Keski-iän kriisipesäke

Keski-iän tunnetuin tuote on taatusti keski-iän kriisi. Siitä on brändätty jotain, jonka kaikki tuntevat, vaikka sisältö jää usein vieraaksi. Heikoimmat vellovat kriisin kourissa heti kolmekymppisten jälkeen läpi koko kultaisten vuosien, kun vahvimmat kieltävät minkään kriisin olemassaolon vielä siinä vaiheessa, kun pihalla hyrskyttää uudenuutukainen harrikka, jonka tarakalla parikymppinen pirkko jauhaa purkkaa ja kinuaa ajelulle.

Keski-iän kriisi on epätoivon tila, jota aletaan odotella joskus kolmenkympin jälkeen ja kaikkina tasakymppeinä ilma täyttyy toisen maailmansodan pommituksen sakeudella kysymyksistä siitä, joko se kriisi on vihdoin tavoittanut juhlakalun. Montako kertaa olette itse kuulleet tai itse esittäneet kysymyksen "jokos pukkaa kriisiä?"

Kriisi on jotain, jota pelätään, mutta samalla odotetaan. Kriisissä on ihmiselle mahdollisuus  tutkia elämää ja toisaalta kriisi voi olla se kimmoke, jota tarvitaan, että elämän suunta saadaan käännettyä kohti kaivattua vektoria. Negatiivisessa mielessä taas kriisi johtaa meidät pois tutusta ja turvallisesta suunnasta kohti tuntematonta. Joka tapauksessa kriisi on risteys, jossa on päätettävä, muuttaako nykyistä elämää vai jääkö "kiirastuleen makaamaan".






Onnellinen ei kriisiydy

Kriisi ei iske niihin, joilla ei elämässä ole muutettavaa. Siis heitä, jotka elävät elämäänsä jahdaten koko ajan onnellisuutta ja tehden töitä sen eteen, että elämän tavoitteet toteutuvat. Kyse on ihmisistä, jotka asettavat päämääriä, luovat unelmia ja elävät niin, että tavoitteet ohjaavat elämää. Elämän tavoitteissa ei ole kyse ainoastaan rahasta, maineesta tai menestyksestä, vaan yksinkertaisesti siitä, että on riittävästi uteliaisuutta selvittää omat kiinnostuksen kohteensa ja tehdä töitä niiden toteutumisen eteen.

Kriisissä on kyse siitä, että ihmiselle syntyy liian suuri juopa elämän ja haaveiden välille. Ehkä jonain päivänä huomaat, että omat tavoitteesi eivät ole toteutuneet tai et ole saavuttanut elämässä niitä asioita, joista haaveilit. Tasakympeissä kriisi iskee siitä syystä, että nuo ovat hetkiä, jolloin katsomme taaksepäin ja vertaamme elämää menneisyyden ja nykyisyyden välillä.

Kriisi voi tulla myös sen vuoksi, että huomaat haaveidesi toteutuneen ja ne eivät olleetkaan sitä, mitä luulit. Mitä haluat sen jälkeen, kun olet nähnyt kaiken tai mitä haluat sen jälkeen, kun olet saanut kaiken? Loppujen lopuksi olemmekin onnellisimpia silloin, kun meillä on jotain tavoiteltavaa ja jotain, mitä odottaa. 

Toisille taas koko elämä on kriisiä. Tunnen ihmisiä, joille kriisit ja elämän riitasoinnut ovat polttoainetta, joka vie elämää eteenpäin. Ehkä heillä elämä menee niin, että kun koko ajan hakee elämälle tasapainoa, niin tuntee liikkuvansa ja kun tuntee liikkuvansa, tuntee myös elävänsä.




Työ, avioliitto, lapset, harrastukset, terveys

Kriisin lähteet ovat loputtomat. Tyytymättömyyttä voi kokea kaikkea sitä kohtaan, mitä elämä pitää sisällään. Toiset eivät tykkää työstään, kun toiset taas ovat tyytymättömiä avioliittoonsa. Joillekin kriisi tulee siitä, kun huomaa fyysisen kunnon tai terveyden rapistuvan. Toiset taas ovat onnettomia siitä, että asiat jäävät tekemättä tai näkemättä.

Kriisin laukaisee jokin käännekohta elämässä. Se voi olla syntymäpäivä, avioero tai vaikka läheisen kuolema. Kriisin saa aikaan jokin, joka saa meidät yhdellä sysäyksellä tarkastelemaan omaa elämäämme - jokin, joka tekee muutoksen. Keski-iässä kriisi tulee sen vuoksi, että koemme silloin paljon suuria muutoksia. Monet eroavat ja monet myös menettävät läheisiään. Lapset kasvavat ja yhtenä päivänä huomaamme olevamme kotona aikuisten kesken - elämä on muuttunut ja pohdimme kysymystä "mitäs nyt?". Koska tuo kriisin laukaiseva tekijä on kaikilla eri, niin kriisi myös tulee eri ihmisillä eri aikaan. Kriisiä voi alkaa toisella pukkaamaan kolmessakympissä, kun viimeinen alkaa kokea elämäntuskaa vasta viidenkympin jälkeen. Parisuhteessa onkin lievästi sanottuna ongelmallista, jos kumpikin kipuilee oman kriisinsä täysin eri aikaan.

