Omakotitalon laajennuksen lähtökohdat kuvina

Tästä tilanteesta lähdettiin:

Talomme pohjapiirros ennen laajennusta

Kuvassa on talomme pohjapiirros ennen laajennusta. Talo on Kastellin Valokaari 136/152, nimi tulee olohuoneen kaarevasta seinästä, jossa on isot ikkunat. Meidän tapauksessamme se nimenomaan on todellinen valokaari, aurinko nimittäin paistaa koko päivän tähän seinälle.

Joskus olen nähnyt vilaukselta talopaketin perusmallin ilman muutoksia. Meillä perusmallia on muokattu siten, että kaksi pienempää makuuhuonetta olohuoneen perällä on muutettu yhdeksi isoksi huoneeksi ja pohjaan on lisätty wc makkarin yhteyteen. Lastenhuoneina olevista makuuhuoneista on nipistetty kulmat pois, nyt huoneet ovat ilmeikkäitä (mutta vähän hankalia huonekalujen asettelun kannalta) ja aula on isompi. Iso aula saattoi jonkun mielestä olla taloa ostaessa hukkatilaa, mutta nyt tämä koripallokenttä / sähkykenttä / junaratapaikka / just-name-it on korvaamatonta tilaa Isoveljelle ja Pikkuveljelle. Kodinhoitohuone on myös isompi kuin perusmallissa, sen lisäneliöt on otettu meiltä puuttuvasta varastosta. Erittäin toimiva muutos mielestämme, sillä muuten meille sekä varasto että kodinhoitohuone olisivat olleet tosi pieniä. Täällä kelpaa jääkiekkovarusteita kuivatella...

Talo takapihalta ennen laajennusta

Toisessa kuvassa on talomme takapihalta kuvattuna vuoden 2017 maaliskuussa, kun laajennusta ruvettiin toden teolla viemään eteenpäin. Kuten näkyy, talossa on jos jonkinlaista kulmaa ja kaarevaa seinää. Siksi laajennuksen suunnittelu oli samalla tosi vaikeaa ja samalla äärettömän helppoa: ei löytynyt pähkäilyjen jälkeen kuin yksi kohta, josta puhkaisu olisi mahdollista tehdä.

Loppupeleissä monien ammattilaisten vinkkien ja neuvojen jälkeen piirsin itse laajennuksen pohjan peruskoulun kuvaamataidon kurssien suomilla taidoilla. Nämä tavan A4-paperille iltapalapöydässä väkertämäni luonnokset eivät juuri muuttuneet suunnittelijan pöydällä ja näin laajennus kaiken järjen mukaan tulee vastaamaan hyvin perheemme tarpeita. Toteutukseen päätyneestä ideasta on karsittu kaikki ”hienostelu” ja muu nippeli pois, mistä jossain lennokkaassa vaiheessa virittelimme visioita. Tavoitteena pidämme sitä, että laajennus ei huuda ulospäin, että hei, minut on rakennettu jälkikäteen, vaan kaikki tontille rakennettu noudattaisi samaa linjaa.

Ensimmäinen versio ideoineen

Kun meidän luonnoksemme olivat päässeet ammattilaisen pöydälle, pohjakuvat ja takapihan julkisivu näyttivät tältä:

Toteutukseen päätynyt pohjaratkaisu
Julkisivut takapihan osalta, laajennusosa "raidallinen"

Tulevalla viikolla yksi kirjoitukseni pureutuu lupa-asioihin. Ennakkoon jo, että talon, autotallin ja varaston rakentamisen jälkeen tontilla ei ollut rakennusoikeutta jäljellä kuin vajaa parikymmentä neliötä. Olemme siis laajennusta varten hakeneet poikkeamislupaa ELY-keskukselta, jonka myöntävän vastauksen kanssa seuraavana oli vuorossa normaali rakennuslupaprosessi kaupungilta. Prosessin myötä lupa rakentamiseen tuli ja tulipa opittua itsekin paljon uutta…