Lapsen kanssa muualla

"...kun olen kolmannen kerran pyytänyt lasta rauhoittumaan ja lopettamaan huutamisen, lapsi ottaa seuraavan vaiheen käyttöön. Hän nostaa volyymia vielä entisestään, potkii ja rimpuilee niin, että ulkopuolisesta homma näyttää lapsikaappaukselta tai vähintään pahoinpitelyltä. Jos huuto oli äsken korviahuumaava, niin nyt se päihittää jo kovimmankin palosireenin. Nostaessani lapsen olkapäälle, tunnen selässäni kahdenlaisia katseita - puolet tulee niiltä, jotka tietävät, mitä ajattelen ja puolet niiltä, joilla ei ole hajuakaan. Poistumme salista mahdollisimman vähin äänin..."

Aina välillä meidän aikuisten tekee mieli päästä pois kotoisten neljän seinän sisältä katsomaan, mitä muualla maailmassa on. Vaikka tiilitalossa mainoksen mukaan asuu onnellinen perhe, niin toisinaan mekin kaikki onnelliset muutumme onnettomiksi ja hermot palavat toinen toisiimme. Silloin on kiva päästä katsomaan urheilua, konserttiin, messuille tai ylipäänsä johonkin, jonka ihmismäärä sisältää muitakin ihmisiä kuin a) perheenjäseniä, b) sukulaisia, c) ystäviä tai edes d) muita lapsiperhetuttuja. Ja kun isovanhemmat asuvat yli sadan kilometrin päässä tai pari metriä mullan alla, niin se lähteminen tarkoittaa, että lapset on otettava mukaan. Kaikki lapsiperheet tietävät, että aina se ei ole täysin mutkatonta.

Lapsen vieminen katsomaan tapahtumia tai tilaisuuksia on sekoitus tiedettä ja taidetta. Siinä pärjää hyvällä valmistautumisella, rennolla otteella, sopivalla huumorilla sekä e-rit-täin pitkillä hermoilla.

Tapahtuman valinta

Kuinka valitaan tapahtuma, johon lapsen voi viedä? En suosittele ottamaan kolmevuotiasta Savonlinnan oopperajuhlille ensi-iltaan muiden samantasoisten kanssa. Voi helposti käydä niin, että oma sopraano alkaa kilpailla lavalla kiekuvien kanssa ja pahimmassa tapauksessa hän ottaa voiton. Sehän taas tietää, että se palkattu sopraano alkaa väkisin murjottaa ja koko oopperajuhlat ovat pilalla.

Sen sijaan kannattaa valita tilaisuus, jossa mahdolliset vahingot ovat mahdollisimman pienet. Eli kannattaa laskea niin, että jos tilaisuudesta joutuu lähtemään ensimmäisen kolmen minuutin jälkeen kotiin, niin lippujen maksaminen turhaan ei harmita, eikä tapahtuman näkemättä jääminen jätä sieluun kohtuuttoman suuria arpia. Sen lisäksi kannattaa ajatella tilaisuutta, jossa lapsi saa aikaan pienimmät vahingot. Eli kannattaako lasta viedä katsomaan museoon kiinalaisia maljakoita, jotka on pystytetty hyllyille, jotka lapsikin saa kaadettua?

Totta kai lähtökohtaisesti kannattaa etsiä tilaisuuksia, jotka kiinnostavat sekä lasta että aikuista. Tämä tarkoittaa tietenkin riittävän yksinkertaista viihdettä, koska ajatus on tarjota lapsille viihdykettä, mutta samalla aikuisille aivojen tuuletusta. Muistan itse, kun veimme lapset ensimmäistä kertaa festareille. Siellä ne huojuivat samalla tavalla kuin muukin festarikansa. Juopot oli nätisti aidattu omiin karsinoihin ja ylipäänsä fiilis oli rento. Koko tapahtuman pahin miinus taisi olla se, että lapset oppivat viimeistään silloin Petri Nygårdin alatyylin tuuheat sanoitukset ja rallattelivat niitä sitten pitkin kyliä - mutta oli se sen väärti.

Kolmas kriteeri lapsiystävällisen tapahtuman valinnalle on se, että sieltä on päästävä helposti pois. Puolet lasten kanssa koetuista tapahtumista päättyy kuitenkin siihen, että jossain vaiheessa ökömökö iskee, syntyy riita ja sitten lähdetään hälytysajossa pois katsomosta. Toisella punottaa naama huutamisesta ja toisella häpeästä. En siis suosittele kenellekään lähtemään lasten kanssa arvokkaan tv-ohjelman nauhoituksiin ja kertomaan siitä etukäteen tekstarilla kaikille sukulaisille. On asteen verran noloa, jos ohjelman taustalla kuuluu kovaan ääneen, kuinka kolmevuotias kertoo isin olevan tyhmä ja kieltäytyy täysin olemasta hänen kaveri enää ikinä. Toisaalta ehkä se joihinkin ohjelmiin toisi pikanttia maustetta, kun siellä taustalla näkyisi potkivaa lasta juoksujalkaa kantava isi.

