sijaitsevan Kyläniemen Rastiniemeen. Sääennusteen mukaan taivaan piti kirkastua yötä kohden, mutta ihan täysin ideaaliset eivät olosuhteet olleet, kaikesta huolimatta ihan olen tyytyväinen retken saldoon. Lopullisen lähtöpäätöksenkin tein vasta illalla seiskan jälkeen, kun tuonne on tietä pitkin matkaa kuitenkin hiukan yli sata kilometriä perusleiristä. Linnuntietä vaan vajaa 30, mutta minkäs teet kun venhoa en omista. Teltta, makuupussi, eväät ja tulentekovälineet ja tietysti kameralaukku kiesiin ja eikun menoksi.

...eikun menoksi…

Tämä reissu oli tarkoitus tehdä puhtaasti luontoretkeilyn ja valokuvauksen puitteissa, mutta niinhän siinä taas kävi, että yksi geokätkö kirjaimellisesti tupsahti eteen ja en sen seireeninomaista kutsua voinut taaskaan vastustaa. Heikon luonnon lisäksi, pääasiallinen syy oli se, että kyseessä oli ihan uusi kätkö Kyläniemen lossin vieressä. Minulla oli nimittäin realistinen mahdollisuus saada siitä FTF (First To Find) meriitti eli ensimmäinen kyseisen kätkön löytänyt henkilö, mutta tällä kertaa myöhästyin varttitunnin. Olisi pitänyt pähkäillä lähtemistään vartin vähemmän, mutta sain kuitenkin kunniakkaan STF:n eli kätkön toisena löytänyt henkilö meriitin. Jälleen pysyi kätkökartta Kyläniemen osalta 100% hymynaamojen täyttämänä!

Vielä olis Kyläniemessä monelle kätkölle tilaa!

Lossikin oli kätkön loggauksen ajan onneksi juuri tuomassa lastissa ollutta tukkirekkaa mantereen puolelle, joten pääsin ajamaan sen jälkeen suoraan kyytiin ja kohti Rastiniemeä. Ilta alkoi jo hämärtää ja taivas oli vielä osin pilvessä, mutta tälläkertaa ei Kyläniemen pääraitilla onneksi ollut hirviä liikenteessä. Edellisellä reissulla kesäkuussa oli ja sain niistä jopa valokuvatkin. Nyt tuskin olisin malttanutkaan pysähtyä niiden takia, koska halusin saada teltan pystyyn ennen pimeän laskeutumista.

Rastiniemi tunkee itsensä keskelle selkävesiä, joten sinne pääsee tuuli puhaltamaan molemmin puolin. Hiukan sai teltan virityksen kanssa taiteilla tuulen vuoksi, mutta kokemuksella ja viekkaudella sain sen pystyyn. Touhutessa tuli jo pieni nälkäkin, joten ensimmäinen satsi eväsleipiä kitusiin ja mustaherukkamehulla huuhtelin ne alas. Siinä syödessä olikin samalla hyvä suunnitella kuvausjuttuja. Hämärä oli jo vahvasti taittumassa pimeyden puolelle, joten jalustan käyttö ja pidempi valotusaika oli pakolliset. Onneksi puolikuu pääsi pilvikaistaleiden välistä värjäämään maisemaa omalla kelmeällä valollaan, joten selvisin vielä pienillä ISO arvoilla.

Myöhäisen illan valoa Suur-Saimaalla, Kyläniemessä.

Tarkoitukseni oli saada linnunratakuvia, mutta taivaan pilvisyys esti nuo aikeet, joten keskityin sitten kuvamaan pilviä ja aaltoilevaa Saimaata 10 sekunnin valotuksella. Sillä saa ihan kivaa mystiikan tuntua kuviin, koska se tasoittaa vedenpinnan aallot ja saa pilviin liikkeen tuntua. Kiva yksityiskohta niemessä on kaksi vanhaa puista hevosta, joista sain mukavat yksityiskohdat kuvan etualalle yhdessä kuutamon kanssa.

Vieläkö on villihevosiaaa...?

