Omakotitalon laajennus - Ohi on!

Mitä näiden ovien takaa paljastuukaan... 

Tämän viikon perjantaina (oliko se siis vasta eilen..?!) talossa kävi vielä melkoinen kuhina. Kaikki sisätöihin osallistuneet urakoitsijat kävivät viimeistelemässä työt omalta osaltaan loppuun. Oli putkimiestä, sähkömiestä ja iv-koneen asentajaa rakentajien lisäksi. Oli onneksi myös sekä Isoveljen että Pikkuveljen arkipäivä koulussa ja tarhassa, vain minä ja Vauvaveli pyörittiin täällä jaloissa.

Keskiviikkona oma tunnelmani oli vähintään kireä. Vaikka Jani sanoi, että "näyttää pahemmalta mitä onkaan", laajennus oli mielestäni vielä enemmän työmaa kuin osa kotiamme. Vanhan osamme ilmanvaihtokone sanoi itsensä samalla osittain irti ja näin jälleen tuhatlappusten vilahtelevan silmissäni. Vika löytyi, korjaussuunnitelma on selvillä, uusi osa hankinnassa ja kolminumeroisella summalla selviämme. Ja pankkikin myönsi korkeamman luottorajan korttiini, joten no worries beibit. 

Vaikeuksien kautta voittoon, sen makeammalta tuntui yhdessä omien muksujen, lasten serkkutytön ja isovanhempien kanssa kippistää laajennukselle perjantai-iltana, kun urakka oli oikeasti valmis! Antti skoolasi virtuaalisesti kanssamme New Yorkista käsin, varmaan aika jees tulla tällä(kin) kertaa kotiin <3

Maanantaina vielä Jani tulee pyörähtämään sen verran, että fiksataan se saamarin iv-kone kuntoon ja tehdään ne mahdolliset jutut, joita huomaamme tässä ihmetellessämme jääneen tekemättä.

Tunnelmia just nyt:

On aika ihmeellinen fiilis. Samalla kodin uusi ilme näyttää tutulta ja siltä, että näinhän tämä on aina ollut, samalla tähän on totuttelemista ja ei oikein usko todeksi. Vielä tavara jos toinen etsii paikkaansa ja eihän tämä tähän lopu meidän osaltamme... Kun Isoveli saatiin laajennukseen, Isoveljen vanha huone remontoidaan Vauvaveljen huoneeksi. Kun telkkaria katsotaan nykyisin rymyolkkarissa, oikean olohuoneen järjestelyjä pistetään vähän uusiksi jne. Kunnon ketjureaktio. 

Mielessäni pyörii sekin, että laajennusprojekti käytännössä on yhtä vanha kuin Vauvaveli. Vauvamme hymyilee ja nauraa ääneen, kun kuulee sirkkelin äänen, enkä valehtele. Mahtaa hänen elämässään tulla melkoinen äänityhjiö nyt! 

Jokainen voi myös miettiä, miltä tuntuisi avata kotinsa ja arkensa vieraille ihmisille. Eihän siinä kovin pitkään kovin vieraita olla. Kun väliseinä purettiin, on kulku raksalle tapahtunut pakosti olohuoneemme ulko-oven kautta. Joskus on aamuisin herätty työmiesten ääniin, joskus juostu ympäri kämppää etsimässä koulureppua, joskus ollut vaatteet päällä ja joskus pyyhe ympärillä. Joskus isommat ovat olleet aamupalalla, joskus avattu ovi imetyspaidan luukku aukinaisena.

Eikä pelkästään ne aamut. Äitiysloman takia olen liki aina päivisin kotona. Ei nuo ekaluokkalaisen koulupäivätkään järin pitkiä ole, joten varmasti on ollut mahdollisuus kuulla äidin ja lapsen rakentavaa keskustelua ruutuajasta, huoneen siivoamisesta tai omatoimisesta nuudelien keittämisestä. Pikkuvelikin on suurimman osan aikaa kotona eikä päiväkodissa, joten ehkä rakennustöihin osallistuneetkin osaavat ulkoa Dinosaurukset kylässä -kirjan sekä Touhulan arvoitukset. Tai ehkä sittenkin urakoitsijoille tämä on ollut yksi työmaa muiden joukossa, vaikka meille projekti kaikkinensa on ollut tietysti aivan ainutlaatuinen. 

...Mutta miltä täällä sitten nykyisin näyttää? Televisiosta tuttuun (ärsyttävään!) tapaan, "se selviää ensi jaksossa" ;)