Mäet ja Laaksot

Jos istuisitte alas ja alkaisitte katsoa omaa elämäänne taaksepäin. Kuinka paljon taaksepäin muistatte ja mitkä ovat ne muistot, jotka tulevat päällimmäisinä mieleen? Muistatteko menneestä elämästä ikäviä vai onnellisia asioita? Eläisittekö elämänne toisella tavalla, jos sen saisi kelata taaksepäin ja aloittaa uudelleen jostain kohdin?

Kun on iältään päälle neljäkymmentä, niin on siitä onnellisessa iässä, että muistaa asioita kaksikymmentä vuotta taaksepäin (eikä ole unohtanut vielä paljoakaan). Niin pitkään ajanjaksoon mahtuu melkoinen potti elämää ja kahteen vuosikymmeneen on ehtinyt tehdä vähän kaikkea - jotain fiksua ja jotain vähemmän fiksua. Yksi yö kun taas valvoin itsekseni, mietin, mitkä jutut ovat jääneet päällimmäisenä mieleen alkaen siitä ajasta, kun olin parikymppinen jolppi.

Ne hyvät jutut

Ihan ensimmäisenä ainakin minun mieleni alkaa hakea asioita, jotka ovat tuottaneet suurta iloa tai, joista jäänyt muisto on positiivisesti voimakkain. Tietenkin muutamien viime vuosien isot jutut tulevat ekana mieleen - lapsen syntymä, omat häät, talon osto eli ne samat huippuhetket, joita meistä suurin osa kokee. Keski-ikä onkin monesti yhtä muistojen ilotulitusta, jolloin elämässä tapahtuu paljon isoja juttuja.

En ole mikään fanaattinen automies, mutta jostain syystä kaikki omien autojen ostot ovat jääneet mieleen. Muistan, kun ostin ensimmäisen Honda Civicin Jyväskylän Auto-Bestistä opintolainalla. Oli melkoinen vallantunne ajaa omalla autolla pitkin Jyväskylän katuja. Samoin tietenkin sen, kun ajoin kolmekymppisenä moottoripyöräkortin ja astuin ensimmäistä kertaa liikenteeseen kaksipyöräisellä - en ole koskaan ennen tai jälkeen tuntenut sellaista sekoitusta turvattomuudesta, pelosta ja huikeasta ajofiiliksestä kuin silloin. Mietin, että hullut näitä vekottimia ajaa. Nyt kymmenen vuotta jälkeenpäin olen aika onnellinen, että tuolloin hurahdin. Vaikka ajot ovat jääneet parina kesänä vähemmälle, niin kyllähän moottoripyörän kevään ensimmäinen startti on aika äijää.

Ulkomaan ja miksei kotimaankin matkat ovat minulle myös asioita, joista on jäänyt tosi hyviä muistoja. Minusta matkailuun sijoitettu raha on kyllä aina käyttämisen väärti, koska välillä on aina elämässä niitäkin hetkiä, että on hyvä palata muistoihin ja hakea voimaa menneistä kivoista jutuista. Eikä sen matkailun tarvitse aina olla mukavaa luxusta. Aika usein mieleen palaavat nuoruuden vaellusretket, jolloin oltiin Ilomantsissa lähes kaksi viikkoa putkeen reissun päällä tai kaveriporukalla Lapissa vaeltamassa ja Haltia huiputtamassa - aika kuolematonta.

Ja pojat ainakin tietävät yhden jutun, mistä syntyy hyviä muistoja...eipä siitä sen enempää.

Nuoruudesta ei sen sijaan ole jäänyt oikein mitään yksittäistä muistoa, mutta päällimmäisenä mieleen tulee tunne, joka syntyi oman nuoruuden kaveriporukan yhdessäolosta ja "hengailusta". Viikot odotettiin perjantaita, jotta päästiin kiertämään Joensuun keskustaan rundia. (Käsi pystyyn, ketkä ovat tehneet samaa - joko Joensuulla tai ilman). Nuoruus on jäänyt mieleen enemmän vapautena ja huolettomuutena.

Koko tähän astisen elämäni voimakkain muisto on ja tulee varmaan olemaan se, kun pidin ensimmäistä kertaa sylissäni tuota perheen pienimmmäistä. En kokenut suurta isän ylpeyttä tai hartioitani ei yhtä äkkiä painanut kahdenkymmenen vuoden alkava vastuu. Katsoin tuota pientä ihmettä silmiin ja mietimme hieman hämmentyneenä, että "mitäs nyt". Lapsi tuijotti minua kovin intensiivisesti kahdella pikimustalla silmällään ja jotenkin tuntui, että se pieni rääpäle tiesi elämästä jopa minua enemmän. Hetkessä tajusi, että jotain käsittämättömän suurta oli tapahtunut ja että elämä ei enää koskaan tulisi olemaan samaa kuin ennen.

 Ne huonot jutut

Jännä juttu, mutta taaksepäin tuijottaessa eivät ne "paskinta paskaa"-fiilikset puske läpi. Eli ne hetket, kun joku asia on jännittäyt niin, että kalsarinsauma venyy jännäkakasta tai ne öiset pelot, kun tuntuu, että koko elämä kaatuu ja seuraavasta päivästä ei yksinkertaisesti selviä. Nuo kaikki ovat häipyneet jonnekin muistojen hautausmaalle ja krematoitu. Se tarkoittaa sitä, että elämän pelkääminen ja jännittäminen on turhaa - kaikki ne negatiiviset tunteet kuitenkin pyyhkiytyvät pois mielestä ajan kanssa. Sama juttu on muuten sekin, kun joskus noiden teinien kanssa joutuu ottelemaan ja kotona muutenkin tunteet hieman kuohuvat jo koko arki tuntuu Gettysburgiin verrattavalta taistelukentältä. Nuo ohimenevät riidat ja kiistat eivät jää kummittelemaan mieleen.

