Me onnellinen kansa

Tällä viikolla julkaistu YK:n onnellisuusraportti uskalsi väittää, että me suomalaiset olisimme maailman onnellisin kansa. Emmehän me nyt sellaiseen voisi sortua, emmehän?! Meidän onnemme tiellä seisovat ladulla kävelijät, koiranpaskat, kassakapulat, kylmä, pimeä ja kaikinpuolin epäsopiva ilmasto, hankalat naapurit, yleinen epätietoisuus siitä, mitä meistä ajatellaan sekä viimeisenä kansallinen varmuus siitä, että muilla on pakko mennä paremmin kuin meillä.

Onnellisuusraportin kärkisijoja pitävät muutenkin vahvasti pohjoismaat. Kärjestä löytyivät Suomen lisäksi Norja, Islanti  ja Tanska sekä ainoa Keski-Eurooppaan sijoitettu pohjoismaa Sveitsi. Entinen ykkössijan haltija oli Norja, joka nyt joutui kärsimään tappion. Näin ammattisosiologina veikkaan, että Therese Johauginn dopingkäry sekä öljynhinnan lasku ovat saaneet aikaan lievää masennusta noissa sikarikkaissa naapureissamme. Tuo Johaugin huulirasvakohu tosin sataa suoraan Suomen laariin. Meidän onneammehan tunnetusti lisäävät a) se, että naapureilla menee huonommin ja b) se, että meillä olisi edes teoreettinen mahdollisuus pärjätä maailmalla megasuosituissa lajeissa (kuten murtomaahiihto, curling ja jääkiekko).

On muutenkin todennäköistä, että tuo onnellisuustutkimus on tehty noin tunti Iivo Niskasen olympiakullan jälkeen - silloin kansallinen itsetunto ja onnellisuus olivat jälleen hetken huipussaan. Jos onnellisuustutkimusta olisi osattu vaatia "The -95":n jälkeen (lapsikin tietää, mistä puhutaan - Suomi liittyi EU:iin ja Jari Sillanpää voitti tangokuninkuuden), niin sato yltäisi pitkälle ensi vuosisataan saakka. Suomalaisten onni on kuin köyhän leipä - kun sitä on vähän, niin pitää osata kuluttaa säästeliäästi.

Kuinka muka voimme olla maailman onnellisimpia?

Luultavasti tuo kisa voitettiin puhtaasti sisulla. Me suomalaiset emme kehtaa tunnustaa olevamme onnettomia. On helpompi vastata kysyjälle olevansa onnellinen kuin alkaa selittää, miksi on onneton. Jos on onneton, niin sille tarvitaan joku syy ja omien asioiden levittely pitkin kyliä on epäsopivaa ja noloa. Tämä on vähän sama kuin viinan kanssa läträämisessä. Moni juo vain siksi, että ei jaksaisi selittää raittiuttaan kaikille ihmettelijöille. Viina on kyllä pahaa, eikä humalakaan innosta, mutta jos et juo, olet heti ympäristön hampaissa raittiuttaan julistavana nuilottajana ja ilonpilaajana. Parempi siis olla hiljaa ja juoda.

Toisaalta taas onnellisuuskisa on kilpailu. Jos on mahdollista voittaa, niin voiton eteen tehdään mitä tahansa - vaikka se vaatisi pieniä valkoisia valheita. Kun palkintona on nähdä ruotsalaisten (Huom! vasta sijalla 9 tässä kisassa), norjalaisten ja ennen kaikkea venäläisten (diskattiin koko kisasta, koska onnellisuuden etsimisessä oli käytetty liikaa etanolipohjaisia viihdykkeitä) pettyneet ilmeet sille, että voitto meni pohjoisen pienelle kansalle, sen eteen voi vähän muunnella vaikka totuutta. Ja tässä se taas nähtiin - kun talvisodan hengessä yhteen ääneen kirkkain silmin väitettiin, että "onnellisia tässä ollaan allihopa", niin paikka podiumillahan napsahti laariin! On ne mahtaneet Svenska dagbaldetissa kirjoittaa isoilla otsikoilla, että "nej fan, nittiofem igen!".