Kun kriisi iskee päälle, niin alamme paniikinomaisesti tehdä muutosta elämäämme. Jokin on suistanut tutun elämänrytmin pois tasapainosta ja alamme hakea epätasapainon jälkeen uutta tasapainon tilaa. Tasapainoa haetaan siitä, että ne ulottuvilta karanneet haaveet halutaan saada kiinni. Sen vuoksi miehet ostelevat viidenkympin villityksen kourissa moottoripyöriä ja veneitä. He koettavat tavoittaa menetettyä haavetta ikuisesta nuoruudesta tai palata ajassa taaksepäin aikaan, jolloin viimeksi vielä haaveilivat jostain. Samasta syystä eron jälkeen haetaan kainaloon nuorempaa kumppania, koska jostain syntyy oletus, että nuori kumppani nuorentaa ja toisen nuoruudesta voi löytää myös oman tiensä nuoruuteen. Noin ylipäänsä kumppanin vaihdolla haetaan omalle sielulle uutta peiliä - luullaan, että se kadonnut minä löytyy, jos omaa naamaa peilaa uuteen kumppaniin.



Sankolistassa kriisin ratkaisu

Miten kriisistä sitten pääsee yli? Pitääkö elämä muuttaa totaalisesti, jotta elämän uusi tasapaino löytyy? Täytyykö jokaista mielihalua ja haavetta noudattaa, jotta karanneen onnellisuuden saa taas kiinni?

Viime aikoina eri paikoissa on pyörinyt ihmisten tekemiä bucket listejä. Ne ovat listoja, joissa ihmiset listaavat asioita, jotka vielä ovat tekemättä, mutta jotka on tehtävä ennen kuin lusikan nakkaa viimeisen kerran nurkkaan. Minusta tuo idea on hyvä. Olen koettanut hahmotella omaa bucket listiäni kasaan ja saanut jo muistikirjan nurkkaan joitakin aihioita. En kuitenkaan ole koonnut koko listaa. En siis tiedä, toimiiko bucket list kriisin ratkaisuna. Ajatustasolla voisin kuitenkin kuvitella, että kun listaa elämän vielä tekemättömät haaveteot allekkain ja alkaa toteuttaa niitä, niin kriisi ikään kuin selkiytyy mielessä. Silloinhan nuo mieltä kummittelevat puutteet ovat näkyvillä ja huomaat, että elämä ei suinkaan ole livennyt lapasesta kokonaan, vaan kriisi on pelkkä tunne siitä, että aika on päässyt laukkaamaan ja oletkin elämänjunasta vain muutaman aseman jäljessä.

Omaan bucket listiini eivät kuulu laskuvarjohyppy tai tatuointi. Siihen ei myöskään liity kävelyretki Santiago de Compostellaan tai kapuaminen Himalajan huipulle. Mutta matkustelua siihen kyllä liittyy ja paikkoja, joita haluaisin nähdä. Siihen liittyy myös se, että voisin näyttää itse itselleni olevani fyysisesti kunnossa ja hyvävoimainen. Siihen kuuluu myös joitakin kirjoja, jotka haluan lukea ja joihin haluan tutustua.  Hyvä esimerkki on esimerkiksi se, että haluaisin lukea raamatun kannesta kanteen, koska uskon sen kirjan sisältä löytyvän hyvää elämänfilosofiaa, joka opettaa niin sanottuun hyvään elämään. Aika näyttää, tartunko kyseiseen opukseen koskaan tositarkoituksella. Sen verran pinnallinen olen myös, että listaani olen kirjoittanut haluavani vielä kerran omistaa purjeveneen.





Oma kriisini sai lähtölaukauksen isäni kuolemasta. Se sai minut pohtimaan elämän rajallisuutta ja sitä, että omaa lähtöaikatalua ei löydy mistään VR:n taulusta, vaan sen päättää ihan joku muu. Yhdellä iskulla tajusin sen, että jos jään odottamaan elämän valmistumista ja sitä hetkeä, kun on aika toteuttaa omia unelmiaan, voikin hyvin käydä, että odotus päättyy puulaatikon sisäpuolelle. Voin rehellisesti tunnustaa, että pari vuotta tuon lähtölaukauksen jälkeen olin monissa asioissa sekaisin kuin se monille tuttu seinäkello ja elämä oli aikamoista hakemista. Tietyllä tavalla minun pelastukseni oli se, että perheessä oli niin pieni lapsi, että hän vaati totaalisen huomion ja pakotti pitämään omankin sielun edes jonkinlaisessa aakkosjärjestyksessä. Tasaisesta keskivertoelämästä tuli jotenkin kummallista tempoilua ja testaamista, jossa yksi kerrallaan availin elämäni ovia vain nähdäkseni, mitä oven takana on. Olen aika varma, että elämän ykkösrinki oli välillä sellaisen tsunamin kourissa, että välillä ei tiennyt, onko kompassin punainen neula etelässä vai pohjoisessa. Osin onkin tuuria ja avioliittolupauksen valtuuttamaa pitkämielisyyttä, että oma kriisini ei suistanut koko elämän perusrakenteita kokonaan raiteiltaan. Nyt kahden ja puolen vuoden jälkeen alkaakin tuntua siltä, että suurimmat aallot ovat jo lyöneet läpi ja jossain rautatietunnelin päässä näkyy ledin pilkahdus. Minulle paras terapiamuoto ovat olleet juuri nämä tekstit, joita raavin pääni sisältä tänne blogiin. Siis rakkaat lukijat - olen salakavalasti raahannut teidät mukaan tälle puolihullulle kriisinselvityspolulle. Kiitokset siitä, että olette kohta vuoden olleet matkassa.