Kerrankin kesäteatterilla oli oikeasti hauskaa

Vittiläinen, miten kiva ilta meillä oli torstaina Lappeenrannan Linnoituksen kesäteatterissa.

Ali Jahangirin, Niko Kivelän ja Ilari Johanssonin kesäkiertue On the Road oli vetänyt kesäteatteriin mukavasti yleisöä, joka näytti viihtyvän vähintään yhtä hyvin kuin itse esiintyjät lavalla.

Edellä mainitun koomikkotrion lisäksi Kuopion komediafestivaalin järjestämällä 12 paikkakunnan kiertueella on esiintynyt muun muassa Jarkko Saariluoma, Ursula Herlin, Anna Rimpelä, Matti Patronen ja aivan liian harvakseltaan nykyisin esiintyvä Teemu Vesterinen.

Mutta Lappeenrannan kokoonpanossa esiintyi siis nämä kolme kovaa ja yleisön hyvin tuntemaa koomikkoa. Kokoonpano toimi hyvin, ja erityismausteena yleisö sai nauttia paikoitellen koomikoiden keskinäisestä, veljellisestä naljailusta.

Kesäteatteri oli haastava paikka esiintyä. Esiintyjän ympärillä oli joka puolella valtavasti tilaa, yleisö suhteellisen kaukana omassa sfäärissään ja ensimmäisen puoliskon esiintyjillä aivan liian valoisaa.

Mutta toisaalta kesäteatterin olemus tarttui mukavalla tavalla esitykseen. Kesäteatterissa ei tärkeillä, eivätkä sitä tehneet esiintyjätkään. Torstai-illan kiva fiilis syntyi läsnä olleista esiintyjistä, heidän lämpimästä yhteydestä yleisöön ja toisaalta yleisön vastaanottavaisuudesta. Elokuinen torstai-ilta oli paitsi lopulta aurinkoinen myös erittäin viihdyttävä.

 

I love Niko Kivelä

Niko Kivelän esiintymisessä oli samaa erinomaisuutta kuin vajaa vuosi sitten Lappeenrannassa Old Cockissa, jossa hän veti niin mahtavan keikan, etten ole oikein vieläkään toipunut siitä. Kukon keikalla Kivelä esiintyi lähestulkoon pelkästään reagoiden kaikkeen ympärillään olevaan, ja sama taktiikka toimii näköjään huomattavasti epäintiimimmässäkin paikassa aivan loistavasti.

Rakastan Kivelän komiikkaa, jossa yhdistyy suvereeni esiintyminen sekä järkyttävän nopea ja täysin omalakinen reagointitapansa. Plus ne tarinat, joihin yleisö voi joko samaistua tai kauhistella ja mielessään kiitellä, ettei itselle ole käynyt niin. Ne ovat timanttisia, hienosti hiottuja juttuja, jotka joko ovat totta tai voisivat olla totta, mikä on minulle stand upissa tärkeää.

Kivelä värittää tarinansa aina ja joka kerta niin hienosti, etten ole lainkaan pahoillani, vaikka olen kuullut samat tarina aikaisemminkin, koska Kivelä tuo niihin joka kerta ihanan persoonansa ja ne näyttäytyvät joka kerta jollain tavalla erilaisina.

Ali Jahangiri esiintyy seuraavan kerran Lappeenrannassa syyskuun lopussa kulttuuritila Nuijamiehessä yhdessä Aatu Raitalan ja Heikki Viljan kanssa.

Kummala oli kamalampi lapsuus: Kivelällä Seinäjoella vai Jahangirilla Teheranissa?

Illan isäntänä ja kahden muun esiintyjän lämmittelijänä toimi Ali Jahangiri ja hyvin toimikin. Hän ottaa lähes virallisesta mamu-koomikon roolistaan kaiken mahdollisen irti ja löytää aina uusia tarinoita ulkönäölleen, joka poikkeaa jonkin verran siitä, miltä persjalkainen kantasuomalainen näyttää.

Mutta vaikka Jahangiri naurattaakin sillä, mitä on, hän osaa myös liikuttaa kuulijaansa kertomalla karuja tarinoita siitä, mitä ja missä hän ollut. Antaa jonkin verran ajattelemisen aihetta, kun hän asettaa rinnakkain oman 7-vuotiaan tyttärensä koulumatkat Suomessa ja omat koulumatkansa sodan raunioissa Iranissa.

Ja miten tragikoomiselta kaikki kuulostaakaan, kun Jahangirin jälkeen esiintymään tullut Kivelä kietoo omasta laspuudestaan Seinäjoella ja vertaa sitä Alin historiaan Teheranissa. Kamalaa, mille me ihmiset toisinaan suostumme nauramaan aivan vapaaehtoisesti.

Ilari Johansson näytti Lappeenrannan kesäteatterin yleisölle aivan kädestä pitäen, etteivät suomalaiset pidä, jos joku astuu heidän henkilökohtaiselle reviirilleen.

Johansson rikkoi yleisön ja esiintyjän välisen seinän

Justiinsa 50 vuotta täyttänyt Ilari Johansson ei ollut ensimmäistä kertaa Linnoituksen kesäteatterissa, vaikka hän siellä nyt ensimmäistä kertaa esiintyikin. Johanssonin äiti on lappeenrantalainen ja kirjailija Laila Hirvisaaren eli entisen Laila Hietamiehen serkku, joten Johanssonin omassakin historiassa on paljon muistoja Lappeenrannasta.

Sen vuoksi Johansson tuntee hyvin eteläkarjalaisen sekä fyysisen että sosiaalisen maantieteen, ja osaa vetää juuri oikeista naruista eli liittää juttuunsa lemiläiset, taipalsaarelaiset ja imatralaiset oikeisiin kohtiin vahvasti tyypiteltyinä.

Johanssonin komiikka on hyvin fyysistä, eli juttujen hauskuus syntyy sanan ja ruumiin pyhästä liitosta. Välillä on jopa vaikea sanoa, kumpi on ensin: hauska liikehdintä vai sanat. Joskus näiden kahden paritus tosin näyttäytyy pakkoavioliitolta ja maneeriselta päälle liimaamiselta.

Mutta se on pakko myöntää, yleisöä Johansson osaa naurattaa.

Johanssonin ruumiillisuus tuntui yleisössä tällä kertaa aivan konkreettisesti siinä kohtaa, kun hän punkesi imatralaispariskunnan väliin ja todensi tällä tunkeutumisella väitettään, että suomalaiset eivät pidä, jos joku rikkoo heidän henkilökohtaisen reviirin. Sanotaanko nyt, että asia tuli muillekin kuin imatralaispariskunnalle selväksi.