Hapetusta

Perjantai-ilta, ajelin pimeässä Mikkelistä mutkaista ja vähän ruuhkaista valtatietä kotiin. Kun pääsin perille, niin ruokapöydän kautta suoraan sänkyyn. Väsymyksen sijasta voisi olotilaa nimittää ennemminkin puolikuolleeksi. Arkiviikko otti kuin ottikin taas pistevoiton. Vaivun syvään uneen alta minuutissa. Puolen tunnin pikakooman jälkeen pääsen ylös ja saan ensin käyntiin pään ja sitten muun ruumiin (kyllä, se tosiaan tuntuu ruumiilta eikä keholta). Päässä jyskyttää Wienin filharmonikkojen kokoinen päänsärky. Hetkessä teen viikon parhaan päätöksen. Lähden ulos kävelylle.

Raittiin ilman kierrättäminen aivoissa ei ole koskaan huono sijoitus. Verenkierron kiihdyttäminen yksinkertaisesti jalkoja nostelemalla on todennäköisesti helpoimpia ja ainakin halvin tapa saada viikon aikana totaalisen umpeen jumittunut pää auki ja mieli piristymään. Kävellessä näkee samalla, kuinka ihmiset alkavat valmistautua joulun viettoon. Omakotitalojen pihoilla on kaikenlaisia valovirityksiä ja tämän vuoden hitti näyttää olevan ledeistä tehty valopuu (löytyy myös meiltä!). Ja kyllä minä tunnustan kurkkivani myös talojen sisälle. Iltaisin siellä ei juuri muuta liikettä näy kuin televisiosta tuleva hailakka valonkajo. Eikä kyllä liikettä näy ulkonakaan. Lähiöiden katuja saa mittailla kaikessa rauhassa ilman pelkoa suuremmasta ruuhkasta.

Jos suomalaisilla ei olisi koiria, joita on pakko lenkittää, niin melko hiljaista olisi iltaisin jalankulkuväylillä. Siihen olisi kätevää tuoda nippu aasialaisia ihmettelemään hiljaisuutta. Lappeenrannassakin riittäisi, kun turistit toisi lentokentältä ohimenevän tien varteen, niin hijaisuutta löytyisi enemmän kuin Kiinasta mistään.

Tänään halusin lähteä ulos itsekseni. Kävellessä tulee käytyä läpi viikon tapahtumat ja siinä samalla siirrän aivot ja mielen kätevästi viikonlopun offline-moodiin. Kun viikon ruusut ja risut on itsensä kanssa taistellut, niin vapaa-ajan voi ottaa täysin levon kannalta, eivätkä työt seuraa mukana omalle ajalle. Ymmärrän oikein hyvin niitä, jotka haluavat purkaa stressiä tolkuttomalla juoksemisella tai hiihtämisellä.

Hellin vielä aivoja hyvällä musiikilla. Tällä kertaa korvista valui sisään Rolling Stonesin uusi livelevy "Havana Moon". Harva bändi pystyy tekemään pitkän livetaltioinnin ilman yhtään täytebiisiä tai turhaa biisien venyttämistä esim. yleisöä huudattamalla tai joutavilla täytesooloilla - mutta Rollareille se ei ole temppu eikä mikään. Koko levy on täynnä top-10 hittejä. Ja se soitto - parhaimmillaan livelevyyn saadaan yhdistettyä musiikin raaka voima ja biisien nerokkaat soinnut. Havana Moonissa se on lähes täydellistä. Jotenkin soitosta kuulee, että nämä kaverit ovat kuluttaneet lavoja yhdessä jo vuodesta 1962. Olen tuota levyä kuunnellut nyt parin viikon verran ja joka kuuntelukerralla siitä löytää jotain uutta. Levystä myös kuulee sen, että soittamisessa on edelleen tekemisen ilo mukana. Keikoilla ei taatusti tarvitse käydä rahan takia, jolloin motiivi täytyy löytyä musiikista itsestään.

Joskus taas kävely on parasta toisen kanssa. Siinä matkaa tehdessä tulee juteltua ja yleensä tuo raittiin ilman lievä yliannostus kyllä kirvoittaa kielenjuuresta parhaat (ja hulluimmat) jutut ja ideat. Parhaimmillaan kävelylenkki voi olla yhdistettyä puhetta, naurua, höpinää ja vakavaa asiaa. Ei ole ihme, että on kehitetty kävelypalaveri, mutta miksi ei ole olemassa kävelyterapiaa?? Minulle ainakin hyvä lenkki saattaa olla parin psykiatrin tunnin veroinen piristysruiske ja aivojen avaus. Voisikohan tuon jotenkin tuotteistaa....

Nyt kun on viikonloppu, niin liikkukaa hyvät ihmiset. Pukekaa sopivasti päälle ja menkää ulos katselemaan talvisia maisemia. Haukkokaa raitista ilmaa ja huuhdelkaa pajojen ja toimistojen pölyt ulos keuhkoista. Kiihdyttäkää aivojen verenkiertoa muullakin kuin salkkareiden superjännillä juonenkäänteillä. Nostakaa perseenne sieltä nahkasohvan uumenista ja karistakaa homeet olkapäiltä - on ulkoilun aika! Tehkää palvelus myös kaverillenne ja pakottakaa hänetkin ulos pakkaseen tuulettumaan. 

PS. Jos ihmettelette tätä positiivista asenneilmaston muutosta, niin se johtuu siitä, että marraskuu on takana, syksy on kärsitty ja kevään edessä ainoana raivattavana esteenä ja kärsimyksenä on enää talvi, joka on jo hyvällä alulla. Voisin varovasti todeta, että aletaan olla jo paremmalla puolella...