Oikea ajoitus on kaiken a ja o

Aina on fiksua ottaa tilaisuus, jossa on paikkaliput. Tällöin voit ottaa paikat käytävän vierestä ja tiedät varmasti pääseväsi helposti poistumaan katsomosta pissille/kävelemään/katsomaan, mitä tuolla on/uudestaan pissille/ostamaan karkkia/lopulta pois vaihteleva minuuttimäärä ennen loppua. Kaikki ymmärtävät, että tämä on parasta jo yleisen viihtyvyyden kannalta. Fiksut ja kokeneet vanhemmat tunnistaakin siitä, että heillä on paikat käytävän varrelta, olkapäillä kassi, jossa on viihdepaketti ja he saapuvat katsomoon sopivasti kymmentä minuuttia ennen tilaisuuden alkamista. Sitten taas ne kokemattomat nuoret vanhemmat tuntee siitä, että he tulevat paikalle puolta tuntia ennen tilaisuutta, heillä ei ole mitään mukana ja he istuvat niillä paikoilla, jotka ovat keskellä riviä. Toisaalta nuo vanhemmat antavat meille kokeneemmille vanhemmille pientä huumoria. Mikään ei ole antoisampaa kuin seurata sitä, kuinka elämä opettaa.

Tilaisuuteen ei kannata koskaan tulla liian aikaisin tai liian myöhään. Jos tulet paikalle puolta tuntia aikaisemmmin, niin lopputulos on se, että seurueen lukutaidottomat ehtivät kyllästyä jo vartti ennen tilaisuutta ja paikalta joudutaan poistumaan ennen tilaisuuden alkua. Toisaalta taas, jos tulet paikalle minuutti ennen tilaisuuden alkua, niin tilaisuus ehtii alkaa ennen kuin lapsi on kysynyt kaikki aiheeseen liittyvät sata kysymystään. Se tarkoittaa sitä, että vastaat koko tilaisuuden ajan lapsen kysymyksiin, jotka kaikki ovat yhtä vaikeita ja alkavat kysymyksellä "isi, miksi....".

Tapahtuman viisi vaihetta

Yleensä tapahtumat noudattavat viittä yleensä samaa vaihetta.

1)Utelias
Ennen tilaisuuden alkua lapsi on kaikesta innostunut. Hän kyselee valtavan määrän kysymyksiä alkaen siitä, miksi tuo verho on sininen ja päättyen siihen, miksi tuo setä on kalju tai miksi tuolla tädillä on noin iso pylly. Fiksu vanhempi osaa jo etukäteen keksiä vastaukset niin, ettei jatkokysymyksiä synny (Verhot ovat siniset, koska vihreä kangas oli loppu ja tädin pylly on iso, koska siellä on piilossa peikko, joka syö uteliaat lapset). Utelias lapsi on mahtava - hän keksii ympäristöstä asioita, joita vanhemmat eivät huomaa ja itse ainakin hämmästelen sitä, millaisena lapsi maailman näkee. Mistään ei opi niin paljoa kuin lapsesta, joka tutkii maailmaa. Tämä vaihe kestää siihen saakka, kunnes tilaisuus alkaa. Sitten seuraa...

2) Innostunut 
Ja tässä taas nuorille vanhemmille ilmainen neuvo. Innostusvaihe kestää ne kolme ensimmäistä minuuttia, kun lapsi on oikeasti aivan satasella mukana tapahtumassa. Hän joraa, taputtaa, nauraa, tanssii ja ottaa täysin sydämin riemun irti. Hetken ehdit ajatella, että tämä oli paras idea ikinä. Ota valokuvia ja tee kaikki onnea pursuvat some-postaukset juuri tässä vaiheessa, sillä se on hetki, joka ei enää palaa. Ja jos aiot olla itse kiinnostunut tapahtumasta, niin kannattaa carpeta diemiin heti, koska kohta kätesi ovat täynnä jotain muuta.

