Kaupassakäynnin alkeet

Perjantai-ilta ja edessä arkiviikon viimeinen koettelemus eli on aika mennä ruokakauppaan. Kun kotityöt laitetaan pahemmuusjärjestykseen, niin ostosten teko menee ainakin minulla ehdottomasti sinne pahimpaan päähän. En peukuta, enkä tykkää!

Poikamiesvuosina ruokakaupassa käynti oli vielä leppoisaa ja jopa hauskaa puuhaa. Ostit kolme kertaa viikossa ranskalaisia, ryynimakkaraa, karkkia ja tupakkaa (jep, silloin se oli coolia...) ja se oli siinä. Koko toimitukseen meni lähikaupassa vartti. Kaupassa saattoi käydä vaikka monta kertaa viikossa, koska homman rasitusaste oli nollan lähellä.

Lapsiperheessä taas kauppareissut ovat tiedettä, taidetta ja pitkää pinnaa vaativia projekteja. Ja kuten muutkin projektit, niin tähän tarvitaan projektipäällikkö, suunnitelma, budjetti sekä toteutus. Kaupassa ei tosiaan halua kukaan käydä viikossa kahta tai kolmee kertaa useammin.

Homman voi suorittaa tasan kahdella eri tavalla - oikein tai väärin.

Silloin, kun se menee hyvin...

Jos halutaan välttää suuremmat riidat, saada ostokset suoritettua ja säilytettyä kaikinpuolinen perhesopu vielä kauppareissun jälkeenkin, kannattaa homma tehdä seuraavalla tavalla. Tämä on äärimmäisen tylsää, mutta toimivaa - siis kovin keski-ikäistä.

Ennen lähtöä suunnitellaan, mitä ostetaan. Siis mietitään, mitä syödään ja mitä ostetaan ja vielä tarkistetaan jääkaapista, mitä siellä jo on ja mitä puuttuu. Hienoimmillaan nämä suunnitelmat kirjataan paperille - tai modernisti ostoslista-appsiin. Parhaassa tapauksessa homma vielä suunnitellaan ostosjärjestykseen niin, että homma sujuu kuin tanssi.  Kauppavuorosta suorastaan kilpailllaan! (tämä on oli ironiaa!)

Sen jälkeen otetaan pienet kivi-paperi-sakset -arpajaiset siitä, kuka pääsee menemään kauppaan ja toinen jää lastenvahdiksi. Kaupassa käydään tutussa lähikaupassa, jossa läpimenoaika on kaikkein nopein. Isommatkin ostokset saa tehtyä järkiajassa ja kotiin palattua voi nauttia vaikka yhden kylmän oluen hyvin tehdyn suorituksen kunniaksi. Edes kauppalaskun suuruus ei jaksa vituttaa.

Homma ei ehkä ole niin perseestä... 

Silloin, kun se ei suju...

Yksinkertaisesta kauppareissusta saa myös helposti täyden painajaisen, joka päättyy useamman henkilön yhtämittaiseen huutoon sekä vakavaan avioeron uhkaan. Teille uhkarohkeille, jotka haluatte testata, tässäpä ohjeet....

Älkää suunnitelko mitään älkääkä edes katsoko jääkaappiin ennen lähtöä. Menkää kauppaan ja alkakaa miettiä siinä kaupan ovella, mitä syötäisiin ja ennen kaikkea muistelemaan, mitähän siellä jääkaapissa oli valmiina. Lopputuloksena on se, että kohta jääkaapissa on kolme pakettia voita ja neljä pussia perunoita, mutta ei mitään ruokaa. Jääkaapin sisältö ei koskaan ole niin ikimuistoinen juttu, että sen muistaisi oikein kaupan pihassa.

Jos mahdollista, niin menkää kauppaan, joka on teille ennestään tuntematon. Ja ehdottomasti,  valitkaa kauppa, joka ei kuulu mihinkään ketjuun, jolloin tavaroiden sijoittelu on täysin mielivaltaista. Tällä takaatte sen, että ette löydä mitään tarvitsemianne tuotteita, mutta siinä neljätoista kertaa kauppaa kierrellessänne teette kuin ohimennen koko viikon askeltarpeet täyteen. Lisäksi tarjoatte kaupan vakioasiakkaille hupia törmäillessänne kauppaa ympäri ruokatarpeita etsien. Ja muistakaa suomalaisten perussääntö - vaikka tavarat olisivat kateissa, niin neuvoa ei kysytä, sehän vasta nololta vaikuttaisi!

Ja jos kauppareissusta halutaan tehdä todella ekstremeä, niin lapset ehdottomasti mukaan. Yleisin hälytysääni, joka lähikaupassa kuulee on se, kun joku pieni lapsi vetää kunnon kilarit. Ennen omia lapsia mietin aina, että noilla vanhemmilla ei todella ole homma hanskassa ja kasvatuksessa on jotain pielessä. Nyt kun perheessä on oma pieni, niin ymmärrän että vika ei ole lapsessa, kasvatuksessa eikä vanhemmissa. Kyseessä on pienten lasten universaali ilmiö, joka koskee jokaista perhettä, joka uskaltautuu tuomaan lapsensa kauppaan. Kauppa on pienelle lapselle paikka, jossa äänijänteitä on kiva testata - voi johtua tilojen hyvästä akustiikasta tai sitten saatavilla olevasta suuresta yleisömäärästä. Sen verran voin tunnustaa vahingoniloa, että kun olen kaupassa yksin (tai kaksin aikuisten kesken), niin tunnen suurta iloa siitä,että se raivokasta suoraa huutoa huutava lapsi ei ole minun ja joku muu joutuu kantamaan tuon palosireenin ulos kaupasta.

