Hoiva on huonoa bisnestä

Käsi pystyyn, kenelle tämän viikon esperigate tuli yllätyksenä! Näin arvelinkin - eipä juuri kenellekään. Vanhusten hodon heikko taso on yleisesti tunnettu, mutta tähän saakka vaiettu, salaisuus. On Luojan lykky, että vihdoin tuo paska levähti oikein kunnolla tuulettimeen. Ja haju on sen mukainen.

Esperin ja Mehiläisen paljastuneet epäkohdat vanhustenhoidossa eivät suinkaan tule olemaan ainoat laiminlyönnit ostokodeissa. Jos asiaa vaivaudutaan tutkimaan vaalien jälkeenkin, vastaavia tapauksia tulee paljastumaan useammista bisneksen periaatteella pyörivistä vanhussäiliöistä. Mites se nyt näin?

Bisnes ja hoiva sopivat todella huonosti yhteen. Tämä olkoon ennusmerkkinä myös niille soteloille, jotka meinaavat ulkoistaa vielä nykyistä isomman osan sairaanhoidostaan. Ongelma on kaikessa lyhyydessään tämä. Kun asiasta tehdään bisnestä, täytyy hommia hoitaa bisneksen periaatteilla. Se tarkoittaa sitä, että ostaja ostaa palvelun jollain raha-arvolla ja toimittajan luojanluoma (kirjoitin tarkoituksella pienellä, koska en halua omaa Luojaani tähän sotkea) tehtävä on viilata toiminnan ja maksun väliin mahdollisimman suuri kate.Ja kun bisneksenä on vanhustenhoito, niin viilaus tehdään tietenkin hoidon tasosta. Eihän siinä muuta säästettävää olekaan.

Hoivan idea taas on se, että tietyn tasoinen hoito toteutetaan sen vaatimasta hinnasta huolimatta. Hoivan tason määrittää ostaja ja on palveluntuottajan asia saada tuotettua ostetun tasoinen palvelu - kaikissa tilanteissa. Minusta nämä kaksi tekijää soutavat aivan eri suuntiin.

Hoiva tuntuu olevan huonoa bisnestä kokijoiden lisäksi myös tekijöille. Kun Esperi Care Oy:n liiketoiminnan lukuja katsoo, niin pakkasta pukkaa kuin Siperian talvessa. Tosin luvut ovat vain lukuja. Miinusmerkit ovat seurausta kovasta kasvusta, omistajan verokikkailusta ja kovakorkoisesta lainoituksesta. (Itse asiassa mitä enemmän tästä Esperi Caresta lukee sitä likaisempi olo tulee).

Syyllinen heittäköön ensimmäisen kiven

Kun vika on havaittu, on perinteinen tapamme etsiä ensimmäisenä syyllinen (paitsi, jos kateissa on Lahtinen ja konekivääri). Esperigatessa käsi virheen merkiksi nousi pystyyn yllättävän äkkiä. Ensimmäiseksi syylliseksi ilmoittautui Esperin nyt-jo-ex-toimitusjohtaja/edelleenkin-omistaja Marja Aarnio-Isohanni. "yhy yhy - valvonta petti, kun laskeskelin omistajana saamiani miljoonia". No ohi se kivi meni joka tapauksessa - toimitusjohtaja on sinällään hommaan kaikkein syyttömin. Hänhän on tehnyt sitä työtä, johon hänet on palkattu eli höylännyt tulosta, jotta hallitus olisi tyytyväinen.

Ja ihminen on siinä mielessä tahtonsa vanki, että kun tulosta on pakko tehdä, niin pakko ajaa tarvittaviin ratkaisuihin keinolla millä hyvänsä. Esperin hoitokodeissa on ollut töissä haamuhoitajia ja sairaanhoitotaitoisia palkanlaskijoita. Tuloksenteko on ajanut kaiken ohi.

Toimitusjohtajaa suurempi syyllinen firman virheisiin on yrityksen hallitus, jolla on toiminnasta kokonaisvastuu. Tosin tässäkin tapauksessa näyttää siltä, että hallitus ei ole tiennyt muuta kuin kokouspalkkionsa suuruuden. Mutta toisaalta - kenellekäs se hallitus tekee töitä? Aivan oikein - osakkeenomistajille. Hallituksen ja toimitusjohtajan tehtävä on tuottaa osakkeenomistajille voittoa ja voittoa syntyy, kun bisnes jaksaa jauhaa plussalla. Eli ei se vika oikein ole hallituksenkaan.

