Elämän neljä tukijalkaa 1/2

Tämä teksti menee osastolle "korpifilosofiaa kansalle" eli kunhan kertoilen siitä, millaisena elämän näen ja mihin asioihin itse uskon. Jokaisella meistä on oma tapansa jäsentää maailmaa ja jokaisella on omat tärkeänä pitämänsä asiat. En usko, että kenenkään maailmankuva on sen fiksumpi tai huonompi kuin omani, mutta uskon, että jokaisen täytyy osata oma elämänsä arvottaa ja jakaa se niihin ykköstärkeisiin juttuihin ja muihin. Oman elämäni rikkaus on ollut tutustua elämänkatsomukseltaan erilaisiin ihmisiin ja oppia heiltä, että elämää voi elää yli kuudella miljardilla eri tavalla - ja joka tavalla ihan yhtä oikein.

Neljä peruspilaria

Ihminen tarvitsee elämässään välttämättä neljää peruselementtiä. Nämä ovat aika, raha, terveys ja muut ihmiset. Ilman tuota nelikkoa ei minun mielestäni ihmisen elämä ole kovinkaan mahdollista tai ainakaan järkevää. Ihmisten väliset erot syntyvät siitä, kuinka he noita neljää asiaa painottavat ja millaisessa suhteessa nuo neljä elementtiä ihmisen elämässä ovat keskenään. Myös kaikki muut elämän elementit ovat johdettavissa noiden neljän kautta. Esimerkiksi se, että ihminen tarvitsee välttämättä työtä tai jotain siihen verrattavaa. Sitä tarvitaan siksi, että työ tarjoaa rahaa ja sosiaalisia suhteita, mutta toisaalta taas työlle uhrataan aikaa ja valitettavasti joskus myös terveyttä. Ymmärsitte varmaan idean?

Myöskään ilman noita neljää ei ihminen tule toimeen. Tietenkään ilman aikaa ei voi olla olemassa, mutta myöskään rahatta ei nykymaailmassa pärjää. Ja vähän sama juttu se on tuon terveyden kanssa. Jos se on täysin retuperällä, niin onko elämä enää elämää? Ja tässä yli seitsemän miljardin ihmisen liikkuvalla pallolla on käytännössä mahdotonta tulla toimeen ilman muita ihmisiä, vaikka kuinka vetäytyisi Ilomantsin korpeen turvemajaan asumaan. Jo heti syntymän jälkeen olemme riippuvaisia vanhemmistamme ja vaikka vanhempia ei olisi, niin jonkun täytyy saatella meitä ensimmäiset vuodet, jotta meistä voi tulla vaikka tällaisia näennäisviisaita bloggaajia.

Aika - arvokkain ilmainen omaisuutemme

Aika on näistä neljästä elämän peruselementistä se kaikkein arvokkain - sen vuoksi, että kerran hukattuaan sitä on vaikea hankkia lisää. Olemme syntymässä saaneet Luojalta tukkupakkauksen verran aikaa, jota käytämme minuutti kerrallaan. Meillä jokaisella on elämässämme alku ja myös loppu ja noiden ääripisteiden välin voimme käyttää juuri niin kuin haluamme. Ajan tuhlaaminen on myös kaikkein suurin rikos - kysykää vaikka siltä, joka käytti elämässään parikymmentä vuotta dokaamalla ja siltojen alla majailemalla ja sen jälkeen herää siihen, että olisi aika ottaa itseään niskasta.

Aika on myös siitä pirullista, että vaikka se on omaamme, niin siitä suuren osan vaatii joku muu. Jos karkeasti jaamme päivän kolmeen osaan, niin yhden kolmanneksen vie lepo, jota tarvitsemme terveyden ylläpitoon ja kolmanneksen vie isolla osalla työelämä, jota tarvitsemme siihen, että meillä on riihikuivaa kassassa, jotta ylläpidämme valitsemaamme elämäntyyliin.

Ja tuosta viimeisen kolmanneksen kahdeksasta tunnista ison osan vievät muut ihmiset. Teemme kotitöitä, harrastamme jotain, jotta terveys pysyy yllä ja toisaalta taas annamme aikaa lapsille ja muille perheenjäsenille. Kaikki tuo on erittäin arvokasta tapaa viettää aikaa, mutta täysin vapaasti itsemme päätettävissä olevaa aikaa on loppujen lopuksi aika vähän. Esimerkiksi tänä aamuna vietin ensimmäisen valveillaolotunnin kasaamalla palapelejä pienimmän kanssa. Erittäin virkistävää toimintaa keski-iän rasittamille aivoille ja hyvää aikaa olla pienen kanssa kaksin, mutta ei ehkä ihan oman näköistä tekemistä...