3) Kyllästynyt
Lapsen mielenkiinto on kuin keski-ikäisten seksi. Täynnä isoja ennakko-oletuksia, mutta sisältö on loppujen lopuksi lyhyt ja kiihkeä. Konsertin ensimmäisen biisin jälkeen pienin on yleensä nähnyt tarpeeksi ja on aika tehdä jotain muuta. Peliin astuu tiede ja kokemus. Meillä etenkin äiti-ihminen on tämän asian mestari. Hän on yleensä aina varautunut vaiheeseen kolme seuraavalla tavalla:

- Keksi nokkelia kysymyksiä, joilla saat lapsen mielenkiinnon määrää nostettua ainakin viidellätoista minuutilla. Seurustele lapsen kanssa ja koeta hämätä häntä katsomaan jotain uutta.
- Lahjo lasta karkeilla tai muulla sopimattomalla. Meillä rusinapaketti ja Puuha-Pete-aski on ostanut monta puolikasta konserttia tai salibandy-peliä. Hinta mielenrauhalle ja omalle nautinnolle on tässä tapauksessa halpa. 
- Ota mukaan aina ja kaikkialle tarrakirja, puuhakirja tai joku tehtävävihko. Lapsi saattaa jostain kumman syystä kiinnostua katsomossa täyttämään tarrakirjaa tai muuta tehtäviä sisältävää vihkosta. 
- Anna lapselle puhelin tai tabletti. Tätä ei tietenkään kunnon vanhempi voi suositella, mutta kaltaisellamme keski-ikäisellä kaikentehneellä perheellä tämä on jo sallittujen listalla. Tiedämme jo muutenkin, että emme ole tähtikasvattajia, joita kuvataan Meidän perhe-lehteen, niin sama on tehdä virheitä vielä entistenkin päälle. Toisinaan sorrumme surutta siihen, että lapsi saa katsella aivotonta sähköviihdettä sillä välin, kun me saamme nauttia urheilusta tai musiikista. 

Meidän perheelle kaikkein kullanarvoisin apuväline on kuitenkin ollut pienimmän isosisko, siis perheen keskimmäinen. Hän on pelastanut tilanteita varmaan enemmän kuin mikään yllämainittu yhteensä. On enemmän kuin Luojan lahja, että perheessä on yksi väsymätön ja pikkusiskon kanssa puuhaava sisar, joka kävelyttää siskoaan pitkin Urheilutalon käytäviä sillä välin, kun isoveli tekee mailallaan taikoja pelikentällä. Kiitos S!

4) Riitaisa
 Meilläkin saattaa toisinaan tilanne hieman kärjistyä. Emme saavuta konsensusta lapsen kanssa hänen mielihalujensa tyydyttämisestä eli toisin sanoen kukaan ei enää jaksa kävellä pitkin katsomoita tai käyttää lasta katsomassa kahviota, ostamassa arpoja tai ylipäänsä hänen korkeutensa viihdyttämisestä. Silloin lopputulos voi jopa pahimmilllaan olla se, jolla tämä kirjoitus alkoi. Onneksi ei kuitenkaan liian usein - saattaisi mennä äkkiä usko koko omaan kasvatuskykyyn. Riitaisan lapsen kanssa pärjää, kun ei itse mene mukaan riitaan, vaan koettaa olla rauhallinen ja saada lapsen kiinnostumaan joko pelistä tai sitten jostain muusta. Epäonnistumisia tulee kuitenkin kaikille - mutta nekin kasvattavat nahkaa paksummaksi.

5) Väsynyt
Jos homma venyy liian pitkälle, niin unihan siinä voiton vie. Katsomoissa näkeekin usein lapsia, jotka nukkuvat vanhempiensa sylissä tai penkillä tai jossain siinä välissä. Nuo vanhemmat ovat saavuttaneet erävoiton, jonka voitonmerkkinä heillä itsellään on katselurauha ja lapsella taas on uni. Toki jokainen vanhempi tietää, että illalla tuosta unesta saatetaan maksaa pientä hintaa, mutta se on vasta sitten.... En muuten suosittele ketään vierasta herättämään sellaista lasta, joka konsertissa tai urheilutapahtumassa nukkuu. Siitä voi tulla nenään monesta eri suunnasta.

Vaikka lasten kanssa ulkomaailmassa käyminen voi olla vaativaa ja joskus jopa toivottoman vaikeaa, niin minusta lapsiakin tulee tuulettaa kodin ulkopuolella. Ei lapsi maailman tavoille opi, jos heitä ei opeta ja opettelu kannattaa aloittaa pienetä pitäen. Lasten kanssa "ulkoilu" voi tuoda vanhemmalle henkisiä mustelmia ja aiheuttaa häpeää, jonka muistaa lopun ikäänsä, mutta uskokaa pois - se on täysin sen arvoista. Vanhempana lapset todennäköisesti muistavat juuri sen, että heidän kanssaan oltiin muuallakin kuin kotipihalla ja kiittävät siitä. 

PS. Ja totta kai huutavaa lasta paheksutaan ja katsotaan pitkin nenän vartta. Se on reaktio niiltä, jotka eivät samaa ole kokeneet tai ovat jo autuaasti unohtaneet, mitä lapsen kanssa oleminen oli. Heistä ei kannata välittää, kärsikööt omasta ymmärtämättömyydestään.