Osakkeenomistajat toki kantoivat ryhdikkäästi vastuunsa heti epäkohtien tultua ilmi. Esperin suurin suomalainen omistaja eläkeyhtiö Ilmarinen uhkasi myydä omistuksensa, jos eivät tavat parane. Kysyiköhän Ilmarinen koskaan osinkoja jaettaessa, että mitenkäs tämä tulos on tehty?

Palvelun ostajan vastuu?

Yksityisissä hoitokodeissa palvelun ostajana toimii usein kunta. Ja hoitokotien yksityistämisen syynäkin on tainnut (liian) usein olla kunnan tarve päästä eroon itse hoitamastaan hankalasta ja kovin ikävästä vanhustenhoidosta. Onko kunnissa syntynyt usko, että kun roskan raivaa maton alle, se lakkaa olemasta? Raha ajaa vastuun ja moraalin yli.

Valitettavasti vastuu on aina myös ostajalla. Ja vielä suurempi vastuu on silloin, kun ostajana toimii kunta. Ostajan täytyy olla tietoinen siitä, millaista palvelua se ostaa ja mistä se maksaa. Jos kunta/kaupunki ei osaa ostaa tai edes valvoa ostamaansa hoivaa, niin kuinka voimme luottaa kuntien ja kaupunkien hankintoihin muuallakaan? Meillä suomalaisilla on joskus jopa lapsenomainen usko siihen, että kunnilla ja kaupungeilla olisi tahtotila pitää huolta veronmaksajista, jotka lopulta sitä samaa yhteisöä ylläpitävät. Vastuu ilmeisesti loppuu silloin, kun ihminen on kyvytön pitämään oikeuksistaan huolta.

Toki kunta on vastuullinen myös toista kautta. Jos jonkun paikallisen "esperin" tehtävä on tehdä voittoa olemattomasta, silloin kunnan maksama summa on liian pieni. Ja jos kunnan maksama summa kuntalaistensa hoidosta on liian pieni, aletaankin puhua jo riistosta. Hoitokotien tapauksessa riistetään vastustuskyvyttömiä vanhuksia siten, ettei hoidolle varata riittävästi rahaa. Yhtä lailla huolestuneita ostamansa palvelun tasosta olisi pitänyt olla myös Valtionkonttori, joka huolehtii sotaveteraanien ja -invalidien palveluiden ostosta. Niin ja onhan siellä Esperin kourissa niitäkin, jotka maksavat viulunsa itse. Eikä muuten ole mitään halpaa lystiä!!

Kuntaa vielä suurempi toimija on Valvira. Toki Esperigate sai alkunsa, kun Valvira sulki Esperin Kristiinankaupungin toimipisteen, mutta kun lehtiä selaa ja tarinoita kuuntelee, niin stoppi olisi pitänyt tapahtua jo paljon aikaisemmin ja useammassa kaupungissa. Valtion vastuu koko vanhustenhoidon ylimpänä valvojana on pettänyt aivan totaalisesti. Mikä ihme siinä onkin, että näiden valvonta-asioiden on kyykättävä totaalisesti ennen kuin valvojaa alkavat hommat kiinnostaa kysyy nimimerkki Talvivaara.

Vanhustenhoidon heikko tila on ollut Suomessa jo pitkään hyssytelty kansantauti. Valitettavasti vaati sopivasti osuvat eduskuntavaalit ja yksi supermunaus yhdeltä palveluntuottajalta, että median kiinnostus vanhustenhoitoa kohtaan kasvoi lööppiasteelle. Tähän saakka asiasta on supistu sivistyneestä tekstaripalstoilla ja kahvikerhoissa.

Toivoa sopii, että asiaa saadaan korjattua jo tällä vaalikaudella. Jos lakimuutokset hoitajamitoituksen sitomisesta lakiin saakka eivät etene tällä vaalikaudella, niin seuraava eduskunta mitä luultavimmin lakaisee verovaroja syövän ajatuksen muiden tapaa maton alle. Ei minunkaan uskoni ihan riitä siihen, että tuoretta eduskuntaa kiinnostaisivat vuodepotilaana makaavat vanhukset heti vaalikauden alussa. Eri asia on puhua vanhuksista kauniiseen sävyyn ennen vaaleja, kun jokainen ääni ratkaisee.