Ja suomalainen on loppujen lopuksi vähään tyytyväinen. Meidän onnemme ei vaadi maailmanrauhaa tai vakiopaikkaa jalkapallon MM-kisoissa. Olemme tyytyväisiä, kun palkkapäivänä tulee tili ja verottaja vie siitä vain puolet. Tilimmehän ei silloin ole puoliksi tyhjä, vaan se on puoliksi täysi. Olemme ihan  tyytyväisiä, jos katuja aurataan talvisin edes kerran kuukaudessa, koska sekin on merkki siitä, että viranomainen välittää meistä ja saamme verorahoille vastinetta. Ja onneemme riittää, että saamme televisioon takaisin sekä Kymppitonnin että Napakympin. Jos vielä jostain kaivettaisiin vanha kunnon "Tupla tai kuitti" naftaliinista, niin minäkin painaisin onnellisuustutkimuksen vihreää naama.

Onnettomuuden mittakaavavirhe

Onhan oikeasti totta, että olemme aika onnekkaassa asemassa asuessamme täällä pohjolan pakastelokerossa. Meitä eivät uhkaa sodat (kroonista Venäjän uhkaa lukuunottamatta), terrorismi (yhtä Turun puukottajaa lukuunottamatta) eivätkä luonnonmullistukset (tuota yleistä ihmisluonnolle sopimatonta yhden vuodenajan säätilaa lukuunottamatta).

Olemme poliittisesti vakaa maa (Paavo Väyrystä lukuunottamatta) ja myös totaalisen tasa-arvon maa (elokuva-alaa lukuunottamatta). Meille kansana on kunnia-asia, että pidämme huolta heikommista (lapsia, vanhuksia, kodittomia ja sairaita lukuunottamatta). Olemme avarakatseinen kansa, joka avosylin ottaa vastaan kaikki apua tarvitsevat (paitsi pakolaiset, jotka pyrkivät rajojemme sisäpuolelle).

Ehkä lähdinkin ajattelemaan asiaa väärinpäin. Tämä pitäisi asetella varmaan niin, että vaikka meillä eivät asiat ole ihan täydellisessä kuosissa, niin miettikääpä, miten huonosti menee niillä mailla, jotka löytyvät onnellisuustutkimuksen loppupäästä. Eipä taida Burundissa olla laturaivoa tai Tansaniassa kassakapuloita riesaksi asti. Noissa maissa taistellaan oikeasti jokapäiväisestä leivästä ja siitä, että saa herätä seuraavaan päivään.

Totuushan on, että me pohjoismaalaiset olemme saaneet syntyä maailmanmittakaavassa melkoisen onnelaan (siis ei siihen Sedun yökerhoon). Keskimäärin jokaisella suomalaisella menee valtavan paljon paremmin kuin keskiverto Burundilaisella. Onnellisuus täytyy vain pystyä kaivamaan esiin ja näkemään. Usein meille käy niin, että hautaudumme mikrokokoisten ongelmien alle, emmekä pysty näkemään makrotason onnellisuutta.

Meidän suomalaisten suurin ongelma onkin mittakaavavirhe - olemme keskimäärin niin onnekkaita, että siihen säröjä tekevät jo mitättömät asiat. Elämämme onkin kuin lasipöydän pinta. Suomalaisten pinta on niin tahraton, että yksikin sormenjälki näkyy häiritsevästi, kun taas Burundilaisten pöydänpinta on naarmuilla ja tahroilla sen verran, ettei lasia roskan alta edes näe.

Tänäkin päivänä olisi siis syytä kerääntyä torille juhlimaan sitä, että saamme asua maassa, jota asuttaa maailman onnellisin kansa. Muistakaa tämä, kun meinaatte seuraavan kerran laturaivota kassakapula kädessä jollekin kakkakikkareet korjaamatta jättäneelle koirankävelyttäjälle.