No oikeasti lasten kanssa yleensä hommat sujuu hienosti ja lähes 90% reissuista menee todella hyvin. Joskus ehkä hiljaisuutta ja hyvää käytöstä ostetaan muumitikkarilla, mutta tuokin keino on vain hätätapauksia varten.

Miehille suurimmat pommit ovat ne, kun kauppalistassa lukee jotain naisten tuotteita. Olen kymmeniä kertoja seisonut kosmetiikkahyllyn edessä valokuvan kanssa etsimässä juuri sitä ainoaa ja oikeaa purnukkaa, jolla voi pestä meikit naamasta. Jos naiset käyttisivät palasaippuaa ja hienoa suomalaista shampoota, niin tuokin ongelma olisi pois pyyhkäisty. Enkä edes aloita terveyssiteiden ja pikkuhousunsuojien ostamisesta. Oikeasti - ne paketit näyttävät kaikki täysin samalta ja miehelle on aina ja ikuisesti täysi mysteeri se, mikä noista vaalenapunaisista paketeista on oikealla tavalla hajustettu,sopivan kokoinen ja juuri sitä oikeaa merkkiä.

Itse vihaan eniten kaupassa arpomista ja mielen muuttamista. Siis homma menee näin - reissu alkaa hyvin, mutta stoppaa heti vaatehyllylle "ai niin, unohdin, että minun piti ostaa yksi paita..." - voi perkele, nyt se alkaa!

Toinen momentum voi tulla siinä vaiheessa, kun ollaan jo loppusuoralla. Kassat mahdollisesti jo siintävät edessäpäin ja alat odottaa, että keikka on heitetty - silloin jonkun mukana olevan päähän pälkähtääkin idea uudesta ruuasta, jota voitaisiin testata huomenna, tai muistuu mieleen kaverisynttärit, joilta puuttuu se lahja - jo koko kierros alkaa alusta, huoh! Arpominen kuuluu johonkin muualle kuin ruokakauppaan! Ja on taidettu meidänkin perheessä nähdä sitäkin, että kaupassa käydään useamman kerran samana päivänä ihan sen takia, että ruuan kannalta kriittisin ainesosa jäi listalta pois. Suomen myöhennetyt aukioloajat ovatkin perua siitä, että ihmisten täytyy päästä tekemään ns. paikkausostoksia vielä puolenyön jälkeen, kun brasilialaisen aiolin vaatimat kumkvattilohkot jäivät ostamatta.

Viimeinen haaste tulee vielä kassoilla. Kuinka oikeasti valitaan se kassa, joka vetää nopeiten ja josta selvitään ulos helpoiten? Tässä auttaa ainoastaan vuosien kokemus ja kouliintunut silmä. Lähikaupassa kassat tietenkin tuntee ja jonoista voi arvata parhaan läpimenoajan. Sitten kun valinta on tehty, niin jotenkin olisi keksittävä lapselle viihdykettä sille kymmenen minuutin ja puolen tunnin väliselle ajalle, jonka kassallepääsy kestää. Ongelma on se, että lasta ei voi laskea vaeltelemaan pitkin kauppaa, koska todennäköisesti lapsi tekee joko korvaamatonta vahinkoa tai sitten katoaa muuten - kumpikaan ei ole hyvä juttu. Toisaalta taas viihdykkeiden määrä on kovin rajallinen, koska jonossa olisi pysyttävä, jos meinaa päästä kassalle ja lopulta kaupasta ulos. Usein viimeiset huutoraivokohtaukset nähdäänkin siinä, kun kolmevuotiaan hermo palaa lopullisesti siihen, että homma ei  yksinkertaisesti etene riittävällä nopeudella. Jostain syystä meidänkin perheen naamat tunnetaan lähikaupassa yllättävän hyvin...

Ja sitten se maksaminen. Minä en mitenkään voi ymmärtää, miten jotkut voivat toimia kassoilla niin tuskastuttavan hitaasti. Yleensä kauppaan on lähetetty perheen heikkoivoimaisin ostamaan parin viikon ruokatarpeet kerralla. Sitten tuo samainen muuli ei osaa aloittaa pakkaamista samalla, kun ostokset jo liukuvat pakkausalueelle vaan seisoo patsaana ihmetellen alati kasvavaa loppusummaa. Sitten kun viimeinen kissanruokasäkki on mennyt läpi ja on maksamisen aika, niin aletaan kaivaa jostain käsilaukun syövereistä kukkaroa ja maksetaan koko homma käteisellä (ja mieluiten vielä pienillä rahoilla). Ihmiset rakkaat - käteinen on kasaria ja sitä ei käytetä kuin strippiluolissa ja huumekaupassa, joten siirtykää muoviin - silloin loppusummakaan ei kirpaise niin paljoa.

Ja sopivasti kun sain tämän tekstin valmiiksi, tulikin keittiöstä pyyntö lähteä ostamaan kaupasta ne tuotteet, jotka eilen unohdimme ostaa. Siis "elä kuin opetat" ei toimi minunkaan kohdalla joka kerta...

Hauskaa viikkoa kaikille!