Ajan tasapaino myös vaihtelee iän myötä. Teininä aikaa on notkuttavaksi kauppakeskuksen käytävillä oikein tuhlaukseen asti. Sen sijaan näissä keski-iän ruuhka-aalloissa tuntuu, että ajalle on ottajia tuplasti sen verran, mitä aikaa on tarjottavana. Usein iltaisin, kun odotamme viimeisen pyykkikoneen ohjelman päättymistä, päivittelemme vaimon kanssa, että mihin helvettiin nämä vuorokauden tunnit lipuvat. Siitä, kun aamulla starttaili töihin, on kulunut yli kuusitoista tuntia, mutta ainoa hetki, jolloin on ehtinyt istahtaa paikalleen, on ollut ruoka-aika. Ja sekin kovin rajallisesti, kun ovella odottaa pienten ihmisten armeija kyydityksiä vailla. Ja sitten taas, kun koittaa vanhuus, niin aika on ainoa, mitä elämästä on jäljellä. Pahimmillaan makaamme jossain hoitolaitoksessa muistamattomana ja muiden holhottavana. Aikaa tulee siis käyttää viisaasti silloin, kun se on mahdollista!

Minulle aika on näistä neljästä tekijästä kaikkein arvokkain ja ajankäytössä olen myös kaikkein huonoin. Inhoan sitä, että ihmiset tuhlaavat aikaani ja harmittelen tasan yhtä paljon sitä, että tuhlaan itse aikaani joutavaan. Joskus illalla huomaan istuneeni puhelimen ääressä tuntitolkulla seuraten joutavaa Twitter-keskustelua tai katselemalla itselleni tuntemattomien ihmisten Instagram-feedejä, vaikka olisin voinut tehdä jotain kuolemattoman tärkeää - niin siis öh mitä?

Arvostan myös yli kaiken omaa aikaa. En mielelläni roiku töissä tekemässä lisätunteja, jos ne voi välttää sillä, että tekee työpäivän sisällä tunnit tehokkaammin. Koetan myöskin viimeiseen saakka vältellä viikonloppuisin työntekoa, koska viikonloput on hyvä pyhittää niille, joiden kanssa ei arkena ehdi olla tarpeeksi - siis perheelle. No lienee sanomattakin selvää, että olisin aivan helvetin huono vuorotyön tekijä, koska tuskin osaisin orientoitua tekemään töitä vaihtelevalla päivä- ja yörytmillä.

Mikä teistä on paras ja arvokkain tapa kuluttaa aikaa? Mitä saa sillä, kun sijoittaa ajankulutuksen oikein?

Raha se on, joka maailmaa pyörittää

Raha pyörittää elämäämme - halusimme sitä tai emme. Nyky-yhteiskunnassa on äärimmäisen vaikeaa tulla toimeen ilman rahaa, sillä joku on edessämme käsi ojossa heti, kun haluamme asua jossain, syödä jotain tai vaikka saada lämmintä talven pakkasiin. Olenkin joskus todennut, että ainoa asia, jonka lapsi oppii luonnostaan on käden ojennus rahaa pyydettäessä. Yhdellekään perheen lapsista en ole nähnyt tuota opetettavan, mutta kaikki kolme sen sujuvasti osaavat - jopa tuo pienin, joka siis kolkuttelee neljän vuoden korkeaa ikää.

On kuitenkin jokaisen omassa päätäntävallassa, kuinka paljon rahaa elämäämme tarvitsemme. Suomen kaltaisessa tasa-arvon yhteiskunnassa on jokaisella koulutuksen suhteen tasainen mahdollisuus opiskella itsensä niin pitkälle kuin haluaa ja sitä kautta nousta yhteiskunnan hierarkiassa sellaiselle tasolla kuin halajaa. Monessa maassa minäkin olisin päässyt yliopistoon ainoastaan siivoamaan tai aukomaan ovia opiskelijoille, mutta Suomessa pääsin sisään jopa oppimaan. Ja niin vaan Rantakylän pojastakin leivottiin maisteri. Opiskelu takaakin Suomessa tien minne vain.

