Mies tarvitsee potentiaalinsa...

Vaimo ehdotti tänään, että kävisin kuntosalijäsenyyteni kanssa yt-neuvottelut, joissa koko kuntosalilla käynti irtisanottaisiin taloudellis-toimimattomista syistä. Kuulemma käyttö on jäänyt viime vuosina niin vähiin, että sen näkee jo ulkomuodosta. No tuota irtisanomista en tietenkään tee - koko ajatushan on naurettava.

Kuntosalikortti on viimeinen seitinohut lanka maailmaan, joka sisälsi säännöllistä liikuntaa sekä maailmaan, jossa mahduin noin viisitoista senttiä kapeampaan kokovartalopeiliin. Kuntosalikortti on ikään kuin VIP-jäsenyys johonkin, josta edelleen haaveilen.

Jonain päivänä tulee vielä hetki, jolloin aikataulut, motivaatio sekä tähtien asento ovat yhtä aikaa sellaisessa kulmassa, että menen salille ja aloitan jälleen armottoman treenauksen. Ja ajatelkaapa, jos tämä kuntopiikki iskisi vaikka keskellä yötä ja salijäsenyyteni ei olisi voimassa. Koko henkinen urakka sekä sen aiheuttama momentum menisivät aivan hukkaan ja siellä sitten hakkaisin kuntosalin ovea lihasten kaipuussani raejuusto reppuun pilaantuen.

Miesten potentiaalit

Etenkin miesten maailma sisältää suuren määrän potentiaaleja. Niiden ruumiillistumat voi nähdä varastojen seinillä ja hyllyillä. Omistamme metsästystarvikkeet ja kalastustarvikkeet, koska sekä metsästäminen että kalastaminen ovat ideana aivan mahdottoman hyviä. Miten mukavaa olisikaan lähteä kaveriporukalla Lappiin ja ensin kalastaa lohia Tenolla ja sen jälkeen hiipiä riekkometsälle tunturiin. Pelkästään tätä ajatusta varten on hyvä olla varastossa täysi setti perhoja, uistimia, haulikko sekä goretex-asut kalastukselle ja metsästykselle (samat asut eivät tietenkään käy molempiin!). On vain ajan kysymys, milloin tuolle reissulle löytyy riittävä määrä ylimääräistä ja käyttämätöntä rahaa sekä sopiva kaveriporukka, jolla on vapaata yhtä aikaa.

Sama pätee urheiluvälineisiin. Menneiden vuosikymmenten suosikkilajit voi paikallistaa lähes kenen tahansa keski-ikäisen miehen varastosta. Ensin sieltä löytyy lentopallo ja polvisuojat sekä entisen puulaaki-joukkueen paita ja sen jälkeen todennäköisesti squash-maila ja kengät pakattuna urheilukassiin. Noiden perään on sijoitettu joko täysi setti kaukalopallovarusteita tai sitten keilapallo ja nahkapohjakengät asianmukaisesti pakattuna. Lähimpänä ovea ovat golf-mailat, joilla saatetaan vielä pelata kierros silloin tällöin. Nekin tosin odottavat sitä, että joku uusi muotilaji ajaa niiden ohi.

Välineistä ei kuitenkaan luovuta, koska jokainen noista edustaa kuitenkin vielä mahdollisuutta, että jonain päivänä laji kokee renesanssin ja nousee uudelleen muotiin. Ehkä se työpaikan kaukalopalloporukka kootaan kasaan tai vanhat teollisuushallit muutetaan taas squash-halleiksi ja silloin on pakko päästä pelaamaan - onneksi on mailat ja muut varusteet tallessa!

En ole keskivertoa huonompi, vaan samanlainen hamstraaja ja säilyttäjä kuin muutkin. Minultakin löytyy niin kalastus- kuin vaellusvälineet sekä mailoja lähes kaikkiin mailapeleihin. Ja yrityksistä huolimatta tuskin tulen tuntureita näkemään muualla kuin televisiossa.Voin myös tunnustaa, että silloin tällöin käyn hypistelemässä uistimia ja vaelluskenkiä ja suuntaan katseen kaukaisuuteen miettien "vielä joskus...."

Moottoripyörä - easy riding

Omistan myös moottoripyörän. Hankin ensimmäisen pyöräni, kun täytin kolmekymmentä. Ajoin ajokortin ja samalla ajoin ensimmäistä kertaa millään moottoroidulla kaksipyöräisellä. En siis ollut teininä mopopoika tai omistanut kevarikorttia. Muistan, kuinka pelottavaa oli istahtaa moottoripyörän kyytiin ja ajaa ensimmäistä kertaa liikenteen seassa. Silloin koko hommassa ei tuntunut olevan mitään järkeä ja mietin, miksi halusin moisesta hulluudesta vielä maksaa. Mutta sitten kun ajamisen vapaus voitti kauhun, niin hommaan jäi koukkuun - ja pahasti!

Viime vuosina ajaminen on kuitenkin jäänyt vähemmälle lähinnä perhesyistä. Into ajamiseen ei sinällään ole kadonnut ja kyllä tänäkin kesänä aika kaiholla katseli maantietä jyristäviä pyöriä. Pienten lasten vanhemmille moottoripyöräily on kuitnekin vähän huono harrastus. Tänä kesänä pyörä olikin sitten seisontavakuutuksessa koko kesän. En kuitenkaan luopunut pyörästä. Miksi?

Moottoripyörään pätee yksi teoria. Kun sen kerran saat, niin älä luovu siitä, sillä toista kertaa ei tule. Jos nyt myisin pyöräni, en usko, että tulisi hetkeä, jolloin voisin hankkia seuraavan. Rahat todennäköisesti hukkuisivat johonkin yleishyödylliseen ja uuden pyörän hankinta siirtyisi tulevaisuuteen, joka ei koskaan koittaisin. Lopulta huomaisin olevani niin vanha, että ainoa kulkupeli, joka minulle kaupasta luovutettaisiin olisi rollaattori.

Ja kunhan lapset kasvavat ja alkavat toimia itsenäisesti, niin koppaan tuon oman surina-sussuni tarakalle ja lähdemme moottoripyörällä kohti auringonlaskua. Se aika koittaa vielä...

PS. Tänään muuten alkaa suosikki tv-ohjelmani Haluatko miljonääriksi. Siinä on ripaus vanhan ajan tietokilpailu-ideologiaa yhdistettynä viihteelliseen show-meninkiin ja mikä parasta - ohjelma on pitkästä aikaa sellainen, jota on kiva kerääntyä koko perheen kesken katsomaan. Lienee myös sanomattakin selvää, että itsehän tietäisin kotikatsomossa vastaukset kaikkiin kysymyksiin - pahus, kun en pääse koskaan kilpailemaan.