KAIKEN SE KESTÄÄ

Kaiken se kestää

Kaiken se kestää.

Meillä oli heinäkuussa hääpäivä. Silkkihäiksi näitä 12. vuosipäiviä kuulemma kutsutaan. 12. ja 13. avioliittovuosi onkin ainoa, jonka välissä juhlitaan myös puolta vuotta. 12,5 vuotta naimisissa on nimetty kuparihäiksi. Mieheni varmasti kiittelee. Tapanani on ollut muistaa häntä hääpäivänämme konjakilla. Kuparihääpäivää ei voine jättää vähemmälle huomiolle. Ehkä puolikas pullo riittää puolivuosipäivänä.

Hääpäivä kirvoitti minut pohtimaan avioliittoa. Sekä omaani että muiden. Työni kautta olen ollut osallisena usean pariskunnan eroprosessissa, milloin sen vireille saattamisessa, milloin sen jälkilöylyissä. Olen kuitenkin siitä onnekas, että olen saanut myös vihkiä useita pareja avioliittoon. Nämä ovatkin yksiä parhaimmista muistoistani työurani ajalta.

12-vuotisen liittomme aikana olemme päässeet vähällä. Lähinnä vastoinkäymisemme ovat olleet suruja läheisten menetyksistä. Ja niidenkin tullessa eriaikaisesti, on aina toinen jaksanut olla toisen tukena. Meitä on myös eittämättä auttanut luonteemme erilaisuus silloin kuin uhmaikäiset, murkut tai esiteinit ovat koetelleet rajojaan. Toisen pinna kestää vielä, kun toisella jo paloi hihat.

Kun on oltu yhdessä 21 vuotta, on aika helppo jo lukea toisen myrtynyt mieliala jo pelkästä askelluksesta tai ilmeestä. Silloin viisautta on pitää mölyt siivoamattomasta keittiöstä mahassaan ja lähteä vaikka salille. Toisinaan siinä onnistuu, toisinaan ei..

Helppo on ollut toistaiseksi noudattaa sitä, mitä aikanaan papin edessä lupasin myötä- ja vastamäestä. Myötämäki on helppo elää ja vastamäissä mukaan on annettu hissikortti. Ylös on päästy aina joutuin.

 

Kestääkö se kaiken?

Vuosittain tehtävän tilaston mukaan n. 40 % avioliitoista päättyy avioeroon. Melko suuri luku minusta. Prosenteissa ei vuositasolla merkittäviä heittoja ole. Avoerot ja muut parisuhteiden päättymiset eivät tässä tilastossa luonnollisesti edes näy. Lappeenrannassa eroja on ollut hitusen enemmän kuin Imatralla. Kotkassa enemmän kuin koko Kymen ja Etelä-karjalan alueen muissa kunnissa. Pohjoiseen päin mentäessä erojen määrät pienenevät. 

Ehkä yllättäväkin tieto on, että Väestöliiton tilaston mukaan kaikista avioeroista 40% tapahtuu lapsettomille pareille. Selvästi suurempi osa eroavista pareista on siis lapsiperheiden vanhempia. 

Vanhemmuus on vaativa työ

Vanhemmuus on todella vaativa työ, mutta voiko se kuitenkaan olla yksiselitteisesti syynä lapsiperheiden eroihin? 

Minun, ulkopuolisen tarkkailijan, silmiin näyttää siltä, että jos pari, jolla on lapsia, pysyy yhdessä lasten ala-asteen ajan, ovat he melko selvillä vesillä liittonsa kanssa – kunnes pääsevät eläkkeelle! Siinä meillä toinen riskikausi. Nämä ovat mitä ilmeisimmin niitä elämän suuria muutosvaiheita. Ihmiset alkavat vahvasti pohtia mitä elämältään haluavat ja haluavatko edelleen sitä, mitä ovat aiemmin halunneet. Jotkut joutuvat pohtimaan sitäkin, että vaikka rakkautta riittäisi, kestääkö se kaiken?

Kesälomakin on riskitekijä. Kesän jälkeen avioerohakemuksia tulee vireille eniten. Lisääntynyt yhteinen aika ei aina ole auvoista: puolisosta tuli esiin seikkoja, joita ei papin edessä tahtoessaan osannut ajatellakaan.

Ei kai sen kaikkea tarvitse kestää. Jos todella on parempi olla erikseen kuin yhdessä, miksi kärvistellä? Lasten vuoksi kärvistely tuntuu ymmärrettävältä, mutta loppupeleissä kehnolta perusteelta, sillä mikään ei ole niin altis havainnoimaan ympäristöään kuin lapsi. Lapsi kyllä vaistoaa huonon ilmapiirin ja imee sen itseensä kuin sieni. Äidin ja isän kireä ilmapiiri, mykkäkoulut ja tappelut ovat pienokaisen lapsuusmuisto. Varsin surkealta muistolta kuulostaa minusta.

Elokuussa saan olla osallisena kun eräs pari vihitään avioliittoon. Ihanaa! Häät ovat parhaita kesäjuhlia. Rakkautta, iloa, kauneutta. Olkoon myötämäki heille pitkä ja vastamäki loiva ja ennakoitavissa. Mukaan ylämäkiin tulkoot aina hissikortti.