Sotet, päiväkodit ja muut

Kuntien ja kaupunkien ulkoistamisvimma on vasta aluillaan. Vanhustenhoidon lisäksi ulkoistusta ollaan kovaa vauhtia tekemässä muidenkin sellaisten kansanosien parissa, jotka eivät itse pysty pitämään puoliaan. Yksityisiä päiväkoteja perustetaan kilpaa joka kunnan nurkkaan. Ja samaa tahtia on alkanut kuulua myös porua yksityisten päiväkotien toiminnasta. Mitä kaikkea löytyisikään, jos viranomainen vaivautuisi tutkimaan lastenhoidon yksityistämistä tarkemmin? No tällä viikolla ainakin paljastui Helsingissä päiväkoteja, jotka oli sijoitettu rakennuksiin, joilla ei ollut edes rakennuslupaa päiväkotikäyttöön.

Sote taas pakottaa kuntia ja kuntayhtymiä leikkaamaan sairaanhoidon kuluja. Ja mantra on tälläkin kertaa sama - laitetaan homma yksityisille, niin päästään eroon hoitovelvoitteesta ja säästämisen pakkokin siirtyy palvelun ostajalta tuottajalle. Lopputulos mietityttää tällaista veroja maksavaa palveluiden kuluttajaa.

Tulevaisuus pelottaa

Väistämätön fakta on, että meistä jokaisesta tulee joskus vanha. Ja vanhuksina on erittäin suuri todennäköisyys, että olemme itsekin jonkun esperin kourissa säilöttävänä. Ja jos hoidon taso on samaa luokkaa kuin nyt paljastuneissa ääritapauksissa, niin sitä kummasti toivoo armollista kuolemaa omaan sänkyyn hyvissä ajoin. Ei ole ihmisen arvoista elämää maata vaippa täynnä muistisairaana sänkyyn sidottuna ja unohdettuna.

Tilanteelta ei pelasta edes se, että ruoskimme torilla kaikkien bisneshoivakotien toimitusjohtajat. Ongelma ei ole palvelun tuottajassa, joka pakotetaan säästämään. Ongelma on meissä palvelun ostajissa - veronmaksajissa. Jos vastaavanlainen ongelmavyyhti olisi paljastunut vaikka Rankassa, niin veikkaan, että keltaliivit olisivat tehneet enemmänkin kuin vain laittaneet sivistyneen tekstarin lehteen.

Ehkä hoivakodit on sertifioitava. Valvonnan läpäisemällä ja haamuhoitajat hävittämällä hoivakoti saisi "human touch"-sertifikaatin. Silloin kerran vuodessa joulukortin lähettävät sukulaisetkin voisivat olla varmoja, että pappa tai mummu on taatusti hyvissä käsissä. Toki sertin myöntäjän pitäisi olla kiinnostunut ja osaava. Valviralla on sinne vielä liian pitkä matka, mutta josko joku yksityinen konsulttifirma hoitaisi asian?

Valitettavasti vanhukset ovat vain yksi numerolappu rahajonossa muiden kanssa. Valtion ja kuntien rahaa naukuvat kaikki nuorista vanhoihin ja terveista sairaisiin. Kuka on se jumalankaltainen (jälleen tahallinen pieni kirjain), joka sanoo, miten niukkuutta jaetaan. Jos vanhustenhoitoa parannetaan, se raha on taas jostain muualta pois. Tällaisesta saa herkempi eduskuntavaaliehdokas jo pääsärkyä.

Suurin ongelma on kuitenkin se moraalinen ongelma, joka meitä kaikkia vaivaa. Jos vanhustenhoidon kaltainen ongelma on saanut muhia jo vuosia pinnan alla, emme tosiaankaan ole tarpeeksi kiinnostuneita siitä, kuinka vanhempamme ja isovanhempamme voivat. Hoivakotiin unohdettu vanhus on ehkä meille jokaisella se pienin paha, johon ei verovaroja kannata sijoittaa. Tai jos tuo lause tuntui pahalta sielunpohjassa, niin on aika tehdä käännös arvokkaampaa vanhuutta kohti.

Lapsillamme tulee olemaan meille tulevaisuuden vanhuksille ihan ikioma sanonta

oles pappa kunnolla tai sinut esperi perii

 

kuva - Pixabay