Mainio Veren maku + majakkaretki Kokkolassa

Maanantai-iltana pääsin katsomaan Kokkolan kaupunginteatterin Veren maku-näytelmän 1. pääharjoitusta.

Yhteiskuva vanhojen kamujen kanssa. Vasemmalta: Tynkkynen, Parviainen, metsän kuningas, Karjalainen ja mie itte.

Kokkolan teatteritalon, Vartiolinnan, pienellä näyttämöllä ilmenneiden sisäilmaongelmien vuoksi esitys oli jouduttu pika-aikataululla siirtämään kauppakeskus Maximista löytyneeseen tyhjään liiketilaan ja ensi-ilta siirtyi operaation vuoksi viikolla eteenpäin. Harmillisia takaiskuja työryhmälle mutta jos haluaa nähdä asian valoisalta kannalta, niin tämä jos joku esitys sopii kauppakeskukseen!

Veren maun ohjaaja-käsikirjoittaja Esko Tynkkynen sekä näyttelijöistä toinen, Niko Karjalainen, ovat opiskelutovereitani Centria ammattikorkeakoulusta, Kokkolasta siis. Näillä meidän takataskuistamme löytyvillä teatteri-ilmaisun ohjaajan pahveilla ei astella suoraan ammattiteatterikentälle, mutta Esko ja Niko ovat kulkeneet kouluvuosien jälkeen omia polkujaan ja nyt molemmat siis kiinnityksellä Kokkolan kaupunginteatterissa, Tynkkynen (taiteilevana) teatterikuraattorina ja Karjalainen näyttelijänä. Hyvä pojat! Veren maun toisena näyttelijä nähdään Kokkolan teatterin pitkäaikainen näyttelijä Irina Parviainen. Tynkkysen ohella myös näyttelijät ovat tuottaneet tekstimateriaalia esitykseen.

Veren maku-näytelmä käsittelee ihmisen suhdetta lihaan, mikä onkin yksi ajankohtaisimpia aiheita varsinkin näin pari viikkoa IPCC:n ilmastoraportin jälkeen.

Aihevalinnassa ei kuitenkaan ole mitään laskelmoitua, vaan se on kosketellut näytelmän käsikirjoittaja-ohjaaja Tynkkystä jo useamman vuoden. Maatalon pojasta kaupunginteatteriin päätyneellä Eskolla on perspektiiviä aiheeseen monesta suunnasta.

Ja tämä näkyy esityksessä. Aihetta käsitellään raikkaasti ja puolia valitsematta. Kohtauksien virrassa ymmärretään niin ilmastoahdistujaa kuin 40-tuntisen työviikon jäljiltä väsynyttä työelämäihmistä, jonka kaikkien muiden nykyajan paineiden lisäksi pitäisi vielä opetella syömään uusiksi ja olla kaikin puolin niin ****n hyvä ihminen.

Henkilökohtaisesti en ole aihelähtöisen sirpaledramaturgian suuri ystävä, mutta Veren maku oli nautinnollista katsottavaa. Näytelmä ei tosin ollut aivan sirpaletta rakenteeltaan, vaan aihetta tarkastellaan yhden pariskunnan näkökulmasta, jokseenkin lineaarisesti edeten. Puhtaasti juoninäytelmästäkään ei ole kuitenkaan kysymys. Pariskunnan asunto ja yhteiselo antaa ennemminkin raamit ja lähystymiskulman aiheen pureskeluun ja hyvä niin.

Liha ei maistu kaikille ja ihmisen lihasuhdetta käsittelevä teatteriesitys voi epäilyttää sika-naudasta nauttivaa teatterinvälttelijää. Tässä näytelmässä ei kuitenkaan tarvitse pelätä hippien propagandaa ja syyllistämistä, vaan esitystä voi oikeasti suositella KAIKILLE!

 

Valo ei ole enää vuosiin loistanut tästä tornista, mutta ihan vaikuttava maamerkki se on edelleen.

 

Tiistaina teimme perheretken Harrbådan loistolle. Kyseistä tornia nimitetään arkipuheissa majakaksi, mutta itse asiassa se ei ole majakka, vaan loisto. Täällä ei tullut opiskeluvuosien aikana käytyä kertaakaan retkellä. Itse asiassa koko Kokkolan alueen retkimaastot jäivät noiden neljän vuoden aikana vähän vähemmälle huomiolle. Keskustan baarit tulivat kyllä tutuiksi… Toisaalta, nyt riittää koluttavaa Kokkolassa vielä tuleviksikin vuosiksi! 

Loiston jälkeen niemi jatkuu vielä pitkänä. Myös joutsenet viihtyivät tyynenä aurinkoisena päivänä viereisessä lahdessa.
Näitä päiviä lisää!