Tuo rahantarve myös määrittää, kuinka paljon uhraamme aikaa rahan hankkimiseen ja sen, millaista työtä teemme tarvitsemamme rahamäärän eteen. Väitän, että perijöitä ja lottovoittajia lukuunottamatta kukaan ei rikastu tekemättä paljon työtä. Rikkaatkin ovat uransa alussa tehneet ajan suhteen suunnattomia uhrauksia ja monesti nuo uhraukset ovat yltäneet jopa sille tasolle, että rahantekemisen vimmassa ovat perheet ja puolisot unohtuneet - ja hävinneet.

Käytännössä työtä tarvitsemme siis siihen, että rahoitamme sillä elämäämme. Kaikista ei tarvitse tulla lakimies-lääkäreitä, koska kaikki eivät sellaisiksi halua. Toiset haluavat tehdä vähemmän työtä tai vähemmän stressaavaa  työtä, jotta aikaa ja energiaa säästyy vapaa-ajalle ja sitä kautta muille ihmisille. Se on mielestäni valintana ihan yhtä hyvä kuin muutkin. Sitä en tosin jaksa ymmärtää tai arvostaa, että tahalliseti jättäydytään työelämän ulkopuolelle muiden elätettäväksi - jokaisen kuuluu kuitenkin pyrkiä elättämään itsensä ja kantamaan myös oma osuutensa yhteisistä menoista.

Itse tunnen monenlaisia ihmisiä - joukossa on heitä, joita ajaa eteenpäin raha ihan rahana, mutta myös sellaisia, joita ajaa se, että rahan kautta elämä rikastuu - mutta samassa tuhlataan aikaa ja myös terveyttä. Sitten tunnen toki heitäkin, jotka arvostavat omaa aikaa niin paljon, että tekevät vähemmän työtä ja saavat siis vähemmän rahaa, mutta kumma kyllä, onnellisuudessa ei isoa eroa rikkaisiin näykään. Ihmisen onnellisuus on harvoin kiinni siitä, kuinka paljon rahaa kukkarosta löytyy.

Rahassa tärkeintä onkin se, että tekee sitä, mistä nauttii (koska tekemiseen uhraa aikaa) ja tekee työtä sen verran, että sen kautta saavuttaa muun elämän tavoitteet. Koska työtä on kuitenkin tehtävä, niin siitä kannattaa hakea myös maksiminautinto. Loppujen lopuksi harva miettii, että nuoruuden ja vanhuuden välissä vietämme jokaisesta arkipäivästä kolmanneksen työtä tehden. Kuinka pitkä tuo kolmannes on, jos tehdään sellaista työtä, ettei se itsessään tuota mitään iloa?

Minä näen itseni eräänlaisena keskitien kulkijana. Valitsemani elämäntyyli vaatii sen verran rahaa, että töitä on tehtävä - ja suhteellisen paljon. Olen kuitenkin koettanut pitää rajan sellaisena, että työtä tehdään se kolmannes arjesta ja sen kautta tienataan erittäin keskiverto keski-ikäisen elämäntyylin täyttämä elämä. Minun mielestäni meillä ei ole mitään rahallista ekstraa, mutta ei kyllä oikein puutettakaan mistään. Joka kuukausi ennen tilipäivää tilit ovat tyhjiä ja lantti kaipailee taskunpohjalla kaveria, mutta tilanne on sama suurimmalla osalla ystävistäni - tuloista riippumatta. Vaikka lehdet kuinka huutavat sitä, että pitäisi säästää, niin mistäs säästät, kun menotaso kasvaa valitettavasti tulotasoa kovemmin. Eli täytyy tyytyä pärjäämään. Siltikään en uhraisi työlle isompaa osaa vapaa-ajastani tai tekisi toista työtä (been there, done that).

Kuinka paljon rahaa on paljon ja paljonko sitä fygyä oikein tarvitaan elämiseen? Ja mitä rahalla saa?

Katkaisen tämän tekstin tästä kohden kahtia ja jatkan noilla kahdella muulla elementillä viikonloppuna. Muuten tämä teksti jatkuisi liian pitkäksi ja kukaan ei jaksaisi kahlata sitä loppuun ennen kyllästymistä. Keskustelkaa ja kommentoikaa, aiheen luulisi kyllä herättävän ajatuksia.

PS. Kuvituksena tässä käytin oman takapihan tulevaa syksyn satoa ja koetin käyttää hyväksi Pontin valokuvabloggaajien ohjeita lähikuvauksesta. Pontista löytyykin paljon hyödyllistä ja tarpeellista luettavaa. Odottakaas, kun pääsen kokeilemaan noita Juhiksen mainioita reseptejä tai ajamaan rallia Tiippanan tyyliin.