Sitten taivas menikin jo sen verran pilveen, että päätin jättää yökukkumisen siihen ja mennä telttaan unille. Vaikka tuuli teltan katetta paukutteli melko äänekkäästi ajoittain, niin siltikään ei tarvinnut unentuloa kovin pitkään odotella, kun raitis järvi-ilma ja aaltojen loiske kyyditti minut höyhensaarille. En noilla saarilla malttanut viipyä kuin reilut neljä tuntia kun sisäinen aurinkoherätyskello vai mikä lie herätti minut jo hiukan ennen auringonnousua, joten ehdin kaikessa rauhassa aikaisen aamun kuvaussessioon ennen aamupalaa. Ei mikään henkeäsalpaava aamu ollut, mutta ihan kivalta nuo puuhevot näytti purppuraista taivasta vasten.

Ei olleet heposet lähteneet yön aikana minnekään.

Koska mitään tunteita nostattavaa auringonnousua ei ollut tälläkertaa tarjolla ja norpatkin pysyi piilossa, niin purin teltan pakettiin ja suunnistin valmistamaan aamupalaa nuotiokatokseen. Mistään gurmeesta ei toki ollut kyse, koska minullahan oli vielä läjä voileipiä rinkan kylmälaukussa odottamassa, mutta aamutsaikat oli saatava. Sen eteen sitten joutuikin tekemään hiukan töitä, koska katoksessa ei ollut kalikan kalikkaa poltettavaksi, mutta onneksi rannassa oli iso kasa keskenkasvuisia puunrunkoja, joista sopi valita ”vähän kuivemmat” työstettäväksi nuotiokuntoon. Pokasaha soi, purua lensi ja klapipino jalkojen juuressa kasvoi. Toinen haaste oli sitten saada ”vähän kosteat” puut palamaan, mutta kun en ollut ensimmäistä kertaa asialla, niin hyvinhän se pysyvä tuli sitten syttyi, ja pääsin teevettä keittämään.

Pannu pihisee.

Miten ihmeessä kaikenlainen syöminen luonnonhelmassa voikin aina maistua niin hyvälle, ihan erilaiselle kuin kotona pöydän ääressä, vaikka käytetty resepti on ihan sama? Sen on pakko olla tuo kuksa! Kukapa ei haluaisi aamulla kuksia!

Oma kuks(i)a kullan kallis :)

Ennenkuin juttu lähtee ihan laukalle ja sivuteille, niin palataanpa asialinjalle. Ruumis oli nyt siis ravittu ja aurinkokin jo tuossa vaiheessa noussut sen verran korkealle metsänrajan yläpuolelle, että se lämmitti oikein mukavasti. Rastiniemen ketosinisiivetkin oli samaa mieltä ja tulivat sankoin joukoin nautiskelemaan auringon lämmöstä komeassa kukassa oleville kanerville. Yhdessä aamukasteen kanssa näkymä oli taas kuin satukirjasta, varsinkin kameran läpi katsottuna. Suurella aukolla kuvattaessa linssi luo todella kauniin bokehin eli valopallo taustan ja jos kohteen eteen saa vielä jotain muuta pehmentämään näkymää, niin kameralla voi tehdä maalauksen ilman kuvankäsittelyäkin. Toki ainahan lopputulosta voi vielä parantaa, jos niin haluaa. Itse teen lähinnä vain perussäätöjä eli kuvan rajaus, kontrastin säätöä ja kirkkaimpien alueiden himmentämistä ja tummimpien sävyjen avaamista tarvittaessa. Alunperin hyvin otettu valokuva ei juurikaan muuta kaipaa. Noista tärkein on tuo rajaus.

Aamun taikamaailma löytyi Rastiniemen kanervikosta.

Sellainen tuokiokuvaus tälläkertaa. Ihan liian harvoin tulee nykyään yövyttyä ulkona, joskus olen tehnyt sitä enemmänkin, joten pitänee pitää itselleen kurinpalautus. Tässä on vielä 2-3 kuukautta hyvää aikaa yöpyä ulkona, joten josko tuota laavuilemaan vielä lähtisi. Niitäkin kun täällä Etelä-Karjalassa riittää kyllä jokapuolella maakuntaa. Saas nähdä mistä sitä itsensä seuraavaksi löytää…

Rastiniemi on myös melojien suosikkikohde.