Janne Lahtela - Olympiavoittaja Suomesta!

Näin talviolympialaisten kynnyksellä urheiluihmisten ajatukset ovat vahvasti jo ennakoimassa tulevia kisoja. Penkkiurheilijat pääsevät jälleen jännittämään suomalaisten puolesta. Samalla kun katseet kääntyvät tulevaan, nousevat myös aiempien kisojen menestystarinat ihmisten mieliin.

Itselleni talviurheilulajeista laskettelu on ollut erityisen lähellä sydäntä jo lapsuudesta saakka. Nuoruudessa laskettelukeskuksia kierrettiin paljonkin. Kotikaupunki Mikkelin Tornimäelle oli kausikortti, mitä pystyi käyttämään nopealla pyörähdyksellä arkenakin. Pidemmillä vapailla käytiin useita kertoja mm. Kolilla, Himoksella, Tahkolla, Vuokatissa, Rukalla ja kerran myös Fieberbrunnissa Itävällassa. Mitä enemmän nuorena rinteessä vietti aikaa, sitä suuremmaksi myös arvostus lajin taitajia kohtaan kasvoi.

Janne Lahtela Torinon olympiarinteessä 2006. KUVA: AOP

Syvimmälle mieleen jäi kumparelaskija Janne Lahtela, joka pitkän uransa aikana kirjoitti nimensä urheiluhistoriaan. Hänestä tuli olympiavoittaja Salt Lake Cityssä 2002. Hän onnistui voittamaan sen suurimman ja halutuimman tittelin. Jannen nousujohteinen ura on myös siinä mielessä uskomaton, että se sisälsi käsittämättömät viidet olympialaiset. Naganossa 1998 hän saavutti olympiahopeaa ja uran viimeisissä olympialaisissa Torinossa 2006 hänen kohdalleen osui myös kunniatehtävä toimia avajaisissa Suomen joukkueen lipunkantajana.

Kumperelasku on todella vaativa laji. Kun laskun aikana on vielä kaksi hyppyriä, on kehon hallinta oltava äärimmäisen sulavaa. Kaikki juniorit ympäri maailman ajattelevat miten hienoa olisi voittaa omassa lajissaan olympiakultaa. Taidot mitataan ainoastaan joka neljäs vuosi ja mikä haasteellisinta, juuri tuona yhtenä päivänä on onnistuttava. Se on varmasti hermoja raastavaa, mutta he jotka lopulta ovat onnistuneet tuon kilpailun voittamaan, ovat varmasti osanneet nauttia hetkestä ja pystyneet tuomaan suoritukseen tarvittavan rentouden.

Rata kumparelaskussa sisältää kaksi hyppyriä. Janne Lahtelan tyylinäyte! KUVA: EPA/KARL MATHIS

Lähes jokaisen laskettelukeskuksen rinteessä on myös pienimuotoinen kumpareikko. Nuoruuden aktiivisina lasketteluvuosina kumpareita yritettiin mennä joka kerta ainakin pieni pätkä. Usein kaatumatta, mutta vauhti oli luonnollisesti lähellä nollaa. Kumprelasku lajina oli kuitenkin erittäin kiehtova. Kun pienen pätkän pystyi laskemaan pystyssä, tuli hieno fiilis. Silti kumpareikkoa ei vaan oppinut millään. Yrittämisen ilo pysyi kuitenkin mielissä, koska noina aikoina suomalaiset tekivät todella kovaa jälkeä maailmalla. Mieleen jäi tietenkin myös kumparelaskijoiden sponsoriksi tullut uutuusjuoma Battery. Kyykyssä alas tulevien laskijoiden polviin oli piirretty plus -logot. Ne näkyivät myös olympialaisissa, missä mainostaminen on suurilta osin kielletty.

Suomessa esimerkiksi syöksylaskun harjoittelu on vaativaa, koska korkeuseroja ei juuri ole. Kumparelasku puolestaan on radan pituuden osalta lyhyempi, joten harjoitteluolosuhteiden rakentaminen on helpompaa. Suomeen onkin kehittynyt vahva kulttuuri lajin ympärille. Tätä nykyä Janne Lahtela on Suomen maajoukkueen valmentaja. Sitä ennen hän kerkesi olemaan valmentajana myös Japanin maajoukkueessa.

Palataan lopuksi vielä tuohon hermoja raastavaan hetkeen, mikä lopulta kääntyi suomalaisten voitoksi. Taitolajin vuosien työ mitataan sekunneissa ja olympiakultaan yltävät vain harvat! Janne Lahtela oli voittanut kaiken ennen Salt Lake Cityn olympialaisia, mukaanlukien olympiahopeaa. Lajilegendan uran kruunannut lasku katsottavissa vielä kertaalleen tästä!