Tavallaan surullista elämässä onkin se, että 99% siitä koostuu tasaisesta harmaasta arjesta ja tuosta ajasta ei mieleemme jää mitään piikkiä. Emme todellakaan muista vuosien päästä sitä, kun söimme viikon putkeen uunimakkaraa, koska rahaa ei muuhun ollut.

Ja teineille voin paljastaa salaisuuden. Teitäkään ei enää kahdenkymmenen vuoden päästä harmita se, ettette saaneet niitä trendin kuumimmalla huipulla ollutta vaatetta tai puhelinta. Sitä koko trendiä ei muista kukaan.

Tietenkin ne jutut harmittavat, kun on itse jossain epäonnistunut. Mutta nekin asiat muuttavat ajan kanssa perspektiiviään. Potkut tai kauniilta tytöltä saadut pakit eivät enää harmita, mutta ne kyllä muistaa. Ja monesti myös jälkeenpäin tajuaa, miksi se tyttö ei minun kanssani halunnut olla tai miksi emme sopineet työnantajan kanssa samaan yhtiöön. Nuo jutut kuitenkin muistaa!

Itselle raskaimpia juttuja ovat olleet erot ja kuolemat. Oma eroni pisti miettimään elämää vähän tarkemmin ja sai aikaan ehkä tietyn ryhtiliikkeen. Ylipäänsäkin, kun omista munailuista joutuu kärsimään, niin viisas ihminen ottaa opiksi. Noissa huonoissa jutuissa onkin aina myös se puoli, että niistä oppii aina jotain!

Raskaimmat muistoni tähän astisessa elämässäni liittyvät kuitenkin kuolemaan. Tuskin koskaan unohdan puhelua, jossa setäni kertoi isäni löytyneen kuolleena kotoaan. Suru, joka puristaa koko sielun nyrkkiin ja pusertaa niin, että ilmat kirjaimellisesti pakenevat keuhkoista. Tai tuskin muistoista häipyy matka kappelista hautausmaalle. Kun puhutaan raskaista askelista, niin tuolla hetkellä ymmärsin tasan, mitä se tarkoittaa.

Ne opettavaiset jutut

Minulle parhaat opit ovat tulleet omista virheistä tai epäonnistumisista. Mutta voimakkaimmat muistot ovat jääneet tilanteista, joissa en ole uskaltanut tehdä jotain tai olen pelännyt jonkin asian tekemistä niin paljon, että se on jäänyt tekemättä. Minun elämääni mahtuu yllättävän paljonkin tilanteista, joissa olen suorituksen kynnyksellä ottanut taka-askelia ja sen takia ne jälkeenpäin harmittavatkin. Olisiko minusta tullut toisenlainen ihminen, jos olisin uskaltanut? Menetinkö pelkäämällä jotain, mikä olisi muuttanut elämäni?

Ihailenkin niitä ihmisiä, jotka uskaltavat - siis niitä heittäytyjiä, jotka kulkevat mielensä oikkujen mukaan, tarttuvat tarjottuihin mahdollisuuksiin ja tekevät kaikkea mahdollista. Heiltä puuttuu se valtava kynnys, jonka ylittämisen taakse jäävät iso osa elämän potentiaaleista ja mahdollisuuksista. Minun henkisessä asunnossani tuo kynnys on olemassa ja vasta nyt keski-iän kultaisina vuosina olen oppinut katsomaan sen kynnyksen yli uteliaana ja vailla epäonnistumisen pelkoa. Olenkin onnellinen siitä, että olen alkanut jättää häpeän viittaa pois päältä ja nyt suuntaankin elämässä rohkeammin eteenpäin kuin parikymmentä vuotta sitten.


En ehkä haluaisi aloittaa elämääni alusta mistään kohdin, koska se olisi luultavasti jollain toisella tavalla raskasta kuin nykyinen. Totta kai jättäisin paljon tekemättä tai oikeastaan tekisin enemmän asioita, joista olen unelmoinut. "En päivääkään vaihtaisi pois" on täyttä paskaa. Jokaisen elämässä on nippu päiviä, jolloin asiat menevät munilleen ja päivän deletoisi enemmän kuin mielellään kalenterista pois.

Jos lukijoissa on nuoria salakatselijoita, niin paras vinkki elämään on se, että uskaltakaa elää. Ette muista epäonnistumisia tai tilapäisiä takapakkeja (tai niitä pakkeja) jälkeenpäin, mutta uskaltamisesta ja elämän elämisestä täysillä saatte elämäänne kokemuksia ja muistoja, joihin on keski-iässä mahdottoman mukavaa palata. Ja elämään oppii vain elämällä - siihen kuuluu onnistumisia, epäonnistumisia ja opetuksia, joita ei muuten saa kuin kokeilemalla. 

Eikä elämä meiltä keski-ikäisiltäkään ole ohi. Tehokasta peliaikaa on vielä niin paljon, että suurimman osan toteutumattomista unelmista ehtii vielä muuttaa todeksi, kun vaan nousee sohvalta ja aloittaa.